News
PatternLabin kuosit näkyvät nyt Prisman mallistoissa
Prisma hankki yksinoikeudella yli 30 viime vuoden PatternLab-kurssilla suunniteltua kuosia.
Alumni Julia Romanyuk: Mikkelin kampukselta valmistuvilla on erityinen etulyöntiasema
Voimistelu-ura opetti moninkertaiselle suomenmestarille ja Kauppakorkeakoulun Mikkelin kampuksen alumnille Julia Romanyukille monia taitoja, jotka ovat olleet arvokkaita myös urheilun ulkopuolella: ”Olen soveltanut näitä käytännön taitoja kuten ajanhallintaa ja korkeaa motivaatiota opiskeluissani ja henkilökohtaisessa elämässäni.”
"Mentoroinnin myötä minulla on enemmän rohkeutta tehdä asioita, joita todella haluan"
Mentori ja mentoroitava Aalto-yliopiston mentorointiohjelmasta kertovat kokemuksistaan.
"Oivalsin, kuinka tärkeää verkostoituminen on" - oppia ja insipiraatiota mentoroinnista
Aalto International Talent -ohjelmaan osallistunut opiskelija kertoo kokemuksistaan.
"On ilo auttaa opiskelijoita" - oppia ja insipiraatiota mentoroinnista
Aalto International Talent -ohjelman mentori kertoo kokemuksistaan.
Alumni Carmen Fuentes Soria työskentelee avaruuden kestävämmän käytön puolesta
Carmen valmistui SpaceMaster-yhteisohjelmasta. Hänen mielestään kansainvälisyys on yksi ohjelman parhaista puolista, ja hän on kiitollinen, että sai ystäviä eri puolilta maailmaa.
FAIR veti tuvan täyteen – uudelle suomalaiselle tekoälyekosysteemille on kysyntää
Finnish AI Regionin avajaistapahtuma pidettiin 4.4.23.
“Parasta oli rentous ja monipuoliset alumnit” – opiskelijat ja alumnit kohtasivat Meet Your Community -tapahtumassa
Kauppakorkeakoulun ensimmäisen vuoden opiskelijoille eli mursuille suunnatussa tapahtumassa eri pääaineista valmistuneet alumnit kertoivat urakokemuksistaan ja antoivat opiskelijoille neuvoja pääainevalintaan ja työllistymiseen.
Aalto-yliopisto on Maailman kiertotalousfoorumi WCEF:n kumppani vuonna 2023
Maailman kiertotalousfoorumi WCEF kokoaa maailman johtavat kiertotaloustoimijat Helsinkiin touko-kesäkuussa 2023.
Opiskelijoiden ehdotus hyväntekeväisyystapahtumasta voitti Unite!4Future-kilpailun
Santeri Kokkonen pääsee kesällä juhlimaan voittoaan Uniten opiskelijafestivaaleille Portugaliin.
Otaniemen lukiolaisten pakopeli palkittiin – tukea tekemiseen Aalto-yliopistosta ja Jyväskylän yliopistosta
Neljän lukiolaisen kehittämä pakopeli sijoittui toiseksi Tutki-Kokeile-Kehitä-kilpailussa 6.4.2023.
Kehittämiskeskus Opinkirjo palkitsi lukion ja mukana olleet yliopistot esimerkillisestä yhteistyöstä.
Kehittämiskeskus Opinkirjo palkitsi lukion ja mukana olleet yliopistot esimerkillisestä yhteistyöstä.
Phuong Nguyen: Työtä hakiessa laatu on määrää tärkeämpää
Phuong Nguyen aloitti markkinointiharjoittelunsa EFLA Oy:ssä ollessaan kolmannen vuoden kansainvälisen liiketoiminnan opiskelija Hämeen ammattikorkeakoulussa ja on työskennellyt siellä siitä lähtien. Tällä hetkellä hän työskentelee myynti- ja markkinointipäällikkönä EFLA Oy:ssä ja suorittaa myös maisterintutkintoa Aalto-yliopiston kauppakorkeakoulussa People Management and Organizational Development -ohjelmassa.
Aalto-yliopiston alumni Petteri Isotupa: ”Uskalla ajatella ja kysyä miksi”
Testamenttilahjoituksellaan Petteri Isotupa haluaa tukea tulevien sukupolvien opintomahdollisuuksia.
Henri Yoki: Kun lapseni kysyvät, mitä isi tekee, vastaan, että ratkaisen ilmastokriisiä
Diplomi-insinööri ja kauppatieteiden maisteri Henri Yoki perusti ensimmäisen yrityksensä opiskellessaan kansainvälistä liiketoimintaa Kauppakorkeakoulussa. Nykyään hän on perustaja ja toimitusjohtaja vihreään energiasiirtymään keskittyvässä yrityksessä, jossa hän pääsee soveltamaan laajasti kaikkea uransa ja opintojensa aikana oppimaansa.
Rahoitusta Unite!-yliopistojen yhteiseen opiskelijatoimintaan
Lähetä hakemuksesi 15. toukokuuta 2023 mennessä.
YLE ja Aalto-yliopisto konseptoivat yhteistyössä tulevaisuuden suoratoistopalvelua lapsille ja nuorille
Aalto-yliopisto ja YLE ovat yhteistyössä kehittäneet ja suunnitelleet ideoita uudesta lapsille ja nuorille suunnatusta brändätystä suoratoistopalvelusta.
Monenlaisia urapolkuja: Satu Rämö kirjoittaa huippusuosittuja dekkareita vastapainoksi digitaaliselle viestinnälle, jossa pitää olla lyhyt ja ytimekäs
Omannäköinen elämä kirjailijana ja viestintäalan yrittäjänä on Satu Rämölle mahdollista, koska kaupallinen osaaminen auttaa pitämään katteet kunnossa ja oman talouden hallinnassa.
Aalto Alumni Strategy Circle -tapahtumassa jaettiin näkemyksiä kestävästä kehityksestä ja strategiasta
Kestävä kehitys ja strategia olivat aiheina Aalto Alumni Strategy Circlen toisessa after work -tilaisuudessa 8.3.2023.
Opiskelijat kokeilivat luovia menetelmiä urasuunnan ja identiteetin kirkastamiseen
Aallon opiskelijat osallistuivat uramuotoilun pilottiohjelmaan oppiakseen uusia menetelmiä uran ja epävarmuuden hallintaan