ºÚÁÏÍø

Opiskelijan opas

Uutiset

Tohtoriopiskelijoiden vuosiseurannan 2022 tulokset

Reilu tuhat tohtoriopiskelijaa vastasi vuosiseurantakyselyyn vuodenvaihteessa 2022-2023.
talvinen kuva Otarannasta kaisloineen

Kysely lähetettiin Aalto-yliopiston 3200:lle tohtoriopiskelijalle joulukuussa 2022 ja heistä 32% prosenttia vastasi kyselyyn. Vastaajista 71% oli päätoimisia tohtoriopiskelijoita ja noin puolella kaikista vastaajista oli vahvistettu rahoitus koko opintoajalle.

84% vastaajista aikoi tehdä artikkeliväitöskirjan. Heistä 70% aikoo sisällyttää väitöskirjaansa 3-4 artikkelia.

72% oli voinut noudattaa tutkimussuunnitelmaansa vuoden 2022 aikana. Yli 80% vastaajista tapasi vastuuprofessoriaan ja ohjaajaansa tarpeisiinsa nähden riittävän usein.

Avoimissa vastauksissa monet tohtoriopiskelijat korostivat säännöllisten ohjaustapaamisten merkitystä. Opiskelijat pyrkivät järjestämään tarpeeksi tapaamisia, vaikka sekä heillä että vastuuprofessoreilla ja ohjaajilla oli kaikilla kiireiset aikataulut. Jotkut vastaajat kokivat, että vaikka he saivat tukea tutkimustyöhönsä, he tarvitsisivat enemmän apua opintojensa ja uransa suunnitteluun tai muihin kohtaamiinsa hankaliin tilanteisiin.

Arvostan sitä, että ohjauksen tarkoitus on tukea minun työtäni. Se lisäsi luovuuttani ja löysin itsestäni yllättäviäkin tutkijankykyjä.

Vuosiseuranta 2022

°­²¹²Ô²õ²¹¾±²Ô±¹Ã¤±ô¾±²õ²â²â²õ

Melkein viidesosa vastaajista oli tehnyt yhden tai useamman liikkuvuusjakson vuoden 2022 aikana. Yhteensä kyselyyn raportointiin 230 liikkuvuusjaksoa. Suosituimmat maat olivat Saksa, Yhdysvallat, Ranska ja Italia.

Puolet vastaajista oli ulkomaan kansalaisia.

Opintojen vaiheet

Kolmasosa vastaajista oli opintojensa alkuvaiheessa, puolet keskivaiheessa ja viidesosa joko esitarkastus- tai valmistumisvaiheessa.

Valmistumassa olevista vastaajista yli kahdella kolmasosalla oli lähitulevaisuuden urasuunnitelmat selvillä.

Kysely auttoi tarkistamaan tilanteeni ja ymmärtämään, mitä tähän mennessä pitäisi saavuttaa. Se motivoi minua tarkistamaan suunnitelmiani.

Vuosiseuranta 2022

Palaute ja jatkotoimenpiteet

Kyselyn kautta oli mahdollista pyytää henkilökohtaista yhteydenottoa. Vastaajista 15% toivoi yhteydenottoa ja heistä kahteen kolmasosaan on jo oltu yhteydessä. Yhteydenottoa toivoneisiin vastaajiin on luvattu olla yhteydessä kuukauden kuluessa kyselyn päättymisestä, eli viimeistään 10.2.2023.

Useiden vastaajien mielestä kysely tarjosi hyvän tilaisuuden tarkastella omaa tilannetta ja saada tietoa tarjolla olevista palveluista ja resursseista tohtoriopiskelijoille. Osaa vastaajista oli ymmällään miksi kysely tehtiin. Kaiken kaikkiaan kyselyn tulokset olivat hyvin positiivia, mutta tohtoriopiskelijat nostivat esiin myös useita kehityskohteita, jotka otetaan huomioon jatkotoimenpiteitä pohdittaessa.

Saimme myös palautetta kyselyn kysymyksistä ja vastausvaihtoehdoista. Kyselylomaketta kehitetään tohtoriopiskelijoiden palautteen perusteella. Pyrimme ottamaan paremmin huomioon tohtoriopiskelijoiden vaihtelevat tilanteet ja tekemään kyselyyn vastaamisesta helpompaa kaikille.

Kyselytulosten käsittely

Kyselyn tuloksia käydään läpi tohtorinkoulutuksen työryhmässä DEWGissä ja korkeakoulujen Tohtorinkoulutusneuvostoissa. Tuloksia käytetään tohtoriopiskelijoille tarjottavan tuen kehittämiseen.

Vuosiseurannan järjestää Tohtorinkoulutuspalvelut.

Kyselyn tietosuojaseloste (englanniksi) (aalto.fi)

Tohtoriopiskelijoiden vuosiseuranta

Aalto-yliopiston tohtoriopiskelijat vastaavat vuosittain opintojen ja väitöskirjatutkimuksen etenemistä koskevaan vuosiseurantakyselyyn.

Lue lisää
picture of Otaranta nature in winter
  • ±Êä¾±±¹¾±³Ù±ð³Ù³Ù²â:
  • Julkaistu:
Jaa
URL kopioitu

Lue lisää uutisia

Aalto University Summer School 2020
³Û³ó³Ù±ð¾±²õ³Ù²âö, Opinnot Julkaistu:

Opiskele ulkomailla kotoa käsin Unite!-yliopistoverkoston Virtual Exchange Credit Programme (VECP) -kursseilla

Ulkomailla opiskelu poistumatta kotoa on mahdollista Unite! Virtual Exchange Credit Programme (VECP) -ohjelman kautta. Tällä hetkellä kursseja on tarjolla tietotekniikassa, kielissä ja kansainvälisissä taidoissa.
Learning Lounge
Kampus, Opinnot Julkaistu:

Learning Lounge tarjoaa lisää opiskelutilaa kampuksella

Vaikea löytää vapaata opiskelu- ja työskentelytilaa?
Kaksi ihmistä kantavat kylttiä, jossa lukee 'IT Services' ja  jossa on lisäksi suurennuslasin kuva.
Opinnot Julkaistu:

Tiedostojesi poistaminen opiskeluoikeutesi päättymisen jälkeen muuttuu 1.2.2026

Muistutus: tiedostot poistetaan jatkossa tunnusten sulkeuduttua.
Ihmisiä työskentelemässä pöydän ääressä, kannettavat tietokoneet, muistilaput ja kahvikupit. Yksi henkilö kirjoittaa muistiinpanoja.
³Û³ó³Ù±ð¾±²õ³Ù²âö, Opinnot, Yliopisto Julkaistu:

Ilmoittaudu Unite! Training Programme on Sustainability for Prospective Leaders -koulutusohjelmaan

Kansainvälinen verkkokoulutus opiskelijoille, opetushenkilöstölle ja johtajille, jotka haluavat edistää kestävän kehityksen aloitteita omissa organisaatioissaan. Ilmoittaudu viimeistään 13. helmikuuta 2026.