Uutiset

Alumni Julia Romanyuk: Mikkelin kampukselta valmistuvilla on erityinen etulyöntiasema

Voimistelu-ura opetti moninkertaiselle suomenmestarille ja Kauppakorkeakoulun Mikkelin kampuksen alumnille Julia Romanyukille monia taitoja, jotka ovat olleet arvokkaita myös urheilun ulkopuolella: ”Olen soveltanut näitä käytännön taitoja kuten ajanhallintaa ja korkeaa motivaatiota opiskeluissani ja henkilökohtaisessa elämässäni.”
BScBA alumna Julia Romanyuk sitting in front of mountain landscape

Olen Julia Romanyuk. Aalto-yliopistosta valmistuttuani olen työskennellyt liikkeenjohdon konsulttina Accenturella. Työssäni keskityn auttamaan vähittäiskaupan ja kulutustavaroiden parissa toimivia yrityksiä erilaisissa projekteissa uuden liiketoiminnan perustamisesta markkinointitoimintojen muutokseen.

Mitä opiskelit Aalto-yliopiston kauppakorkeakoulussa ja milloin?

Aloitin opinnot International Business -kandidaattiohjelmassa Mikkelin kampuksella vuonna 2013 ja jatkoin suoraan Strategy-maisteriohjelmaan Otaniemen kampukselle. Ohjelma oli Aallon Kauppakorkeakoulun ja Taiteiden ja suunnittelun korkeakoulun monitieteinen ohjelma, mikä teki siitä ainulaatuisen. Lisäksi suoritin CEMS-tutkinnon, joka tuntui luonnolliselta jatkumolta kansainvälisen liiketoiminnan opinnoilleni Mikkelissä.

Miksi halusit opiskella kauppatieteitä ja mikä sai sinut hakemaan Kauppakorkeakoulun Mikkelin kampukselle?

Lukion jälkeen tiesin kaksi asiaa: 1) Haluan opiskella koko tutkintoni englanniksi ja 2) haluan opiskella Aalto-yliopistossa. Näin ollen opiskelupaikakseni valikoitui Mikkelin kampus. Minua kuitenkin hieman arvelutti, olisiko Mikkelissä varsinaista yliopistokampusta, joten menin käymään siellä äitini kanssa. Käynnin aikana tapasin koulun henkilökuntaa sekä ihastuttavan professori Paurav Shuklan, joka sai minut lopulta vakuuttumaan siitä, että opiskelu Mikkelissä on erinomainen valinta. ?
 

Ryhmätyöskentely opintojen aikana kehittää tiimityötaitoja ja lisää yhteistyöhön liittyvien kulttuuristen näkökohtien ymmärtämistä.

Julia Romanyuk, BScBA-ohjelman alumni

Olet entinen ammattiurheilija. Miten urheilutaustasi vaikutti opintojesi tai urasi valintaan, ja mitä etua taustastasi on ollut urallasi?

Urheilu-urani rytmisessä kilpavoimistelussa on opettanut minulle monia käytännön taitoja, joita olen voinut soveltaa opinnoissani ja elämässäni muutenkin. Näitä ovat esimerkiksi ajankäytön tehokas hallinta, motivaation pitäminen korkealla sekä kyky pyytää apua.

Urheilu-urani päätyttyä haaveilin työskentelystä Olympiakomiteassa tai jonkinlaisessa urheilujärjestössä. Kuitenkin keskusteltuani useiden mentoreiden kanssa päätin ensin kartuttaa kokemusta urheilun ulkopuolelta ja sitten soveltaa sitä urheiluhallinnon tehtävissä myöhemmin elämässäni.

Tällä hetkellä toimin vapaaehtoisjäsenenä Rytmisen voimistelun kehitysryhmässä Suomen Voimisteluliitossa, ja sitä kautta minulla on mahdollisuus pysyä yhteydessä minulle rakkaaseen lajiin.

Portrait of the BScBA Alumna Julia Romanyuk

Kuinka päädyit nykyiseen työhösi ja millaisia tehtäviä työhösi sisältyy?

Aloitin urani liikkeenjohdon konsulttina jo opiskeluaikoinani Aallossa ja CEMSissä. Liikkeenjohdon konsultointi oli minulle luonnollinen uravalinta, sillä nautin projektityöskentelystä, ongelmanratkaisusta ja vaihtelevasta työympäristöstä.

Liikkeenjohdon konsultoinnin projektipäällikkönä toimiessani ensisijainen tehtäväni on johtaa projektitiimejä, jotka koostuvat konsulteista sekä asiakaspuolen projektijäsenistä. Olen myös kahden analyytikon uraohjaaja, ja pidän tätä mentorointiroolia erittäin palkitsevana ja motivoivana. Lisäksi vastaan myös myynnin tuesta sekä asiakastilien kehittämisestä.

Miten kuvailisit International Business -kandidaattiohjelmaa?

Mielestäni International Business on Aallon ainutlaatuisin kandidaattitason kauppatieteiden ohjelma. Moduuleihin perustuva opetus, erinomaiset kansainväliset vierailevat luennoitsijat ja tiivis yhteishenki luovat "Mikkeli-kuplan", jossa voit haastaa itsesi älyllisesti sekä luoda tiiviitä, elinikäisiä ystävyyssuhteita.

Mikä oli opinnoissasi erityisen tärkeää tai mikä oli hyödyllisintä uraasi ajatellen?

Moduuleihin perustuva opetus yhdessä säännöllisen ryhmätyöskentelyn ja esitysten pitämisen kanssa on erinomainen "esikoulu" ajatellen uraa liikkeenjohdon konsultoinnin tai yleensäkin liiketoiminnan parissa.

Opetussuunnitelman intensiiviset kolmen viikon moduulit edellyttävät opiskelijoilta nopeaa aihepiirien hahmottamista ja niiden soveltamista ryhmätöissä.

Ryhmätyöskentely kehittää tiimityötaitoja ja lisää yhteistyöhön liittyvien kulttuuristen näkökohtien ymmärtämistä. BScBA-ohjelma kehittää myös esiintymistaitoja erittäin tehokkaasti. Jokainen opiskelija pitää esityksen kolmen viikon välein, mikä tarjoaa erityisen etulyöntiaseman Mikkelin ohjelmasta valmistuville opiskelijoille.
 

Lue lisää Julian urapolusta .

Kolme ihmistä seisoo portailla modernin lasi- ja tiilirakennuksen edessä, useita ohikulkijoita kävelee ohi.

International Business, Bachelor of Science and Master of Science (Economics and Business Administration)

International Business -kandidaattiohjelma tarjoaa kauppatieteiden tutkinnon kaikki parhaat puolet. Ohjelma sisältää luovia kursseja, joiden aikana opit olemaan parhaimmillasi nopeatempoisissa bisnesprojekteissa sekä tiimityöskentelyä, jossa keskitytään tarkasti rajattuihin aiheisiin kansainvälisten professorien tukemana. Ohjelma sijaitsee Aalto-yliopiston dynaamisella Otaniemen kampuksella. Kampus on lähellä Helsingin keskustaa, ja sitä ympäröivät kukoistava startup-ekosysteemi ja suurten monikansallisten yritysten pääkonttorit.

Koulutustarjonta

Löydä lisää mielenkiintoista sisältöä sosiaalisen median kanavistamme

  • äٱٳٲ:
  • Julkaistu:
Jaa
URL kopioitu

Lue lisää uutisia

Kolme opiskelijaa juttelee bussipysäkillä reittikartan edessä aurinkoisena päivänä
Opinnot Julkaistu:

Aalto-yliopistoon hyväksyttiin kevään toisessa yhteishaussa 2 126 opiskelijaa

Uusia opiskelijoita valittiin myös muun muassa avoimen väylän ja siirtohaun kautta.
Kolmen kuvan kuvakollaasi henkilöstä työpajassa päällään musta Aalto University -huppari.
Opinnot Julkaistu:

Koko Aalto yhdessä ohjelmassa: uusi Bachelor’s Programme in Technology, Business and Design alkaa vuonna 2027

Ohjelma sopii uteliaille opiskelijoille, joilla on monta kiinnostuksen kohdetta. Ensimmäisen vuoden yhteisten opintojen jälkeen opiskelijat erikoistuvat tekniikkaan, liiketaloustieteeseen tai muotoiluun.
OpenLearning
Opinnot Julkaistu:

Tehty: Aalto OpenLearning päivitys ma 29.6. klo 9-12

OpenLearningin päivitys ma 29.6. klo 9-12. Päivityksen aikana palvelu ei ole käytössä.
Paula Nybergh
۳ٱ𾱲ٲö Julkaistu:

Paula Nybergh lahjoittaa Aallon Bioinnovaatiokeskuksen innovaatiotoimintaan

Aalto-yliopiston alumni tekniikan lisensiaatti, tekniikan tohtori h.c. Paula Nybergh on tehnyt merkittävän lahjoituksen Bioinnovaatiokeskuksen innovaatiotoiminnan tukemiseksi. Lahjoituksen tavoitteena on tukea postdoc-vaiheessa olevia tutkijoita, jotta he voivat edistää keksintöjä kohti kaupallistamista.