Rakennamme kestävää tulevaisuutta – uusi strategia julkaistu
Editoitu 9.1.2020: Lisätty Ilkka Niemelän puhe liitetiedostona.
****
Aalto-yliopisto on kymmenen ensimmäisen vuotensa aikana luonut Otaniemen kampukselleen maailmanluokan osaamiskeskittymän ja kuuluu nyt avainaloillaan maailman kärkijoukkoon.
”Menestyksen takana ovat aaltolaisten innostunut ja määrätietoinen tekeminen ja avoin tapamme toimia yhdessä”, sanoo rehtori Ilkka Niemelä.
Yliopiston ensimmäinen pitkän aikavälin strategia antoi koko yliopistolle yhteisen suunnan ja yhteiset arvot sekä kunnianhimoiset tavoitteet.
Vuoden 2021 alusta voimaan tuleva uusi strategia on valmisteltu niin kutsutun elävän strategian mallin mukaisesti. Se huomioi entistä paremmin maailman muutoksen: yliopiston tehtävä, arvot ja tapa toimia ohjaavat pitkän aikavälin suuntaa, ja kehityskohteita tarkastellaan säännöllisesti koko yhteisön voimin. Strategian valmistelu toteutettiin niin ikään yhdessä henkilöstön ja opiskelijoiden kanssa sekä sidosryhmiä kuunnellen.
Aalto-yliopiston tulevaisuuden perustana ovat jatkossakin laadukas tutkimus ja opetus, vaikuttavuus sekä yhteiset arvot – vastuullisuus, rohkeus ja yhteistyö. Yliopiston tehtävänä on rakentaa kestävää tulevaisuutta.
”Kehitämme ratkaisuja maailman suuriin haasteisiin. Tähän tulevaisuuden kannalta ratkaisevan tärkeään työhön meillä on korkeatasoisen tutkimuksen, opetuksen ja innovaatioiden lisäksi ainutlaatuisia vahvuuksia: aidosti monialainen, uusia näkökulmia synnyttävä yhteisö sekä innostava, yritteliäs kulttuuri”, Ilkka Niemelä sanoo.
Tulevana keväänä Aalto-yliopiston korkeakoulut ja yksiköt laativat uuden strategian mukaiset toimintasuunnitelmansa, ja uusi elävä strategia astuu voimaan 1. tammikuuta 2021.
Strategiamateriaalit
Täältä löydät kaikki strategiaan liittyvät videot ja esitysmateriaalit eri kielillä.
Lue lisää uutisia
FITech-verkostoyliopiston pitkäaikainen FITech ICT -hanke päättyy kesällä 2026 – verkoston yhteistyö jatkuu muiden hankkeiden parissa
FITech-verkostoyliopiston ICT-hanke päättyy kesällä, minkä myötä FITechin kurssivalikoimaan tulee muutoksia.
Aalto-yliopisto on maailman 53. kansainvälisin yliopisto
Suomalaisyliopistoista Aalto on kansainvälisyydessä ykkönen ja pohjoismaisista toinen.
Harkitsetko tohtoriopintoja? Tule mukaan 21. huhtikuuta
Mietitkö tohtoriopintoja maisterin tutkinnon jälkeen? Tule mukaan kuulemaan tutkijoiden kokemuksia eri puolilta Eurooppaa ja tutustumaan siihen, millainen ura tutkijana Aallossa voi olla.