Lue uutisia yliopistosta
Aalto Version -palvelu: huoltotoimet päättyneet
Jatkamme vianselvitystä normaalin palvelutason palauttamiseksi.
Ilmoittaudu ajoissa! Coaching style leadership training esihenkilöille käynnistyy 26.8.2026
Nyt on aika varmistaa paikkasi suositussa Valmentavan johtamisen valmennuksessa!
Vahva tulos Akatemian talvihausta
Akatemiatutkija- tai akatemiahankerahoituksen sai yhteensä 54 aaltolaista. Aalto-yliopistolle myönnetty rahoitus on yhteensä 33,2 miljoonaa euroa.
Matti Lehden nimikkorahaston apurahat vuodelle 2026 on myönnetty
Matti Lehden rahastosta myönnetään apurahoja digitaalisen tietoyhteiskunnan kehittämiseen.
Hankintojen tuki kesällä 2026
Hankinta-asiantuntijoiden lomat sekä tarjouskilpailujen ja hankintapäätösten aikataulurajoitteet kesällä 2026
Aalto ja eurooppalaiset kumppanit kehittävät kansainvälistä kurssia painetun ja joustavan elektroniikan alalle
Yhdessä Wrocław University of Science and Technologyn, Politecnico di Torinon ja Grenoble INP-UGA:n kanssa Aalto kehittää kansainvälistä kurssia painetun ja joustavan elektroniikan alalle.
Ristiriidat ovat osa normaalia (työ)elämää – miten ottaa vaikeat asiat ajoissa puheeksi?
Tukea ja työkaluja jännitteiden ja konfliktien käsittelyyn Aallossa
Aalto Wiki: yli 2 vuotta muokkaamatta olleet työtilat arkistoidaan
Arkistointi 3 kuukauden välein syyskuusta 2026 lähtien
Hallitus nimitti Rodrigo Serna-Guerreron Kemian tekniikan korkeakoulun dekaaniksi
Aalto-yliopiston hallitus kokoontui 4.–5. kesäkuuta 2026
Zoom huolto 13.6. ja 20.6. klo 00.00 - 07.00
Huollon aikana uusien kokousten avaus ja niihin liittyminen ei välttämättä onnistu
Ravintolakyselyn 2026 tulosten pääkohdat
Aiempaan verrattuna vastaajien kokonaistyytyväisyys kampuksen opiskelija- ja henkilöstöravintoloiden palvelutarjontaan on pysynyt edelleen hyvällä tasolla.
Aikaa ajatella –työskentelyretriitti esihenkilöille ja asiantuntijoille 26.-27.10.2026
Aikaa ajatella –työskentelyretriitti esihenkilöille ja asiantuntijoille
Opintoihin liittyvien opintomatkojen apurahojen prosessi muuttuu 24.8.2026 alkaen
Matkasta on sovittava kurssin vastuuopettajan kanssa ennen apurahan hakemista.
Vaara ohi: Terveydelle vaarallista savua Espoossa 3.6.2026
Viranomaisen vaaratiedote Espooseen 3.6.2026.
Tehty: Lyhyitä huoltokatkoja Linux-järjestelmäpalvelimilla 4.6. ja 5.6.2026
Huoltokatkot sisältävät lyhyitä uudelleenkäynnistyksiä.
Valmistelut RAITEE 2027 -arviointia varten ovat käynnistyneet
RAITEE arvioi tutkimuksen ja koulutuksen nykytilaa ja tukee pitkäjänteistä kehittämistä.
Ira Matilainen uskoo, että erilaisille tarinoille altistuminen luo perustan merkityksellisille kohtaamisille
100 sanaa -sarjassa Sähkötekniikan korkeakoulun viestintäpäällikkö kertoo, miten hän edistää yhdenvertaisuutta, monimuotoisuutta ja inklusiivisuutta työssään.
Vaikuta Kampusvisio 2050 -päivitykseen: merkitse näkemyksesi karttaan
Millainen kampuksemme tulisi olla vuonna 2050? Kampusvision päivitykseen kerätään ideoita lähikuukausien aikana. Kerro näkemyksesi!
Jouko Lampinen: mestarillista työtä, perustieteiden korkeakoulun väki!
"Menestyksemme perusta on akateemisen ja palveluhenkilöstön yhteinen huippututkimuksen, -opetuksen ja yhteiskunnallisen vaikuttavuuden eetos ja tekemisen meininki."