Uutisia
MMD-tutkimusryhmä kartoittaa tieteenalojen välisiä tiloja
Professori Jaana Vapaavuoren johtama Multifunctional Materials Design -tutkimusryhmä (MMD) keskittyy pehmeiden materiaalien sekä epäorgaanis-orgaanisten hybridien kokeelliseen tutkimukseen. Ryhmän perimmäisenä tavoitteena on yhdistää useita toiminnallisuuksia samassa materiaalissa. Ryhmän toiminnan ytimessä on pyrkimys avoimuuteen oman alan ulkopuolisille ideoille sekä laajemmalle akateemiselle yhteisölle.
ACT EARLY -konsepti edistää kansainvälisten opiskelijoiden integroitumista Suomen työmarkkinoille
Kansainväliset opiskelijat kohtaavat Suomessa vielä paljon haasteita uransa alkuvaiheessa, mutta ongelmat ovat ratkaistavissa.
Tuore selvitys: Koulujen tarveperusteista rahoitusta voisi kohdentaa nykyistä tarkemmin
Rahoituksen kriteereinä käytetyt oppilaiden taustaominaisuudet kerättäisiin hallinnollisista rekistereistä.
Uusia professoreita Taiteiden ja suunnittelun korkeakouluun
Korkeakoulu saa uusia professoreita muotoilun, arkkitehtuurin, taiteen ja median sekä elokuvan laitoksille.
Arvorakennuksen sisäseinät ruiskutettiin uudenlaisella puumassalla – akustiikka parani merkittävästi
Aalto-yliopiston tutkijat ja Lumir Oy ovat kehittäneet selluloosapohjaisen vaihtoehdon perinteisille akustiikkalevyille. Kuitumassa on hiilinegatiivinen ja erittäin kestävä. Ruiskutettavaa massaa testattiin hyvin tuloksin Museoviraston suojelemassa Aalto-yliopisto Töölö -rakennuksessa.
Aalto ENG: syyslukukauden alun uutiskirje opiskelijoille on tutustuttavissa
Oppimispalveluiden syyslukukauden alun kirje on lähetetty Insinööritieteiden korkeakoulussa opiskeleville viikolla 35.
Aallon sopimusmatkatoimisto vaihtuu 1.9.2022
Matkavarausosio Neossa on matkojen osalta suljettuna 31.8.2022 klo 17 alkaen ja päättyy 5.9.2022 klo 8.00. Matka- ja kululasku osio toimii normaalisti vaihdon aikana. Laskuja voi tehdä, lähettää, hyväksyä ja maksaa normaaliin tapaan.
Yliopiston keskeisimmät johtamistapahtumat on jälleen koottu vuosikelloksi
Vuosikello tukee yliopiston johtamista ja päätöksentekoa.
Ehdota Kauppakorkeakoulun Vuoden Alumnia 2022!
Vuodesta 2012 lähtien valinta on tehty joka toinen vuosi.
Miten käyttäisit 13 000e opiskelijoiden hyvinvointiin? Jätä ehdotuksesi!
Ehdota 30.9.2022 mennessä osallistavan budjetoinnin hanketta parantamaan opiskelijoiden hyvinvointia kampuksella. Toteuttamiskelpoisista ideoista äänestetään voittaja vielä vuoden 2022 aikana!
Sähkötekniikan korkeakoulun uusi laitos aloittaa toimintansa vuoden 2023 alusta
Rehtori on hyväksynyt Sähkötekniikan korkeakoulun dekaanin ehdotuksen laitosyhdistymisestä. Uusi laitoksen nimi vaatii vielä rehtorin hyväksynnän.
Tukisäätiö palkitsi Kauppakorkeakoulun henkilökuntaan kuuluvia
Helsingin kauppakorkeakoulun tukisäätiö myönsi tänä vuonna kuusi tunnustuspalkintoa.
Programme director’s annual clock (Ohjelmajohtajan vuosikello) valmistautuu käyttöönottoon palvelualustalla
Programme director’s annual clock (Ohjelmajohtajan vuosikello) on Aallon palvelualustalle tuleva työkalu koulutusohjelmien johtajille ja koulutusohjelmien johtamisen tukemiseen. Se auttaa havainnollistamaan Aalto-yliopiston aikaan sidottujen koulutuksen prosessien kokonaiskuvaa sekä ennakoimaan niihin valmistautumista.
Kauan odotettu Eloseminaari tarjosi aurinkoista yhteisöllisyyttä
Vuosittainen Eloseminaari järjestettiin Mustikkamaalla
Päivitä ACRIS-tutkimustietojärjestelmässä olevat aktiviteetti- ja palkintotietosi kansallista Tutkimustietovarantoa varten
Näillä julkaisutietoja täydentavillä tiedoilla tuot esiin muita saavutuksia tutkimustyössäsi.
Laatua yhdessä – Aallon laatujärjestelmä auditoidaan tammikuussa 2023
Yliopiston elävä strategia painottaa tutkimustoiminnan, opetuksen ja oppimisen, taiteellisen toiminnan ja palvelutoimintojen korkeaa laatua sekä vahvaa yhteiskunnallista vaikuttavuutta.
Korjattu - Microsoftin palveluissa maailmanlaajuisia häiriöitä
Häiriöitä Microsoftin palveluissa.
Loppuuko Suomesta sähkö ja mitä päästöillemme tapahtuu? Tutkijamme vastaa viiteen monia mietityttävään kysymykseen energiasta
Suomessa on kehotettu varautumaan mahdolliseen sähköpulaan tulevana talvena sähköä ja energiaa säästämällä. Teknillisen fysiikan professorimme Peter Lund vastaa viiteen ajankohtaiseen energiakysymykseen.