Uutisia
Opiskelijat tutkivat, miten Deloitte voisi houkutella M&A-yksikköönsä lisää naishakijoita
Lähtökohtana projektille oli Deloitten halu aktiivisesti kasvattaa naisten osuutta.
Suomen Kulttuurirahastolta yli miljoonaa euroa apurahoja
Aalto-yliopistosta suuret yksittäiset apurahat saivat Ari Seppälä lämmön pitkäaikaisvarastoinnin ja Antti Karttunen hukkalämmön sähköksi muuntavien materiaalien tutkimukseen.
LEDit muuttavat valon mittaamista laboratorioissa
LED-valaistuksen mittausten luotettavuus paranee, kun teollisuudessa 90 vuotta kalibrointikäytössä ollut hehkulampun referenssispektri korvataan uudella valkoisen ledin spektrillä.
Mistä professorit on tehty?
Kolme vakinaistettua professoria kertoo, mikä heidät johdatti omalle tutkimusalalleen
Suomi luo EU-jäsenmaille yhteisen kyberturvallisuuden kansalaistaitojen oppimismallin
Cyber Citizen -hanke luo kyberturvallisuuden kansalaistaitojen oppimismallin ja siihen perustuvan oppimisportaalin.
63 energiasyöppöä - yhteisön vinkit auttoivat säästämään energiaa kampuksella
Otaniemen kampusta koskevat energiansäästötoimenpiteet alkoivat 10.10.2022. Osallistuimme samalla Astetta alemmas -kampanjaan.
Miljoonien eurojen rahoituspotti Aalto-yliopiston kestävän kehityksen innovaatioihin
Business Finland on myöntänyt seitsemälle uudelle Aallon innovaatioprojektille Research to business -rahoituksen. Rahoituksella tuetaan yliopistojen tutkimusryhmien työtä keksintönsä kaupallistamiseksi.
Otaniemen kampuksen tupakointipaikat päivitettiin
Tarkista uutisesta kampusalueen sallitut tupakointipaikat.
Laura Isoniemi on Vuoden tekstiilitaiteilija
Vuoden tekstiilitaiteilija -palkinto on merkittävin tekstiilitaiteen palkinto Suomessa.
Vaikuttavuussäätiön Tandem Industry Academia 2023 -haku postdoc-tutkijoille, Aallon sisäinen deadline 20.3.2023
Tandem Industry Academia (TIA) -haku on tarkoitettu tutkimusorganisaatioiden ja yritysten yhteisen tutkimuksen ja liikkuvuuden tukemiseen.
Koen Van Leemput käyttää tekoälyä lääketieteellisen kuvantamisen apuna
Suurin haaste on menetelmien soveltaminen laboratorioympäristöstä potilaiden hoitoon, uusi professori sanoo.
Suomalaiset korkeakoulut ja yritykset näyttävät tietä kohti kestäviä kuitukankaita SUSTAFIT-tutkimushankkeessa
Kestävien kuitukangastuotteiden tarve kasvaa. Sustainable fit-for-purpose nonwovens -hanke lisää alan yritysten kilpailukykyä ja laajentaa Suomen vientipotentiaalia kasvavilla kuitukangasmarkkinoilla. 2,6 miljoonan euron tutkimushankkeen toteuttavat Teknologian tutkimuskeskus (VTT), Tampereen ammattikorkeakoulu (TAMK) ja Aalto-yliopisto yhdessä 17 yrityskumppanin kanssa.
Yliopistoyhteistyöstä tukea puurakentamisen kasvulle
Tampereen yliopiston teollisen puurakentamisen tutkijakoulu aloittaa yhteistyön Aalto-yliopiston kanssa. Käytännönläheisen, alan teollisuutta osallistavan opetus- ja tutkimustyön tavoitteena on yhdistää tiede ja liiketoiminta. Tutkijakoulussa kumppanit tuovat yhteen puurakentamista koskevaa tutkimukseen perustuvaa tietoa ja kouluttavat alalle lisää kipeästi kaivattuja asiantuntijoita. Ympäristösyyt puoltavat erityisesti puukerrostalojen rakentamista.
Aalto-yliopiston alumnit ja ystävät kokoontuivat New York Cityyn tutustumaan osaketuottojen ennustettavuuteen
Tapaaminen järjestettiin Suomen pääkonsulaatissa New York Cityssä 6. helmikuuta.
Alumniverkoston johtoryhmässä uusia tuulia
Johtoryhmän puheenjohtajana aloitti Mia Sirkiä ja jäseninä Ossi Leikola ja Riitta Silvennoinen.
Tutkimusinfrastruktuurihaku FIRI 2023 – Aallon määräaika hakemuksille on 22.3.
Suomen Akatemian FIRI2023 -rahoitushaku kansallisille tutkimusinfrastruktuureille on auki 5.-26.4.2023. Aallon sisäinen määräaika ennakkohakemuksille on 22.3.
Tukea Turkin ja Syyrian maanjäristysten seurauksista kärsiville
Lue, miten yliopisto voi tukea henkilöstöä ja opiskelijoita kriisin käsittelyssä, ja miten voit auttaa maanjäristyksen uhreja.
Marjo Heino: ”Taiteella on kyky tavoittaa yhteisöt, vahvistaa yhteisöllisyyttä ja luoda merkityksiä”
Minä väitän -sarja esittelee kuvataiteilija Marjo Heinon ja hänen väitöstutkimuksensa
AllWell? - Opiskelijoille suunnattu vuosittainen hyvinvointikysely toteutetaan 15.2.-1.3.2023
Jokavuotisen AllWell?-hyvinvointikyselyn avulla keräämme tietoa opiskelijoiden kokemuksista opetukseen, opiskeluhyvinvointiin ja -kykyyn sekä vertaistukeen liittyen. Tänä vuonna kysely on auki 15.2.-1.3.2023, ja se lähetetään sähköpostilla kaikille toisen vuoden kandiopiskelijoille ja ensimmäisen vuoden maisteriopiskelijoille.
Lappset-stipendin sai maisema-arkkitehti Eetu Mykkänen
Diplomityössään Mykkänen käsittelee identiteettiä ja sen merkitystä maisema-arkkitehdeille.