Uutisia
Uusi datavisualisointi auttaa analysoimaan Suomen eri alueiden geneettistä taustaa
Helsingin yliopiston uudessa tutkimuksessa onnistuttiin arvioimaan ennennäkemättömän tarkasti yli 18 000 suomalaisen geneettistä sukutaustaa. Aalto-yliopiston taiteiden ja suunnittelun korkeakoulu osallistui tutkimukseen informaatiomuotoilu- ja interaktiivisen datavisualisoinnin osaamisellaan.
Otaniementiellä räjäytyksiä 3.3.2021 alkaen
Otaniementiellä tehdään räjäytyksiä vaativaa louhintaa Otaniementiellä Otakaaren risteyksen etelä- ja pohjoispuolella keskiviikosta 3.3.2021 alkaen.
Opiskelijat kehittivät SOK:lle tuoteportfolion optimointityökalun
SOK:n myyntijohtajan mukaan hankkeen tulokset ovat merkittäviä yritykselle.
Yhteisön hyvinvointi on yksi Kauppakorkeakoulun neljästä avainhankkeesta
Ensimmäiset toimenpiteet tähtäävät opiskelijoiden ja koulun henkilökunnan hyvinvoinnin kohentamiseen pandemian aikana.
Uusia toimijoita peruskorjattuun Aalto-yliopisto Töölöön
Peruskorjattu Kauppakorkeakoulun entinen päärakennus Aalto Töölö on herännyt eloon rakennuksen käyttöönoton myötä. Yläkerrosten toimistotiloihin on varmistunut kaksi uutta toimijaa.
Suomalaiset yliopistot ryhtyvät yhdessä kouluttamaan 5G-osaajia
Tekniikan alan verkostoyliopisto FITech toteuttaa 5G-teknologiaan liittyvää kaikille suomalaisille avointa, maksutonta täydennyskoulutusta.
Aalto-yliopiston taide ja muotoilu nousi jo maailman 6. parhaaksi
Kaikkiaan kuusi Aallon alaa ylsi sadan parhaan joukkoon arvostetussa QS-vertailussa.
Leffateatterin akustiikka voi vääristää elokuvan äänimaiseman
Viimeisen päälle miksattu musiikki voi muuttua tunkkaiseksi tai puheen selkeys kärsiä, Aalto-yliopiston akustiikan tutkijat huomasivat.
Haaveet elokuvaohjaajan opinnoista vaihtuivat kauppatieteiden opiskeluun
Taidetta ja kulttuuria monipuolisesti harrastanut Eero Kaarsalo kirjoitti voitokkaan Pikku-Finlandia -kirjallisuusesseen ja sai opiskelupaikan Kauppakorkeakoulussa Erityiset saavutukset -valintaryhmän kautta.
Lean-menetelmät auttoivat tunnistamaan tietoturvan palvelupyyntöprosessin kehityskohdat
Tietoturvatiimi uudisti tunnistettujen kehityskohtien perusteella palvelupyyntöjen ohjeistusta sekä avasi uuden service desk-kanavan.
Helsinki GSE:n Tilannehuoneen analyysi: Konkurssiaallon uhka pelättyä pienempi?
Kuitenkin esimerkiksi helmikuun tilastot näyttävät kasvua konkurssien määrässä ja mikäli tämä kehitys jatkuu, saatamme nähdä konkurssiaallon.
Mikä ihmeen oppimisen kriisi, kun lapset kuitenkin käyvät koulua?
Unescon arvioiden mukaan noin puolilla kehittyvien maiden koululaisista ei ole edes perustaitoja, vaikka he ovat käyneet koulua vuosikausia.
Helsinki GSE:n Tilannehuone: Uudenmaan kunnat saamassa tarkat tiedot koronan vaikutuksista niiden talouteen
Kaikille avoin webinaari raportin sisällöistä pidetään Zoomilla torstaina 4.3.2021 klo 8.30–9.30.
Tutkija, osallistu Naisten Linjan verkkovihaa kartoittavaan kyselyyn
Hanke kartoittaa, miten uudet teknologiat muuttavat naisiin kohdistuvan väkivallan luonnetta.
Tutkijat seurasivat reaaliajassa, miten syöpälääke vapautui DNA-nanorakenteista
Tulokset antavat tietoa lääkeaineen säädettävästä kuljetuksesta ja uusista DNA-pohjaisten lääkekantajien suunnittelumalleista.
Tutor Oskari Ponkala: “Tutorointikokemus kasvattaa”
Elektroniikkaa ja sähkötekniikkaa opiskelevan Oskarin mieleen ovat jääneet erityisesti kansainvälisten opiskelijoiden tutustuttaminen suomalaiseen saunakulttuuriin ja mielenkiintoiset keskustelut.
Cups-tulostuspalvelimen käyttö päättyy 28.2.2021
Cups-tulostuspalvelin (cups.hut.fi) ajetaan alas 28.2.2021. Palvelinta käyttäneitä asiakkaita pyydetään päivittämään tulostusasetuksensa.