Uutiset

Opiskelijoiden sähköpaja-tila vihittiin Vilho Väisälän pajaksi Otaniemessä

Vilho Väisälän jälkipolvien, Weisell-säätiön sekä Vaisala Oyj:n lahjoitusvarat ovat mahdollistaneet Aalto-yliopiston pitkäjänteistä kehittämistä.
Vilho Väisälän pajassa opiskelijaryhmät pääsevät suunnittelemaan ja rakentamaan eri kursseilla mitä taidokkaimpia ja teknisesti haastavia laitteita. Kuva: Mikko Raskinen / Aalto-yliopisto
Vilho Väisälän pajassa opiskelijaryhmät pääsevät suunnittelemaan ja rakentamaan eri kursseilla mitä taidokkaimpia ja teknisesti haastavia laitteita. Kuva: Mikko Raskinen / Aalto-yliopisto

Otaniemen kampuksella Maarintie 8:ssa sijaitseva Sähköpaja on tunnettu tekemisen ilosta ja huumorista. Jatkossa uudistunut tila tunnetaan Vilho Väisälän pajana, kun se vihittiin juhlallisesti käyttöön maanantaina 11. syyskuuta.

Paja on saanut alkunsa sähköpajakurssista, joka kuuluu Aalto-yliopiston sähkötekniikan opiskelijoiden kandidaattiohjelmaan. Pajassa opiskelijat saavat tuntumaa käsillä tekemiseen heti ensimmäisestä opiskeluvuodestaan alkaen. Opiskelijaryhmät suunnittelevat ja rakentavat kursseilla mitä taidokkaimpia ja teknisesti haastavia laitteita useimmiten pienellä humoristisella vivahteella, eikä aikaisempaa kokemusta suunnittelusta tai koodauksesta tarvita. Pajassa järjestettäville kursseille osallistuu yhä enemmän innokkaita opiskelijoita kaikista Aalto-yliopiston korkeakouluista.   

”Vilho Väisälän pajalla on suuri merkitys opetuksessamme, siellä pääsee kokeilemaan oppimaansa käytännössä. Pajan kurssit ovat myös monille yksi opiskeluajan hauskimmista kokemuksista”, Aalto-yliopiston sähkötekniikan korkeakoulun dekaani Jussi Ryynänen sanoo. 

Vilho Väisälä oli suomalainen älykkö, keksijä ja Vaisala Oyj:n perustaja.

”Me olemme valtavan kiitollisia Vilho Väisälän jälkipolville, Weisell-säätiölle sekä Vaisala Oyj:lle kaikesta siitä tuesta ja avusta, jota he ovat tarjonneet Aallon opiskelijoille ja koko Aalto-yhteisölle kaikkina näinä vuosina”, Aalto-yliopiston rehtori Ilkka Niemelä sanoo. Lahjoitusvarat ovat mahdollistaneet myös Aalto-yliopiston pitkäjänteistä kehittämistä ja tasoittaneet julkisen talouden yllättäviäkin vaihteluita.

”Vilho Väisälän työtä leimasivat uteliaisuus ja innovointi, joiden päälle myös Sähköpaja rakentuu. Tieteeseen perustuvat innovaatiot ovat Vaisalan ydintä, joten yhteistyö tiedeyhteisön kanssa on ollut meille erittäin tärkeää yrityksen perustamisesta lähtien. Sähköpaja on loistava esimerkki siitä, miten ennakkoluulotonta uuden tekemistä ja tiimityötä voidaan oppia ilon ja huumorinkin kautta”, sanoo Vaisalan hallituksen puheenjohtaja Ville Voipio.

Lue lisää

äپٴDz:
Nora Rahnasto, Lahjoittajasuhteet
Aalto-yliopisto, Kumppanuudet ja yritysyhteistyö
puh 050 362 2243
nora.rahnasto@aalto.fi 

Vaisala viestintä 
comms@vaisala.com 
 

Alumni Tauno Voipio kuvattuna Otakaari 1 -rakennuksen aulassa. Kuvaaja: Mikko Raskinen.

Otaniemi, kuin kotiin tulisi

Sähköpaja-kurssille alkupääomaa lahjoittanut Tauno Voipio uskoo oppimiseen käsillä tekemisen kautta.

Uutiset
Erilaisia A-kirjaimia kollaasissa, keskellä teksti 'Merkki muutoksesta' kuvaamassa Aalto-yliopistoa ja aaltolaisia opiskelijoita ja tutkijoita muutoksen tekijinä.

Lahjoita tulevaisuus

Tule mukaan rakentamaan kestävää tulevaisuutta! Yhdessä voimme ratkaista yhteiskunnan vaikeimpia haasteita.

Sakari Harjunpää ja Valentin Rainio Sähköpajalla

Aalto-yliopiston opiskelijoiden Robosiili nappasi ykkössijan robottikilpailussa

Sähkötekniikan korkeakoulun opiskelijat Valentin Rainio ja Sakari Harjunpää rakensivat Robosiilin suositulla Sähköpajakurssilla.

Uutiset
Aalto University / Sähköpajakurssi / photo: Linda Koskinen

Sähköpajakurssilla mielikuvitukselliset projektityöt valmistuvat yritysten ja erehdysten kautta

Kevään viimeisten viikkojen aikana Sähköpajalla on käynyt kuhina, kun opiskelijat ovat ahertaneet kurssitöidensä parissa. Pääsimme seuraamaan yhden projektityön etenemistä aina ideasta kurssin loppunäytökseen saakka.

Uutiset
Vilho Väisälän paja sijaitsee Otaniemessä Espoossa osoitteessa Maarintie 8. Kuva: Aalto-yliopisto / Mikko Raskinen
  • äٱٳٲ:
  • Julkaistu:
Jaa
URL kopioitu

Lue lisää uutisia

Kaksi ihmistä seisoo portaikon yläpäässä keskittyneenä katsomaan jotain toisen henkilön matkapuhelimesta.
۳ٱ𾱲ٲö, Opinnot, Yliopisto Julkaistu:

FITech-verkostoyliopiston pitkäaikainen FITech ICT -hanke päättyy kesällä 2026 – verkoston yhteistyö jatkuu muiden hankkeiden parissa

FITech-verkostoyliopiston ICT-hanke päättyy kesällä, minkä myötä FITechin kurssivalikoimaan tulee muutoksia.
Graphic illustration of distruptions in internet signal, electricity, water and other maintenance items
Kampus Julkaistu:

Lämmönjakelussa katko 26. maaliskuuta

Torstaina 26.3.2026 lämmönjakelun katko: Kemistintie 1, Vuorimiehentie 1, Vuorimiehentie 2 (Bionova), Vuorimiehentie Metallimiehenkuja 2, Metallimiehenkuja 4 ja Otaniementie 9 (Harald Herlin -oppimiskeskus).
Neljä henkilöä istuu sohvalla olohuoneessa, pöydällä heidän edessään on palapelejä. Taustalla kaksi kehyksiä ja kasvi.
Opinnot Julkaistu:

TET-harjoittelija Dorotea Bjelicic: "Haluan isona kehittää jotain uutta ja omaperäistä"

Teknillisen fysiikan laitoksella TET-harjoittelijat pääsevät selvittämään millaista on työskennellä tutkijana laboratoriossa.
Henkilö valkoisessa takissa ja vaaleissa housuissa seisoo joenranta-aidan edessä, taustalla kaupunkinäkymä ja silta.
Opinnot Julkaistu:

Alumni Kati Vilhelmsson: “Yksi tärkeimmistä asioista, jonka sain Aallosta, oli aidosti globaali ajattelutapa”

Kauppakorkeakoulun International Business -ohjelman alumni Kati Vilhelmsson kannustaa nykyisiä opiskelijoita etsimään aktiivisesti kansainvälisiä mahdollisuuksia ja luottamaan verkostojensa voimaan.