8754 hakutulosta Uutinen

Aalto-yliopistosta Nokia Bell Labsin Distinguished Academic Partner

۳ٱ𾱲ٲö tiivistyy muun muassa tekoälyn ja kvanttitekniikan tutkimusalueilla.
۳ٱ𾱲ٲö
Julkaistu:

Lainattavat potkulaudat vauhdittavat kampusmatkoja

Kokoontaittuvan laudan voi ottaa mukaan bussiin ja vaikka sisätiloihin, ja saatavuuden voi tarkistaa kätevästi puhelimella.
Kampus, ۳ٱ𾱲ٲö
Julkaistu:

Spektrikirjasto kertoo, miten pohjoisen puut heijastavat auringon säteilyä

Kansainvälisesti merkittävä spektrikirjasto auttaa satelliittikuvien tulkinnassa ja metsien ilmastovaikutusten arvioinnissa.
Tutkimus ja taide, Mediatiedotteet
Julkaistu:

Heidi Karjalainen on Vuoden nuori suunnittelija 2017

Muodin maisteriopiskelija Heidi Karjalainen on valittu Vuoden nuoreksi suunnittelijaksi. Hänen suunnittelemansa kansallispuku yhdistää perinteisen miesten liituraidan naisten juhlamekkoon.
Palkinnot ja tunnustukset
Julkaistu:
Vuoden nuori suunnittelija Heidi Karjalainen, Helsingissä 25.9.2017 Copyright Messukeskus Helsinki

Kirsikka Saaren kirjoittama elokuva palkittiin Finnish Film Affair -tapahtumassa

'Hölmö nuori sydän' voitti kansainvälisesti kiinnostavimmalle elokuvalle myönnettävän palkinnon.
Palkinnot ja tunnustukset
Julkaistu:
Käsikirjoittaja Kirsikka Saari. Kuva: Maija Astikainen.

Kentin prinssi Michael vieraili Aallossa

Kuninkaallinen vieras tutustui muodin opiskelijoiden luomuksiin ja yrittäjyyteen.
Julkaistu:
Aallon opiskelijat esittelivät Design Factorylla ryhmätyötään Kentin prinssi Michaelille. Oikealla vararehtori Hannu Seristö.

Harjoittelu on hyvä väylä työllistymiseen myös ulkomaalaisille opiskelijoille

Osaaminen, halu oppia uutta ja oikea asenne ratkaisevat rekrytointipäätöksiä tehtäessä.
۳ٱ𾱲ٲö
Julkaistu:
Oguzhan Gencoglu, Head of Data Science (vas.), Hung Ta, CTO, Timo Heikkinen, CEO, ja Quan Nguyen Minh, Data Scientist

Valokuvauksen opiskelija Karl Ketamo mukana Photo X Photovillessa

Valokuvauksen opiskelija Karl Ketamo Aalto-yliopistosta on valittu mukaan Rotterdamin Photo X Photoville -valokuvafestivaalille 12.-24. syyskuuta. Ketamo on yksi neljästä kuvataiteilijasta festivaalin "(Un) Bound"-näyttelyssä.
Julkaistu:
karl_landscape_1_800_fi_fi.jpg

Immersiivinen kierros Rembrandtin maalaukseen vuodelta 1632

Virtuaalitodellisuudessa toimiva simulaatio vie kävijän Rembrandtin maalaukseen. Se tarjoaa dynaamisen sukelluksen teoksen pinnan alle.
Julkaistu:
interactive_diorama_corpse_viewpoint_fi_fi.png

Muotoiluoppimista kehittämässä

Aallon kuvataidekasvatus ja Suomen muotoilukasvatusseura ry, SuoMu, tekevät entistä enemmän yhteistyötä
۳ٱ𾱲ٲö, Opinnot
Julkaistu:
design_ed_fi_fi.jpg

Alumnisuurlähettiläs Arto Hiltunen: Opiskeluaika ei ole ainoastaan tiedon tankkausta kirjoista ja luennoilta

Pitkän uran tehnyt alumnisuurlähettiläs Arto Hiltunen muistuttaa, että kaikenlaisella työllä, etenkin opiskeluajan kesätyöllä, on merkitystä tulevaisuuden työuraan. ”Aktiivisuus on avainasemassa”, sanoo Hiltunen.
۳ٱ𾱲ٲö
Julkaistu:
School of Business Alumni Ambassador Arto Hiltunen

Helsinki Challenge jalostaa suuria ideoita

Finaaliin päässeet tiimit saavat asiantuntijoilta viimeistelyapua Brysselissä järjestettävässä Global Impact Camp -tapahtumassa.
Mediatiedotteet
Julkaistu:

Kauppakorkeakoulun yhteistyöyritykset tapasivat opiskelijoita Otaniemessä

Yritykset esittäytyivät opiskelijoille Partneripäivä -tapahtumassa, johon osallistuivat myös CEMS-maisteriohjelma sekä Suomen Ekonomit.
Kampus, Opinnot, ۳ٱ𾱲ٲö
Julkaistu:
Kauppakorkeakoulun Partneripäivässä opiskelijat ja yhteistyöyritykset kohtasivat. Kuva: Annemari Rautio

Uutta valoa perovskiittiaurinkokennojen kestävyysongelmiin

Oikea veden määrä on kriittinen tekijä perovskiittikennojen kestävyydelle.
۳ٱ𾱲ٲö, Tutkimus ja taide
Julkaistu:

Vuosikurssi 1967 vieraili Tutalla

Vuonna 1967 aloittaneista Tuotantotalouden (silloin Kone-osaston yhteydessä olleen) ohjelman 20 opiskelijasta kaikki elossa olevat 17 opiskelijaa kokoontuivat eri puolilta maailmaa vuosikurssin alumnitapaamiseen Tuotantotalouden laitokselle.
Julkaistu:

Aalto-yliopiston oppimiskeskuksen organisaatiomuutosta suunnitellaan

Kaikille nykyisille työntekijöille tarjotaan työtä uudesta organisaatiosta.
Julkaistu:

Laaja tutkimushanke edistää tekoälyn hyödyntämistä B2B-sisältömarkkinoinnissa

Tekesin rahoittamassa poikkitieteellisessä tutkimushankkeessa hyödynnetään yrityskumppaneiden big data -aineistoa.
Tutkimus ja taide
Julkaistu:
Kuva: Aki-Pekka Sinikoski

Aaltoes järjestää Euroopan suurimman design-hackathonin

Dash nostaa muotoiluajattelun ja poikkitieteellisyyden hackathonin parrasvaloihin.
Julkaistu:
Iida Palosuo ja Axel Cedercreutz yhdessä muun Aaltoes-yhteisön kanssa järjestävät design-hackathon Dashin Otaniemessä 3.–5.11. Kuva: Mikko Raskinen

Digitalisaatio auttaa kohtaamaan monikulttuurisuutta terveydenhuollossa

Aalto-yliopiston tutkijoiden vetämä hanke kehittää uutta applikaatiota terveydenhuollon ammattilaisten monikulttuurisuuskoulutukseen ja opettaa tietotekniikan opiskelijoille projektitaitoja.
Opinnot, Tutkimus ja taide
Julkaistu:
Tietotekniikan maisterivaiheen opiskelijat Nagadivya Balasubramaniam ja Dicle Ayzit ovat työskennelleet kesätyöntekijöinä Aalto-yliopiston hankkeessa, jossa kehitetään uutta applikaatiota terveydenhuoltoalan monikulttuurisuuskoulutukseen.

Helsinki Graduate School of Economics kasvattaa Suomen taloustieteen kärkijoukkoa

Aalto-yliopisto, Hanken ja Helsingin yliopisto valmistelevat uutta tutkijakoulua ja tutkimusyksikköä.
Mediatiedotteet
Julkaistu: