News

Current news related to WiTLAB

2220 hakutulosta Uutinen, Taide ja luovat käytännöt, Taiteet ja suunnittelu, ۳ٱ𾱲ٲö, Elinympäristöt, Tutkimus, Kestävä kehitys, witlab, Tutkimus ja taide, Opinnot

Miten valmistaa opiskelijoita ammattilaisiksi epävarmassa tulevaisuudessa?

Valmistuneet tarvitsevat monenlaisia taitoja tulevaisuuden työelämässä.
Opinnot
Julkaistu:
Two students fly a kite. Photo: Aleksi Poutanen

Neljä vinkkiä vastuullisempaan tutkijan ja tutkimuksen arviointiin

Olemme Aalto-yliopistossa sitoutuneet parantamaan tutkijan ja tutkimuksen arviointia vastuullisesti. Tavoitteenamme on tunnistaa tutkimustoiminnan monimuotoisuus ja edistää tutkimuksen laatua ja vaikuttavuutta. Aalto-yliopisto on eurooppalaisen tutkimuksen arvioinnin uudistamista ajavan koalition CoARAn (Coalition for Advancing Research Assessment) jäsen. CoARAn neljä periaatetta ohjaavat vastuullisempaan tutkijan ja tutkimuksen arviointiin ja niitä noudatetaan jatkossa myös Aallossa.
ٴ-ٱ𾱲ö
Tutkimus ja taide
Julkaistu:
Aalto-yliopiston tutkijoita työssään laboratoriossa

Vahva kokonaistulos: Suomen Akatemialta 27,5 miljoonaa euroa tutkimukseen

Akatemiatutkija- ja akatemiahankerahoituksen sai yhteensä 52 aaltolaista. Aalto-yliopistolle myönnetty rahoitus on kokonaisuudessaan 27,5 miljoonaa euroa.
۳ٱ𾱲ٲö, Tutkimus ja taide, Yliopisto
Julkaistu:
Joukko ihmisiä kävelee Lehmuskujaa pitkin kesällä

Satu Lähteenoja: ”Kestävyysmurroksen edistämiseen tarvitaan tulevaisuusajattelua ja yhteissuunnittelua”

Minä väitän -sarjassamme Satu Lähteenoja osoittaa, että yhteissuunnitteluun perustuva murrosareena-menetelmä lisää hallinnon ja päättäjien ymmärrystä systeemisestä muutoksesta ja auttaa ajattelemaan pidemmälle tulevaisuuteen.
Tutkimus ja taide
Julkaistu:
Tummatukkainen nainen tummassa asussa, taustalla kesäinen Otaniemi

Hae Unite!-yliopistoallianssin siemenrahaa opetusyhteistyön edistämiseksi

Siemenrahalla edistetään vaihto-opintokokonaisuuksien luomista Unite-yliopistojen välillä. Allianssiin kuuluu Aallon lisäksi kahdeksan muuta eurooppalaista yliopistoa.
۳ٱ𾱲ٲö, Tutkimus ja taide, Opinnot
Julkaistu:
Jar full of coins representing Unite! Seed Fund.

Automaatiosäätiöltä lahjoitus Aalto-yliopisto Juniorille

Automaatiosäätiö lahjoittaa 20 000 euroa Aalto-yliopisto Juniorille. Lahjoitus kohdennetaan virtuaalilasien ja robotiikan hankintaan.
۳ٱ𾱲ٲö, Tutkimus ja taide, Yliopisto
Julkaistu:
Aalto-yliopisto Junior teknologiatyöpaja

Viisi asiaa, jotka johtajien on hyvä tietää tunteiden voimasta murroshetken päätöksenteossa

Tuotantotalouden laitoksen professori Timo Vuori tutkii radikaalien teknologisten- ja markkinamuutosten herättämiä voimakkaita tunteita yritysjohdossa sekä näiden vaikutusta strategiseen päätöksentekoon. Nyt hän kertoo, miten haitallinen ahdistus voidaan kääntää rakentavaksi energiaksi.
Tutkimus ja taide
Julkaistu:
Timo Vuori

Reetta Ranta: "Pyrin miettimään kaikessa sitä, miten tehdä maailmaa paremmaksi”

Alumnitarina: Taiteiden ja suunnittelun korkeakoulun alumni Reetta Rannan mukaan kaikessa tekemisessä pitäisi olla mukana eettinen pohdinta.
Opinnot, Yliopisto
Julkaistu:
Nainen punasävyisissä vaatteissa katsoo suoraan kameraan, taustalla metsäluontoa

Seija Linnanmäki: ”Ilmastonmuutos pakottaa meidät miettimään mukavuusilmanvaihdon järkevyyttä”

Minä väitän -sarjassamme Seija Linnanmäki sanoo, että jäähdyttävän ilmastoinnin lisääminen ei voi olla ainoa ratkaisu sisäilman hallintaan.
Tutkimus ja taide
Julkaistu:
Nainen sinisessä haalarissa ja suojavarusteissa hitsaamassa pihalla

Opiskelijaprojekti auttoi ESG-suorituskyvyn huomioon ottamisessa yritysten arvonmäärityksessä 

Opiskelijoiden Deloittelle kehittämässä lopullisessa mallissa keskityttiin kestävään kehitykseen liittyvien aiheiden riski- ja mahdollisuusanalyysiin.
۳ٱ𾱲ٲö, Opinnot
Julkaistu:
Yritysprojektitiimi, Deloitte

Suomen Akatemian huippuyksikköhaussa Aallon sisäinen deadline 28.8.2024

Suomen Akatemian Tutkimuksen huippuyksikköohjelman 2026–2033 aiehaku avautuu 4.9.2024 ja päättyy 25.9.2024. Aallon sisäinen deadline on 28.8.2024.
ٴ-ٱ𾱲ö
Tutkimus ja taide
Julkaistu:
Suomen Akatemia

Avoimen tieteen ja tutkimuksen kesäpäivät 2024 kokosivat yhteen avoimuuden asiantuntijoita ympäri Suomen

Yli 90 osallistujaa paikan päällä ja 90 osallistujaa Zoomissa kuunteli esityksiä tekoälystä, lakiaiheista ja datan hallinnasta sekä avoimen tieteen ajankohtaisista asioista Suomessa. Tilaisuuden järjestivät yhteistyössä Aalto-yliopisto, VTT ja avoimen tieteen koordinaatio.
Kampus, Tutkimus ja taide
Julkaistu:
Anne Sunikka, Anton Sigfrids and Pekka Marttinen

Parempaa puuta

Suomi tunnetaan puusta. Lauri Rautkarin johtama Puumateriaalitiede-tutkimusryhmä keskittyy nimensä mukaisesti juuri puuhun, joka kiinnostaa nyt kenties enemmän kuin koskaan.
Tutkimus ja taide
Julkaistu:
Puumateriaalitiede-tutkimusryhmä

Uimahallien energiankulutus voidaan pudottaa jopa kolmannekseen, kiitos uuden työkalun

Aalto-yliopiston tutkijoiden kehittämä työkalu on tarkoitettu uusien uimahallien hanke- ja esisuunnitteluvaiheeseen sekä vanhojen uimahallien saneerausten suunnitteluun.
Mediatiedotteet, Tutkimus ja taide
Julkaistu:
Uimahalli. Kuva: Pixabay

Näytös24 oli luovuuden ja persoonallisuuden juhlaa

Aalto-yliopiston vuosittaisessa muotinäytöksessä jaettiin kaikkiaan seitsemän palkintoa muodin opiskelijoiden mallistoille ja projekteille. Palkintoperusteluissa korostuivat etenkin innovatiivisuus, korkea tekninen taso ja kestävyysarvot.
Palkinnot ja tunnustukset, Opinnot, Yliopisto
Julkaistu:
Catwalkilla kävelevä malli esittelee muotisuunnittelijan luomaa asua, katsojat istuvat katsomassa näytöstä

Huoltokatko ACRIS-tutkimustietojärjestelmässä 10.6.2024

Huoltokatko ACRIS-tutkimustietojärjestelmässä 10.6.2024
ٴ-ٱ𾱲ö
Tutkimus ja taide
Julkaistu:
ACRIS service break

Julkaisufoorumi hakee uusia panelisteja kaudelle 2025-2028

Jos olet kiinnostunut ryhtymään Julkaisufoorumin panelistiksi, hae tehtävään 15.6.2024 mennessä.
Tutkimus ja taide
Julkaistu:
Publication icon

Vihreämpiä, turvallisempia ja innovatiivisempia tekstiilejä

Professori Ali Tehrani ja hänen tutkimusryhmänsä keskittyvät johonkin meille kaikille hyvin tuttuun - tekstiileihin.
Tutkimus ja taide
Julkaistu:
Tekstiilikemia-tutkimusryhmä

Opiskelijat päättivät: kaksi yhteiskäyttöistä pianoa saapui kampukselle

Aalto-yliopiston opiskelijoiden osallistavan budjetoinnin projektin voittajaksi nousi yhteiskäyttöinen piano.
Kampus, ۳ٱ𾱲ٲö, Opinnot, Yliopisto
Julkaistu:
Piano Top Loungessa

۳ٱ𾱲ٲö Aallon kanssa tuo Nesteelle merkittävää taloudellista hyötyä

۳ٱ𾱲ٲön tuloksena Nesteen polttoainetutkimukseen tuotiin digitaalisia työkaluja perinteisen testaamisen rinnalle.
۳ٱ𾱲ٲö, Tutkimus ja taide
Julkaistu:
Nesteen polttoainejalostamon tankit Porvoossa