Follow Energy News at Aalto University
Virtuaalisen työpajan ABC
Riikka Jääskeläinen on koonnut vinkkejä virtuaalisen työpajan toteuttamiseksi.
Mikko O. Koiviston väitöskirja palkittiin Kauneimmat kirjat 2019 -kilpailussa
Aalto ARTS Booksin kustantama Mikko O. Koiviston väitöskirja "The Art of Egress: Madness, Horror, and the Pedagogy of Depsychiatrization" on valittu Kauneimmat kirjat 2019 -kokoelmaan. Kirjan tyylikkään ulkoasun on luonut Tuomas Kortteinen.
Alumni Julia Österlund: Vastuu ja onnistuminen lisäävät rohkeutta, ja epäonnistuminen kasvattaa
Kauppakorkeakoulun alumni Julia Österlund opiskeli koulussa kahta eri pääainetta, ja kokee monipuolisten opintojen hyödyttävän häntä nykyisessä työssään: ”Konsulttityössä on mahtavaa myös se, että pääsen yhdistämään kaikkea koulussa opiskelemaani – markkinointia, viestintää, informaatioteknologiaa ja laskentaa toisiinsa.”
Uusi, tehokas katalyytti vauhdittaa puhtaan vetypolttoaineen valmistusta
Tutkijat ovat kehittäneet lupaavan materiaaliyhdistelmän grafeenista, hiilinanoputkista ja epäpuhtausatomeista.
Vesiosaamisella on keskeinen rooli ilmastonmuutoksen hillitsemisessä
YK:n Maailman vesipäivän teemana on vuonna 2020 vesi ja ilmastonmuutos – ja se, kuinka nämä liittyvät toisiinsa erottamattomasti.
Perustieteiden korkeakoulu on palkinnut vuoden 2019 parhaat väitöskirjat
Korkeakoulussa hyväksyttiin vuoden 2019 aikana 59 väitöskirjaa. Kuusi niistä palkittiin.
Hae Aalto Thesis -projektiin: Sipoon kunta – Digitaalista palvelumuotoilua työllisyyden tueksi
Aalto Thesis -ohjelman haku maisterivaiheen opiskelijoille on päättynyt. Lue lisää Sipoon kunnan haasteesta!
Muotoilun opiskelijat suunnittelivat uuden sähköveneen tilaratkaisuja Skandille
Työskentelemällä jo toteutetun ensimmäisen prototyypin parissa nuoret muotoilijat hahmottivat veneen todellisen tilan ja mittasuhteet.
Tutkijan ansioluettelomalli uudistunut
Tutkimuseettinen neuvottelukunta (TENK), Suomen yliopistojen rehtorineuvosto UNIFI, Ammattikorkeakoulujen rehtorineuvosto Arene ja Suomen Akatemia ovat päivittäneet Tutkijan ansioluettelomallin 18.3.2020
Droonit voivat olla uhka turvallisuudelle – tuore tutkimus parantaa droonien tunnistamista
Tutkijoiden tavoitteena on perustaa avoin tietokanta, joka auttaa tutkajärjestelmien ja droonien tunnistustekniikoiden kehittämisessä.
Onerva Vartiainen: ”Olen tavattoman kiitollinen kaikesta, mitä Kauppakorkeakoulu minulle antoi”
Vuosikurssi -52 tapasi Ekonominaukiolla maaliskuun ensimmäisenä maanantaina.
Aalto-yliopiston alumni Mathias Fontell palkittiin vuoden nuoreksi fyysikoksi
Palkittu avaruustekniikan diplomityö ratkoo radioaaltojen etenemisen ongelmaa ilmakehän ylemmissä kerroksissa.
Nordic Five Techin rehtorit vaativat turvaamaan EU:n rahoituksen Euroopan kestävän tulevaisuuden tukemiseksi
Nordic Five Tech -yhteistyöverkoston rehtorit ovat yhdessä antaneet lausunnon, jossa he vaativat Horizon Europe -budjetin takaamista.
Metsähovin radiotutkimusasema julkaisee aurinkodataa yli neljän vuosikymmenen ajalta
Metsähovin Auringosta saatava datan määrä on valtava ja kasvaa uusilla havainnoilla päivittäin.
Toimittaja, etsitkö vastausta koronaviruskysymykseen? Tässä tieteen, tekniikan ja talouden asiantuntijoita
Koronavirukseen liittyviä viranomaisohjeita antavat Terveyden ja hyvinvoinnin laitos, valtioneuvosto ja ministeriöt sekä sairaanhoitopiirit.
Samir Bhowmik Helsinki Biennaalissa 2020
Samir Bhowmikia kiinnostaa, kuinka ihminen rakentaa infrastruktuuria ja ottaa luonnon haltuun teknologian keinoin.
Soil Matters valittu Designmuseon avoimen näyttelyhaun voittajaksi
Soil Matters valittu Designmuseon avoimen näyttelyhaun voittajaksi
Aalto ARTS saa oman yrittäjyystaitokurssin
Kurssi tuo korkeakoulun opiskelijoille taitoja ja ajatusmalleja tukemaan kestävää ja omaan intohimoon perustuvaa elinkeinonharjoittamista.
Yläkoululaiset tytöt tutustuivat teknologian maailmaan naistenpäivän kunniaksi
Tekniikan korkeakouluissa jatkettiin naistenpäivän juhlintaa vielä maanantaina 9. maaliskuuta, kun Aalto-yliopistolle saapui joukko tieteestä ja teknologiasta innostuneita kasi- ja ysiluokkalaisia tyttöjä.
Tomas Grekov: ”Tämä kaduttaa eniten opiskeluaikana”
Opiskelijamme Tomas Grekov kertoo videolla hyviä vinkkejä Kauppakorkeakoulussa aloittaville opiskelijoille.