”Opin ohjelmasta todella paljon” – Aalto International Talent -ohjelma tutustuttaa kansainvälisiä opiskelijoita suomalaiseen työelämään
Kemiantekniikan korkeakoulussa maisterin tutkintoa opiskeleva Anusha Bhat haki Aalto International Talent -ohjelmaan oppiakseen lisää suomalaisesta työelämästä ja tutustuakseen Stora Ensoon, yhteen metsäalan johtavista yrityksistä.
Bhat ja muut opiskelijat tapasivat Stora Enson väkeä kevään aikana yrityksen pääkonttorilla Helsingissä. Sessioissa he käsittelivät erilaisia työelämään, uraan ja metsäalaan liittyviä teemoja.
”Pääsimme keskustelemaan Stora Enson tutkimus- ja kehitysjohtajien ja kansainvälisten työntekijöiden sekä kestävän kehityksen asiantuntijoiden kanssa”, Bhat kertoo.
Opiskelijaryhmä kiitti palautteessaan Stora Ensoa erityisen hyvin järjestetyistä sessioista.
“Stora Enson puolelta vastaanotto oli lämmin. He olivat aidosti kiinnostuneita järjestämään tapaamisia ja keskustelemaan kanssamme”.
Parasta oli uusien ihmisten tapaaminen
Monelle opiskelijalle vierailut yritysten tiloihin ja tuotantolaitoksiin olivat ohjelman kohokohta. Myös Bhat vieraili ryhmänsä kanssa ohjelman päätteeksi Stora Enson Sunilan tehtaalla Kotkassa.
”Meillä oli upea päivä. Pääsimme keskustelemaan tehtaan johtajan kanssa ja tutustumaan monipuolisesti tehtaan toimintaan”.
Kestävistä pakkausmateriaaleista kiinnostuneen Bhatin mielestä ohjelman parasta antia oli päästä verkostoitumaan yhden metsäalan suurimman yrityksen kanssa ja tavata uusia ihmisiä.
”Tutustuin hienoihin ihmisiin Stora Ensolla, mutta oli myös mukavaa tutustua oman alan opiskelijatovereihin. Opin ohjelmasta todella paljon”, Bhat summaa.
Keskustelut opiskelijoiden kanssa inspiroivat
Stora Enso osallistui vuonna 2020 käynnistyneeseen ohjelmaan jo toisen kerran. ۳ٱٲö Aalto-yliopiston kanssa on sujunut erittäin hyvin.
”Saimme viime vuonna ohjelmasta loistavia kokemuksia. Siksi päätimme lähteä mukaan myös uudestaan”, Stora Enson Employer Branding -asiantuntija Mari Saarinen kertoo.
Kilpailu hyvistä osaajista on kovaa. Myös Stora Ensolle oli tärkeää ohjelman kautta tavoittaa kansainvälisiä opiskelijoita ja lisätä heidän tietoisuuttaan ja mielenkiintoaan yritystä kohtaan.
Opiskelijoiden kanssa keskustelleen tutkimuksen ja kehityksen erityisasiantuntijan Marcelo Hamaguchin mielestä oli hienoa päästä jakamaan osaamistaan ja omia kokemuksiaan Suomessa työskentelevänä kansainvälisenä osaajana.
”Keskustelut opiskelijoiden kanssa olivat todella positiivisia ja inspiroivia. Opin myös itse paljon heiltä”, Hamaguchi toteaa.
Aalto-yliopiston kansainvälisten opiskelijoiden verkostoitumista ja työelämään tutustumista tukeva Aalto International Talent -ohjelma järjestettiin neljännen kerran. Vuoden 2023 yrityskumppanit olivat: , , , , , , , , , , , , , , , ja .
Aalto International Talent -ohjelma jatkuu keväällä 2024. Lisätietoja: Program Manager Kaisa Paasivirta, kaisa.paasivirta@aalto.fi.
Lue lisää uutisia
Vahva tulos Akatemian talvihausta
Akatemiatutkija- tai akatemiahankerahoituksen sai yhteensä 54 aaltolaista. Aalto-yliopistolle myönnetty rahoitus on yhteensä 33,2 miljoonaa euroa.
Aalto ja eurooppalaiset kumppanit kehittävät kansainvälistä kurssia painetun ja joustavan elektroniikan alalle
Yhdessä Wrocław University of Science and Technologyn, Politecnico di Torinon ja Grenoble INP-UGA:n kanssa Aalto kehittää kansainvälistä kurssia painetun ja joustavan elektroniikan alalle.
Amerin Kulttuurisäätiö tukee Aallon Radikaalin luovuuden keskusta: ”Pelkkä hienosäätö ei enää riitä”
Amerin Kulttuurisäätiö lahjoittaa 600 000 euroa Aalto-yliopiston Radikaalin luovuuden keskukselle.