Designs for a Cooler Planet

Materiaalien matka kestää vuosisatoja

1600-luvun laivanhylyn palat saivat uuden elämän uniikissa mekossa. Millaisen perinnön uudet biopohjaiset materiaalit jättävät tuleville sukupolville?
Ruskea tausta, jolla puupala, vaalea jauhe, kuidut, lankakela ja neulottu kangas rivissä
Kuva: Esa Kapila

Aalto-yliopiston Bioinnovaatiokeskuksen missio on vauhdittaa siirtymää bio- ja kiertotalouteen ja tukea näin Suomen kestävää talouskasvua. 

Keskuksen monialaisessa tohtorikoulussa on syntynyt uusia avauksia tekstiileihin ja pakkauksiin, usein tiiviissä yhteistyössä yritysten kanssa. 

Kunnianhimon taso nousee koko ajan. Jos aiemmin kestävyyteen riitti, että oli muita vaihtoehtoja parempi, nyt puhutaan yhä enemmän absoluuttisesta kestävyydestä – siitä, onko innovaatio maapallolle oikeasti hyvä nyt ja tulevaisuudessa. 

”Meidän pitää innovoinnin keskellä miettiä elinkaaren loppupäätä. Millainen on tekemisemme jälki 400 vuoden päästä?” korostaa materiaalimuotoilun asiantuntija Pirjo Kääriäinen

Löydät tämän ja kymmeniä muita rohkeita kokeiluja, uusia näkökulmia ja konkreettisia ratkaisuja syksyn näyttelystä.

Teksti ”Designs for a cooler planet” vaaleansinisellä ympyrällä, jota ympäröi vihreä hohde tummalla taustalla

Designs for a Cooler Planet

Kurkista huomiseen Aalto-yliopiston suurimmassa näyttelyssä! Avoinna 1.9.–30.10.2026.

  • äٱٳٲ:
  • Julkaistu:
Jaa
URL kopioitu