Uutiset

Älypuhelin aaltolaisten avaimena kampuksella

Aalto-yliopistossa on käytössä mobiilitunniste, jolloin kännykkä toimii niin Aallon opiskelijoiden kuin henkilöstönkin avaimena kampuksella. ۳ٱ𾱲ٲötä yliopiston, Aalto-yliopistokiinteistöjen ja palveluntoimittaja Bitwardsin välillä on hiottu jo useamman vuoden.
Bitwards oven avaus
Kuva: Bitwards Oy.

Osana kulunhallinnan kokonaisuudistusta Aalto-yliopisto ja Aalto-yliopistokiinteistöt Oy (ACRE) kehittävät kampukselle näkymätöntä kulunhallintateknologiaa yhteistyössä Bitwards Oy:n kanssa. Tarkoituksena on vähitellen siirtyä mobiiliin kulunvalvontaan ja pois perinteisten, fyysisten kulkutunnisteiden käyttämisestä, kuitenkin kampuksen käyttäjien valmiudet huomioiden.

Otaniemen kampusalue on laaja, ja käytössä on reilusti yli 2 000 kulunvalvottua ovea. Opiskelijoita kampuksella on noin 15 000 ja tämän lisäksi henkilökuntaa noin 4 000, eli mobiilitunnisteen käyttäjämäärät voivat kohota lähelle 20 000 henkilöä.

Älypuhelimissa toimivat mobiilitunnisteet tuovat ainutlaatuista joustavuutta esimerkiksi kulunhallinnan järjestelmien muokkaamiseen ja päivittämiseen. Järjestelmä ulottuu tarvittaessa myös muihin resursseihin, tulevaisuudessa kampuksella ehkä esimerkiksi säilytyskaappeihin tai erilaisiin koneisiin. 

”Kulunvalvonta kampuksella on hyvin keskeinen kampuskokemus- ja turvallisuustekijä. Jokaisen aaltolaisen tulee päästä liikkumaan mahdollisimman vaivattomasti, toisaalta taas niiden ovien tulee pysyä suljettuna, jotka niin on tarkoitettu. Monilla on nykyään älypuhelin, jossa on lompakko, kalenteri ja kaikki keskeiset sovellukset - miksei siis myös avain kampuksella liikkumiseen” sanoo Aalto-yliopistokiinteistöt Oy:n toimitusjohtaja Ville Jokela.

Bitwards
Kuva: Bitwards Oy.

۳ٱ𾱲ٲöllä kohti parempaa kampuskokemusta

۳ٱ𾱲ٲötä ja toimintatapoja yliopiston, ACREn ja Bitwardsin välillä on hiottu jo useamman vuoden. Mobiilitunnistepilotti lähti liikkeelle vuonna 2019 yliopiston coworking -asiakkaiden tiloista viidessä eri kampusrakennuksessa. Järjestelmää testattiin, kehitettiin ja muokattiin kampusympäristöön ja erittäin laajan käyttäjäkunnan tarpeisiin. Lähtökohtana oli helpottaa kulunvalvonnan prosessia sekä parantaa turvallisuutta ja tuoda myös kustannustehokkuutta. Yhteinen kehitystyö jatkuu edelleen.

”Sitoudumme turvalliseen ja moderniin kampukseen. Aallon henkeen kuuluu uusien toimintatapojen pilotointi ja edelläkävijyys. Olemme saaneet mobiilitunnisteista positiivista palautetta, mutta toki myös kehitysideoita ja tunnistamme mahdolliset ongelmatilanteet, jotka kaikki käydään yksilöllisesti läpi”, Jokela jatkaa.

Bitwardsin mobiilitunnisteratkaisun taustalla oleva teknologia juontaa juurensa Nokian entiseen tutkimuskeskukseen, joka on aikanaan tehnyt tiivistä yhteistyötä myös Aalto-yliopiston kanssa. ”Turvallisuus on Bitwardsin toiminnan ytimessä. Järjestelmä perustuu hajautettuun älykkyyteen, jonka avulla lukot voivat arvioida salattujen mobiilitunnisteiden oikeellisuuden. Bitwardsin ratkaisu tarjoaa lähes rajattoman skaalautuvuuden erilaisiin sovelluksiin ja käyttötapauksiin”, sanoo CEO Eljas Saastamoinen Bitwards Oy:stä.

Tällä hetkellä Aallossa suositellaan mobiilitunnistetta kaikkien aaltolaisten, niin opiskelijoiden kuin henkilöstön, käyttöön. Syksyyn 2025 mennessä käyttäjiä on jo yli kymmenen tuhatta.

Kampus

Kulkuluvat, kulkutunnisteet sekä avain- ja kulunhallinta Otaniemen kampuksella

Tältä sivulta löydät ohjeet kulkutunniste- ja kulkulupa-asioihin sekä avainhallintaan ja pääsyyn rakennuksiin Otaniemen kampuksella.

԰쾱öö
Puhelimen näyttö, jossa avainsymboli ja plusmerkki mustassa ympyrässä keltaisella taustalla.

Opiskelijoiden/henkilöstön Bitwards mobiilitunnisteen rekisteröinti ja aktivointi

Aloittaessasi opiskelun Aalto-yliopistossa tarvitset kulkutunnisteen, jolla pääset liikkumaan kampuksella.

Palvelut
  • äٱٳٲ:
  • Julkaistu:
Jaa
URL kopioitu

Lue lisää uutisia

PrintElec-kooste: Wrocław, kasvot peitetyt tutkijat, taipuisa piiri ja laboratorioelektroniikkaa
۳ٱ𾱲ٲö, Yliopisto Julkaistu:

Aalto ja eurooppalaiset kumppanit kehittävät kansainvälistä kurssia painetun ja joustavan elektroniikan alalle

Yhdessä Wrocław University of Science and Technologyn, Politecnico di Torinon ja Grenoble INP-UGA:n kanssa Aalto kehittää kansainvälistä kurssia painetun ja joustavan elektroniikan alalle.
Tummaan pukuun ja siniseen solmioon pukeutunut mies seisoo sisällä suuren valaistun A-kirjaimen edessä
۳ٱ𾱲ٲö Julkaistu:

Amerin Kulttuurisäätiö tukee Aallon Radikaalin luovuuden keskusta: ”Pelkkä hienosäätö ei enää riitä”

Amerin Kulttuurisäätiö lahjoittaa 600 000 euroa Aalto-yliopiston Radikaalin luovuuden keskukselle.
Punainen palvelukatkon ilmoitus IT-palveluista, jossa edistymispalkki
Yliopisto Julkaistu:

Zoom huolto 13.6. ja 20.6. klo 00.00 - 07.00

Huollon aikana uusien kokousten avaus ja niihin liittyminen ei välttämättä onnistu
Aalto University logo at Alvarin aukio / Photo by Aalto University, Anni Kääriä
Poikkeustilanteet, Yliopisto Julkaistu:

Vaara ohi: Terveydelle vaarallista savua Espoossa 3.6.2026

Viranomaisen vaaratiedote Espooseen 3.6.2026.