ºÚÁÏÍø

Uutiset

Aalto-yliopiston taiteen ja muotoilun ala nousi jo maailman 7. parhaaksi

Tuoreessa QS:n yliopistovertailussa Aallon arkkitehtuurin ala kiri sijalle 42. Myös liiketoiminta ja johtaminen oli sadan parhaan joukossa.
QS World University Rankings by Subject 2019

QS World University Rankings on julkaissut vuoden 2019 alakohtaiset vertailunsa. Ranking-listalla oli mukana 48 tieteenalaa. Aalto-yliopisto arvioitiin maailman seitsemänneksi parhaaksi yliopistoksi taiteen ja muotoilun alalla (art & design), kun sijoitus oli edellisvuonna yhdeksäs. Arkkitehtuurin alalla (architecture / built environment) Aallon sijoitus nousi sijalta 46 sijalle 42.

"Taiteen ja muotoilun sijoittuminen seitsemänneksi tiukassa maailmanlaajuisessa kilpailussa on meille huikea saavutus. On hienoa, että yhteisömme korkeatasoista osaamista arvostetaan," sanoo Taiteiden ja suunnittelun korkeakoulun dekaani Anna Valtonen.

Maailman sadan parhaan yliopiston joukossa oli myös Aalto-yliopiston liiketoiminta ja johtaminen (business & management studies). Sijoitus pysyi viimevuotiseen tapaan välillä 51–100.

Aalto-yliopisto sijoittui luokkaan 101–150 maailmassa seuraavilla aloilla: tietotekniikka (computer science & information systems), rakennustekniikka (civil & structural engineering), sähkötekniikka (electrical & electronic engineering), materiaalitutkimus (materials science), laskentatoimi ja rahoitus (accounting & finance) ja viestintä ja media (communication & media studies).

Lisäksi 200 parhaan joukossa olivat sijoilla 151–200 kemian tekniikka (chemical engineering), konetekniikka (mechanical, aeronautical & manufacturig engineering), taloustiede (economics & econometrics) ja ympäristötieteet (environmental sciences).

QS:n alakohtaiset vertailut painottavat sekä yliopiston mainetta akateemisen maailman ja työnantajien keskuudessa että tutkimusjulkaisuja ja niiden keräämiä viittauksia. Näiden osatekijöiden merkitys tuloksessa vaihtelee eri aloilla.

QS World University Ranking vertailee myös yliopistoja kokonaisuudessaan. Edellisellä QS:n yleisvertailussa Aalto oli sijalla 140. Kesäkuussa QS julkaisi listauksen alle 50-vuotiaista yliopistosta, ja tässä vertailussa Aalto oli yhdeksäs maailmassa.

Aalto-yliopisto on erikoistunut tekniikkaan, talouteen ja taiteeseen, ja Aallolle merkityksellisempiä ovatkin ala- tai aihekohtaiset rankingit. Maailmassa on laskutavasta riippuen noin 17 000–22 000 yliopistoa.
 

Lue lisää(topuniversities.com)
Aalto sijoittui jälleen nuorten yliopistojen kärkikymmenikköön (21.6.2018)

  • ±Êä¾±±¹¾±³Ù±ð³Ù³Ù²â:
  • Julkaistu:
Jaa
URL kopioitu

Lue lisää uutisia

Kaasupoltin polttaa pinottujen puulevyjen sivua metallisessa testilaitteessa
Tutkimus ja taide Julkaistu:

Biopohjaisilla palonestoaineilla kohti turvallisempaa rakentamista

FireSafe-hankkeessa kehitetään uusiutuvista materiaaleista turvallisempia ja kestävämpiä vaihtoehtoja nykyisille palonestoaineille.
Tutkimus ja taide Julkaistu:

Kommentoi Suomen avoimen tieteen ja tutkimuksen linjauksia

Kansallinen Avoimen tieteen ja tutkimuksen koordinaatio kutsuu tiedeyhteisöä kommentoimaan kahta avoimen tieteen linjausta.
Glitch-taidekuva sinipunaisesta aallosta, teksti 'Ja ihminen loi älyn' ja Aalto-yliopiston logo
Tutkimus ja taide, Yliopisto Julkaistu:

Uusi podcast valottaa tekoälyn syviä suomalaisia juuria

Tekoälytutkijat Arno Solin ja Eric Malmi haastattelevat alan konkareita, yrittäjiä ja huippuasiantuntijoita tekoälyn historiasta, mullistuksista ja ihmiskunnan tuhon todennäköisyydestä.
Käsi pitää valkoista tablettia, jossa tekstiä, tummaa ritiläseinää ja kirkkaita valojuovia vasten
Mediatiedotteet, Tutkimus ja taide Julkaistu:

Uusi tekoälymalli simuloi ihmisen lukemista tarkemmin kuin koskaan

Malli voi mahdollistaa esimerkiksi tekstien räätälöinnin eri lailla lukevien ihmisten tarpeisiin.