ºÚÁÏÍø

Palvelut

ARTS Alumniopiskeluoikeus

ARTS alumniopiskeluoikeutta on pilotoitu lukuvuonna 2025-2026 ja pilotoinnin kakkosvaiheessa sitä kehitetään edelleen lukuvuosille 2026-2028. Alumniopiskeluoikeutta myönnetään Taiteiden ja suunnittelun korkeakoulusta valmistuneille maistereille, jotka ovat valmistuneet tutkinnolle määritellyssä tavoiteajassa.

Vuonna 2026 ensimmäinen hakumahdollisuus alumniopiskeluoikeudelle on toukokuussa 2026.
Kuva kirjastosta, jossa opiskelijat istuvat ikkunan äärellä opiskelemassa.

Alumniopiskeluoikeuden tavoitteena on kannustaa tavoiteajassa valmistumieen ja tarjota tavoiteajassa valmistuneille tukea työelämään siirtymisessä sekä edistää työllistymistä valmistumisen jälkeen. Alumniopiskelija voi esimerkiksi saattaa loppuun opintojen aikana aloittamiaan projekteja tai opintoja, osallistua yrittäjyys- tai työelämämentorointiin sekä hyödyntää avoinna olevaa opintotarjontaa ammattitaitonsa kehittämiseksi. 

Opetustarjonta alumniopiskelijoille

Eri laitoksilta ja eri ohjelmista valmistuneille opiskelijoille on tarjolla opintoja omasta pääaineesta tai ohjelmasta riippuen. Alumniopiskelijoille tarjottavat opinnot OPS kaudella 2026-2028 löytyvät alta sen mukaan lajiteltuna miltä laitokselta olet valmistunut. Listaa voidaan täydentää lukuvuoden aikana.

Alumniopiskeluoikeus-pilottiin osallistuneita koskevat ohjeet (2025 valmistuneet opiskelijat)

Mikäli olet valmistunut vuoden 2025 aikana ja hakenut alumniopiskeluoikeutta kevään tai syksyn 2025 aikana, niin alla olevat tiedot koskevat sinua.

Opetustarjonta alumniopiskelijoille pilotissa 2025-2026

Eri laitoksilta ja eri ohjelmista valmistuneille opiskelijoille on tarjolla opintoja omasta pääaineesta tai ohjelmasta riippuen. Alumniopiskelijoille tarjottavat opinnot löytyvät alta sen mukaan lajiteltuna miltä laitokselta olet valmistunut.

  • ±Êä¾±±¹¾±³Ù±ð³Ù³Ù²â:
  • Julkaistu:
Jaa
URL kopioitu