°¿±è¾±²Ô²Ôä²â³Ù±ð ja työelämätaidot
Keskeisiä opinnäytteeseen liittyviä työelämätaitoja, ja miten niihin saa tukea Aalto-yliopistossa.
Kandidaattiseminaari koostuu opinnäytetyön tekemistä tukevista luennoista, harjoituksista ja pajatyöskentelystä. Näissä opitaan yleisiä tieteellisen tiedon viestintään ja esittämiseen liittyviä akateemisia tietoja ja taitoja. Seminaarin aikana laaditaan opinnäyte eli kandidaatintyö. Työn laadinnassa saat apua työn aiheen antaneelta ohjaajalta, kurssin opettajilta ja vertaisopiskelijoilta. Kurssin oppimistavoitteiden mukaisesti opinnäytetyö tulisi saada valmiiksi seminaarin aikana. Oma aktiivisuus, kurssin määräaikojen noudattaminen ja tavoitteiden saavuttaminen vaikuttavat kaikki osaltaan kurssin arvosanaan.
Ennen kandidaattiseminaariin ilmoittautumista sinulla on hyvä olla suoritettuna riittävä määrä muita opintoja. Suuntaa antava opintopisteraja on 90 op, mutta ideana on riittävät edellytykset tarttua aiheeseen ja perehtyä siihen syvällisesti ilman kohtuutonta esitietojen lukemista samalla, kun kirjoitat kandityötä. Lisäksi sinun kannattaa etukäteen pohtia, mihin aiot jatkaa opintoja maisterivaiheessa, koska käytännössä töiden aiheet liittyvät maisterivaiheen opetusta antavien tutkimusryhmien tutkimustoimintaan.
Kandidaattiseminaari ja -työ tehdään tyypillisesti 3. opiskeluvuotena, joko syys- tai kevätlukukauden aikana. Seminaarista on olemassa myös kesätoteutus (JOIN.kand Kandidaatintyö ja seminaari (tekniikan alan kesätoteutus)). Jos teet työn kesällä, ilmoittaudu toteutukselle poikkeuksellisesti Sisun Haku-välilehden kautta ilman, että lisäät JOIN.kand-toteutusta HOPSiisi tai korvaat sillä pääaineesi mukaisen opintojakson. Suoritusmerkintä kirjataan pääaineesi mukaiselle opintojaksolle.
Mikäli haluat tehdä kandiseminaarin ja kandityösi ruotsiksi, voit osallistua tekniikan alojen yhteiseen, ruotsinkieliseen seminaariin (JOIN.sv.kand). Lisätietoa ruotsinkielisellä sivulla.
Opiskelijat esittelevät työnsä julkisesti ja valmistautuvat käymään sen tiimoilta kriittistä keskustelua eli opponoimaan vertaisopiskelijan työtä. Suullisen ilmaisun kehittämiseen saa seminaarin aikana tukea luennoilla ja opettajien vetämissä työpajoissa. Lisäksi seminaarin aikana suoritetaan osana työpajoja kanditutkintoon kuuluva kypsyysnäyte.
Katso lisätietoja kandidaattiseminaarisi -sivuilta.
Keskeisiä opinnäytteeseen liittyviä työelämätaitoja, ja miten niihin saa tukea Aalto-yliopistossa.
Opinnäytteiden julkisuus
Toimintaohjeet Errata-dokumentin käyttöön