News from innovation ecosystem
Aalto mukana kahdeksassa Unite! Seed Fund -rahoitusta saavassa hankkeessa
Uniten siemenrahasto tukee opettajien, tutkijoiden ja opiskelijoiden ehdotuksia, jotka edistävät allianssin yliopistojen välistä yhteistoimintaa.
Hiiliviisas kaupunkivihreä -festivaali vie huomion kaupunkiluonnon tutkimukseen ja suunnitteluun
Hiiliviisas kaupunkivihreä -festivaali kutsuu oppimaan uutta hiiliviisaasta kaupunkiluonnosta 25.-26.8. Helsingin keskustakirjasto Oodissa.
Uusia professoreita Taiteiden ja suunnittelun korkeakouluun
Taiteiden ja suunnittelun korkeakouluun on nimitetty uusia professoreita arkkitehtuurin, elokuvataiteen, muotoilun sekä taiteen ja median laitoksille.
Innovaatiot eivät synny hetkessä
Aalto-yliopiston ja Saab-konsernin yhteistyölle on kehittynyt hyvä brändi ja maine siitä, että asiat osataan tehdä oikein.
Ehdota Kampuksen kestävän kehityksen sankaria 2023!
Aalto-yliopiston Kestävä kampus -tiimi etsii jo seitsemättä kertaa kampuksen kestävän kehityksen sankaria. Jätä ehdotuksesi meille 8.9.2023 mennessä.
Aalto-yliopisto kestävän liikkumisen edelläkävijänä
Aalto-yliopisto haluaa kuulua kestävän liikkumisen edelläkävijöihin. Koko yhteisön kanssa yhteistyössä laadittu kestävän liikkumisen toimintasuunnitelma luo pohjaa kampuksen kehittämiselle.
Joogaa keskiviikkoisin alkaen 6.9.2023
Jooga rauhoittaa mieltä, parantaa kestävyyttä ja kehittää liikkuvuutta.
Huolettomat hartiat -taukojumppa palaa Otaniemen kampukselle tiistaina 5.9.
Huolettomat hartiat -taukojumppa palaa kampukselle syyskaudella 2023. Nämä rentouttavat hetket tarjoavat oivan tilaisuuden vetreyttää ja huoltaa kehoa kiireisen päivän keskellä.
Tutkijat keksivät, miten langaton lataus toimii tehokkaasti matkankin päästä
Latausalueen laajentaminen onnistuu säteilyhäviön poistamisella, Aalto-yliopiston tutkijat osoittivat.
Irma Pasanen: Uteliaisuus on voimavara
"Pitää olla utelias. Jos en tiedä, niin sitten otan selvää. Se on tietoasiantuntijuuden ydin. Uskon siihen, että voin tehdä sellaista, mikä tuntuu minusta itsestäni hyvälle. Uteliaisuus on voimavara."
Tutkijat kehittivät menetelmän virusten kapsidiproteiinien uudelleenmuotoiluun
Tuloksesta voi olla monenlaista hyötyä biolääketieteessä.
Akustiikan tutkijat hajottavat äänen tarkasti kolmeen perusosaan
Tutkijat uskovat, että nyt kehitetty äänenhajotustekniikka avaa täysin uusia mahdollisuuksia äänenkäsittelyssä, kuten musiikkiäänitteiden hidastamisessa.
Gary Marquis: Jos minulla olisi taikasauva, käyttäisin sitä yhteisöllisyyden parantamiseksi
"Ihmiset pitivät siitä, että ruokaa valmistettiin yhdessä ja samalla tavattiin ihmisiä työn ulkopuolella. Se vaikutti olevan hyvä tapa luoda yhteisöllisyyttä uusien professoreiden ja heidän perheenjäsentensä välille – joskus myös lasten."
Adrián Gutiérrez Cruz: Puolijohdeteknologiaan erikoistuminen luo uramahdollisuuksia tulevaisuuteen
Opiskelija Adrián Gutiérrez Cruz työskentelee kesän Orgaaninen elektroniikka -tutkimusryhmässä. Koska Adriánin tausta on erityisesti materiaalitieteessä ja kemiassa, häntä kiinnostaa erityisesti kartuttaa kokemusta puolijohdeteknologian elektroniikkapuolesta.
Fysiikan Graalin maljan jäljillä: tutkijat kehittävät miljoonarahoituksen turvin huoneenlämmössä toimivia suprajohteita
Teknillisen fysiikan professori Päivi Törmä vetää maailmanlaajuista tutkimusryhmää, jonka työ voi onnistuessaan mahdollistaa jopa tuhat kertaa nykyistä energiatehokkaamman tieto- ja viestintäteknologian.
Opiskelija Niko Lindh: Puolijohdeteknologian tärkeyttä painotetaan opintojen alusta lähtien
Materiaalitekniikkaa opiskeleva Niko Lindh työskentelee kesällä tutkimusryhmässä Kemian ja materiaalitieteen laitoksella. Hän uskoo, että kokemus tutkimustyöstä on hyödyllistä tulevaisuuden uran kannalta.
Pauliina Ilmonen: Tiedeyhteisö on minulle kuin toinen perhe
"Promootiossa erityisesti se hetki menee minulla tunteisiin, kun uudet tohtorit saavat hatut päähänsä. Sen eteen on tehty paljon työtä ja sillä työllä on valtava yhteiskunnallinen merkitys."
Aalto 40. maailmassa Times Higher Educationin nuorten yliopistojen listalla
Ranking listaa maailman parhaat alle 50-vuotiaat yliopistot.
Näyttely Aalto-yliopiston palveluista
Miten haluaisit esitellä yliopiston tutkimusta ja koulutusta tukevia palveluita?
Kauppakorkeakoulussa on kova tahtotila kehittää jatkuvasti kestävyysasioita
Opiskelijoidemme näkemykset muodostivat kansainvälisen Positive Impact Rating (PIR) -arvioinnin tulokset, joissa Kauppakorkeakoulun toiminnan todettiin olevan hyvällä tasolla kestävyysasioiden eteenpäin viemisessä.