Designs for a Cooler Planet
Kurkista huomiseen Aalto-yliopiston suurimmassa näyttelyssä! Avoinna 1.9.–30.10.2026.
Suomen ensimmäinen julkisen terveydenhuollon etälääkäri- ja etähoitajachat avautui 2019, ja nyt vuosittain tehdään jo satojatuhansia chat-käyntejä.
Ensimmäisten tutkimusten valossa chattiin on siirtynyt perinteisesti puhelimessa hoidettuja asioita, kuten hoidontarpeen arviointeja, mutta käynnit terveysasemilla eivät ole juuri vähentyneet.
"Tieto auttaa kehittämään digipalveluita ja välttämään tulevaisuuden kalliita virheratkaisuja. Datalla ja tutkimuksella on tuettu parempien päätösten tekemistä terveydenhoidon lisäksi esimerkiksi varhaiskasvatuksessa ja liikenteen suunnittelussa", sanoo Aalto Economic Instituten johtaja Oskari Nokso-Koivisto.
Kurkista huomiseen Aalto-yliopiston suurimmassa näyttelyssä! Avoinna 1.9.–30.10.2026.