Kuulu yhteisöön
Osallistumalla Kauppakorkeakoulun alumnitoimintaan sinulla on mahdollisuus tavata ja olla yhteydessä opiskeluaikaisiin ystäviisi, luoda uusia verkostoja sekä löytää esimerkiksi uusia työmahdollisuuksia.
ERC Consolidator Grant -rahoitus
Euroopan tutkimusneuvosto (ERC) myöntää rahoitusta huippututkijoille korkeatasoiseen ja uraauurtavaan tutkimukseen. Tieteellinen huippuosaaminen on ainoa kriteeri, jonka perusteella ERC:n kärkitutkimusapurahoja myönnetään.
Opi
Rekisteröityneenä alumnina saat kutsuja alumnitapahtumiin, joissa sinulla on mahdollisuus verkostoitua ja oppia uutta. Aalto-yliopiston elämänlaajuisen oppimisen tarjonnan kautta voit kehittää itseäsi ja päivittää ammatillista osaamistasi. Alumnina saat myös tietoa ja uutisia koulumme ja yliopistomme kehityksestä, ajankohtaisista aiheista ja uusimmasta tutkimuksesta.
Oppimispalvelut - menestyksen mahdollistaja oppimispalvelujen henkilöstölle
Oppimispalveluiden henkilöstönä olemme avainasemassa mahdollistamassa opetusta ja oppimista Aalto-yliopistossa muuttuvassa toimintaympäristössä.
Oppimispalvelut - Menestyksen mahdollistaja opettavalle henkilöstölle
Oppimispalvelut tukevat opiskelijoiden lisäksi opettajia erilaisten opetusta mahdollistavien järjestelmien avulla ja tuottamalla opetushenkilökunnalle palveluja.
Oppimispalvelut - menestyksen mahdollistajana opiskelijoille
Oppimispalvelut mahdollistaa opiskelijoille ja koko yhteisölle uuden digitaalisen kokemuksen Aalto-yliopistosta.
Kunniatohtorit 2022 promootiossa
Kymmenen kunniatohtoria vihittiin Kauppakorkeakoulun juhlallisessa promootiossa 13.5.2022.
Hiilipuisto
Hiilipuisto -hanke käynnistää biohiilen käytön laajamittaisen seurannan ja kehittää biohiilen käytäntöjä viherrakentamisessa.
Strateginen yrityskumppani Nokia
Nokia on jo vuosikymmenten ajan ollut tärkeä kumppani Aalto-yliopistolle ja sen edeltäjäkorkeakouluille. Tällä hetkellä meneillään on lähes 20 yhteistä tutkimusprojektia
ÄlyOppi - Menneet webinaarit
Tälle sivulle kerätään ÄlyOppi-hankkeen järjestämien webinaarien tallenteet.
Ryhdy vapaaehtoiseksi
Ryhdy mentoriksi tai alumnilähettilääksi maailmalla. Aallon alumnina voit vaikuttaa juuri sinulle mielekkäällä tavalla yhteisössämme ja oppia uutta.
Diplomityöstä väylä työelämään - Aallon ja Nokian yhteistyö poikii tulevaisuuden ICT-osaajia
Aalto-yliopiston ICT-alan opiskelijoista moni tekee diplomityönsä Nokian tuotekehitystiimeissä. Projekteissa syntyy uusia ideoita liiketoimintaan.
TAITE (Monialaiset taideopinnot)
Monialaiset taideopinnot, valinnaiset kurssit / Elective Courses in Transdisciplinary Art Studies
Alumni Mikko Koskinen rakensi kansainvälisesti menestyvän juomabrändin
Mikko Koskinen on yksi Kyrö Distilleryn perustajista. Hän opiskeli Mechanical Engineering -maisteriohjelmassa, jossa erikoistui tuotekehitykseen.
U-Create 2020: Luovuus kriisin keskellä
U-Create 2020 järjestetään virtuaalitapahtumana, joka kutsuu Aalto-yliopiston professoreja sekä kansainvälisiä tutkijoita puhumaan luovuudesta kriisin keskellä.
Kiitos, että jätit yhteystietosi!
Kiitos, että jätit yhteystietosi! Olemme sinuun pian yhteydessä niin pysyt ajan tasalla tapahtumista ja tavoista oppia jotain uutta.