Follow Energy News at Aalto University
Tutkimusviestintä on ajattelun selkeyttämistä
Sosiaalinen media antaa tutkijalle työkaluja vaikuttamiseen, verkostoitumiseen ja asiantuntemuksen esilletuomiseen. Näillä vinkeillä pääset alkuun!
Professori Antti Räisäselle sosiaalisuus on toisista välittämistä
Professori Antti Räisänen jäi eläkkeelle pitkän akateemisen uran jälkeen 1.10.2018.
Opetussatelliitti voitti paikan Kansainväliseltä avaruusasemalta
Aallon opiskelijat suunnittelivat satelliitin, jonka lapsikin voi koota ja ohjelmoida. Ohjeet voi pian ladata verkosta ja ulkokuoren saa suunnitella itse – vaikka maitopurkista.
Tekniikan alat kiinnostavat nuoria naisia – lukiolaiset varasivat uuden Shaking up Tech -tapahtuman loppuun tunnissa
Tekniikan alat kiinnostavat nuoria naisia – lukiolaiset varasivat uuden Shaking up Tech -tapahtuman loppuun tunnissa
Aalto-yliopisto hakee vararehtoria johtamaan innovaatiotoimintaa
Aalto-yliopisto hakee vararehtoria johtamaan innovaatiotoimintaa
Kymmenvuotias Design Factory ei ole tehnyt itseään tarpeettomaksi
Kokeilualusta on laajentunut Aalto-yliopistosta globaaliksi verkostoksi. Raja-aitojen kaatamista tarvitaan edelleen myös omassa toimintaympäristössä.
10 vuotta finanssikriisin jälkeen – pelastaako uusien platformien nousu maailmantalouden?
Kauppakorkeakoulun ja PwC:n Capital Markets Top Seminarissa kerrattiin kymmenen vuoden opit ja suunnattiin tulevaan.
Projektikurssista syntyi mobiilipeli – taikasauvalla kerätään sensoridataa ympäristöstä
Opiskelijoiden suunnittelemaa peliä pelataan todellisella karttapohjalla, ja kerättyä sensoridataa voi hyödyntää taisteluissa.
Aalto-yliopisto ja Taideyliopisto solmivat kumppanuussopimuksen
Aalto-yliopisto ja Taideyliopisto solmivat kumppanuussopimuksen
Kauppakorkeakoulun partneriyritykset aktiivisesti esillä Partneripäivässä
Partneripäivässä sekä K-ryhmä että KPMG myös avasivat oman nimikkosalinsa Kandidaattikeskuksessa.
Biografiasampo avaa merkittävien suomalaisten elämät ja verkostot kaikkien tutkittaviksi
Biografiasampo avaa merkittävien suomalaisten elämät ja verkostot kaikkien tutkittaviksi. Biografiasammossa voi tutkia suomalaisia elämäkertoja älykkäiden verkkoteknologioiden avulla. Sovelluksen perustana on yli 13 000 pienoiselämäkertaa.
EIT RawMaterials is one of the key actors in the European Battery Alliance
EIT RawMaterials contribution to the European Battery Alliance. Sustainable Materials as Key Enablers for Future Mobility.
EIT RawMaterials FAST-TRACK KAVA 5 Call
The deadline for submission is Friday 14 September at 13.00 CEST, and you are strongly advised to contact your Innovation Hub (CLC) if you need any assistance or further clarification.
Kristiina Kruus Kemian tekniikan korkeakoulun dekaaniksi
Kristiina Kruus on nimitetty Kemian tekniikan korkeakoulun dekaaniksi viideksi vuodeksi 1.12.2018 alkaen.
Energiainsinööreistä energiabisneksen osaajia
Energiamurros ja kestävän tulevaisuuden tavoittelu edellyttävät hyvien ideoiden kehittämistä liiketoiminnaksi.
Ossi Naukkarinen tutkimuksesta vastaavaksi vararehtoriksi
Vararehtorin viisivuotinen kausi alkaa 1. marraskuuta.
Talotekniikan esivalmistus on suuri mahdollisuus suomalaiselle rakentamiselle
Putkimiehen työstä vain kolmannes on varsinaista asennustyötä ja saman verran aikaa menee materiaalien siirtelyyn ja käsittelyyn.
Perhepäivässä lapset innostuivat tieteestä
Työpajoissa lapset tutkivat karkkivärejä, rakensivat kolmiulotteisia rakennelmia ja ohjelmoivat robotin kulkemaan labyrintissa.
Sähkötekniikan opiskelu toi Teksasin helteestä Suomen kuumuuteen
Ryhmä teksasilaisia opiskelijoita vietti helteisen kuukauden langattoman viestinnän kurssilla Aalto-yliopistossa.
Tutkijat löysivät uusia tapoja hyödyntää biomassasta saatavia kemikaaleja
Luonnollisilla katalyyteilla saadaan yksinkertaisista biojalostamokemikaaleista muokattua arvokkaita ja toiminnallisia rakennuspalikoita synteettisen kemian tarpeisiin.