ºÚÁÏÍø

Uutiset

AlumniWeekend kokosi vanhat ja uudet opiskelijat Suomen Piilaaksoon

AlumniWeekend-seminaari kokosi lokakuisena lauantaina Sähkötekniikan korkeakoululle ennätysmäisen osallistujamäärän.
AlumniWeekendiin ilmoittautui yli 180 osallistujaa.

Uudistunut tapahtuma tarjosi kolmen rinnakkaisen luentosarjan lisäksi näkymiä Aalto-yliopiston ja Otaniemen alueen kehitykseen.

Sähkötekniikan korkeakoulun dekaani Keijo Nikoskinen kertoi koululla käynnissä olevien muutosten näkyvän niin opetuksessa, tutkimuksessa kuin organisaatiossakin.

Tutkimuksen painopistealueet ovat ICT-teknologia, energia ja ympäristö, mikro- ja nanoteknologia sekä terveys ja hyvinvointi. Professoreita koululla on 50.

– Isompien laitosten myötä haluamme tehostaa professoreiden ja tutkimusalueiden välistä yhteistyötä. Opetuksen uudistamisella opiskelijoilla on entistä suuremmat mahdollisuudet monitieteisiin opintoihin, Nikoskinen totesi.

Vikkelää liikkumista metrolla ja muilla julkisilla

Otaniemen kampus uudistuu. Otakaari 1:n remontin myötä tiloista tulee koko Aalto-yliopiston kandiopetuksen keskus.

– Investointipäätös uudesta kampusrakennuksesta on tehty. Vuonna 2017 valmistuva tulee Arabiasta Otaniemeen muuttavan Taiteiden ja suunnittelun korkeakoulun käyttöön. Otaniementie suljetaan osittain autoilta ja tilalle rakennetaan pikaraitiolinja, kertoi Aalto-yliopiston provosti Ilkka Niemelä.

Metron lisäksi koko alueen kehittämisessä panostetaan merkittävästi julkiseen liikenteeseen.

– Rakennamme kampusta tulevaisuuden käyttäjille, jotka eivät ole vielä syntyneetkään. Tulevaisuudessa nopein tapa saapua Otaniemeen on julkinen liikenne.

High-tech –keskittymästä uusia yrityksiä

Otaniemeä ei turhaan pidetä Suomen Piilaaksona, sillä alueella työskentelee 5 000 tutkijaa ja yhteensä 16 000 high-tech-ammattilaista yli 110 maasta.

– Otaniemestä on lähtöisin useita start up -yrityksiä, joista monet menestyvät hyvin myös kansainvälisillä kentillä. Alueella panostetaan yritystoimintaan, mistä ovat osoituksena muun muassa Startup Sauna, Design Factory sekä Slush-tapahtuma, kertoi Otaniemi Marketingin toimitusjohtaja Ari Huczkowski.

Huczkowskin mukaan 15 minuutin ajomatkan säteellä Otaniemestä sijaitsee 8 500 IT-alan yritystä. Mitä sitten Otaniemestä vielä puuttuu?

– Tänne tarvitaan enemmän asioita, joita voi tehdä kello viiden jälkeen iltapäivällä. Metron tulo ratkaisee osaltaan asiaa, sillä sen sisäänkäyntien yhteyteen rakentuu myös kaupallisia tiloja.

AlumniWeekend-seminaarin järjestivät Aalto-yliopiston alumni- ja yrityssuhteet, alumnijärjestöt Sähköklubi, BioDI ja Automaatio- ja systeemitekniikan alumnit, Sähkötekniikan korkeakoulun killat Sähköinsinöörikilta, Inkubio ja Automaatio- ja systeemitekniikan kilta, Sähkövoimatekniikan kerho sekä Aalto-yliopiston sähkötekniikan korkeakoulu.

³Õä°ù±ð voitti Campus 2015 -arkkitehtuurikilpailun, joka oli Aalto-yliopistokiinteistöjen järjestämä avoin, kansainvälinen arkkitehtuurikilpailu.

  • ±Êä¾±±¹¾±³Ù±ð³Ù³Ù²â:
  • Julkaistu:
Jaa
URL kopioitu

Lue lisää uutisia

Ulkoilmassa puiset leposohvat, joita ympäröivät harsot verhot ja korkeat kasvit rapistuvassa pihassa.
³Û³ó³Ù±ð¾±²õ³Ù²âö, Mediatiedotteet, Tutkimus ja taide Julkaistu:

Suomalaistyöryhmän teos tuo viilentävän puutarhan helteissä kärvistelevään Espanjaan

Suomalaisten arkkitehtien ja taiteilijoiden ryhmä esittää puutarhataideteoksellaan kaupunkien kuumenemisen ja ympäristökriisin ratkaisuksi muun muassa kasvillisuutta ja yhteisöllisyyttä.
Paula Nybergh. Mustavalkoinen muotokuva hymyilevästä lyhyttukkaisesta naisesta, jolla on silmälasit ja vaalea takki.
³Û³ó³Ù±ð¾±²õ³Ù²âö Julkaistu:

Paula Nybergh lahjoittaa Aallon Bioinnovaatiokeskuksen innovaatiotoimintaan

Alumnimme, tekniikan lisensiaatti, tekniikan tohtori h.c. Paula Nybergh on tehnyt merkittävän lahjoituksen Bioinnovaatiokeskuksen innovaatiotoiminnan tukemiseksi.
Henkilö miksauspöydän ääressä hämärässä äänitysstudiossa, puiset seinät ja mikrofoneja
Aalto Magazine, Palkinnot ja tunnustukset Julkaistu:

Äänisuunnittelija pääsi työskentelemään esikuvansa kanssa – tuloksena Cannesin pääpalkinto

Kultaisella palmulla palkitun uutuuselokuva Fjordin äänisuunnittelusta vastaa Aalto-yliopiston alumni Pietu Korhonen.
The Zipizop team, an alumni company from the Aalto Startup Center
Kampus, ³Û³ó³Ù±ð¾±²õ³Ù²âö Julkaistu:

Helene Auramon ura yrittäjänä alkoi Taikin Arabus-hautomosta

Taideteollinen korkeakoulu käynnisti Luovien alojen Arabus-yrityshautomon vuonna 2007 Arabianrannassa. Pari vuotta myöhemmin Arabus sulautui osaksi Aalto StartUp Centeriä ja muutti Salmisaareen.