Me olemme Observatorio
Aalto-yliopiston Taiteen ja median laitos harjoittaa tutkimusta ja taiteellista toimintaa monista eri aiheista ja teemoista. Näihin kuuluvat taidekasvatus, nykytaide, kuratointi, pelisuunnittelu, uusi media, valokuvaus, visuaalisen viestinnän suunnittelu ja visuaalinen kulttuuri. Laitos tarjoaa koulutusta kandidaatti-, maisteri- ja tohtoritasolla.
Aalto yliopisto on Suomen taide- ja kulttuurikasvatuksen observatorion hallinnoija. Observatorion toiminnassa Aalto yliopiston Taiteen ja median laitosta edustavat professori Anniina Toiviainen, ja apulaisprofessori Tomi Slotte-Dufva.
Jyväskylän yliopistoa Observatoriossa edustaa musiikkikasvatuksen yliopistonopettaja Sanna Salminen.
KoL – Medborgarinstitutens förbund MiF ry on vuonna 1919 perustettu edunvalvontajärjestö. KoL toimii kansalais- ja työväenopistojen sekä vapaan sivistystyön edunvalvojana ja vaikuttajana.
Observatorion toiminnassa Kansalaisopistojen liittoa edustaa liiton toiminnanjohtaja Jaana Nuottanen.
Tieteen ja taiteen vuoropuhelu on aktiivinen osa opintoja, tutkimusta ja taidetta sekä yhteistyötä yhteiskunnan eri tahojen kanssa. Tieteen ja taiteen yhteyttä vahvistaa myös tiedekunnan sijainti osana monialaista tiedeyliopistoa.
Tiedekunta tekee työtä ympäristö-, yhteisö- ja talvitaiteessa sekä luo palvelumuotoilun ja taidekasvatuksen menetelmiä. Kansainvälisten yhteisöverkostojen kautta se luo sillan Euroopan pohjoisten alueiden kulttuuriin, taiteeseen ja taidekoulutukseen.
Observatorion toiminnassa Lapin yliopiston taiteiden tiedekuntaa edustavat professori Mirja Hiltunen ja apulaisprofessori Maria Huhmarniemi.
on observatorion toinen omistaja ja perustajajäsen. Liitto edistää ammattimaisesti toimivien lasten- ja nuortenkulttuurikeskusten toimintaedellytyksiä ja vahvistaa lastenkulttuurialan osaamista ja tunnettuutta valtakunnallisesti. Liitto järjestää vuosittain Valtakunnallisen lastenkulttuurifoorumin ja tarjoaa lastenkulttuuritoimijoille verkostoitumismahdollisuuksia.
Observatorion toiminnassa liittoa edustavat liiton toiminnanjohtaja Aleksi Valta ja hallituksen varajäsen sekä Annantalon taideopetuksen erityissuunnittelija Susanna Metsälä.
Taideyliopiston PEAR-tutkimusverkosto (Pedagogies, Education, Arts, Research) muodostettiin vuonna 2026 yhdistämällä temaattiset tutkimusverkostot CERADA (ent. Center for Educational Research and Academic Development in the Arts) sekä Artist Pedagogy and Artistic Thinking. CERADA oli Suomen taide- ja kulttuurikasvatuksen observatorion perustajajäsen, toinen omistaja ja observatoriotoiminnan aiempi hallinnoija. Tämän kautta PEAR jatkaa Taideyliopiston pitkäaikaista yhteyttä observatorion kehittämiseen ja taidekasvatuksen tutkimukseen.
PEARin toiminta keskittyy taidekasvatuksen, taiteilijapedagogiikan ja taiteellisen ajattelun tutkimiseen ja kehittämiseen. Se tarjoaa Taideyliopistossa poikki- ja monitieteisen alustan tutkimukselle, jossa tarkastellaan, kuinka taide, taiteellinen ajattelu, koulutus ja pedagogiikat risteävät ja kehkeytyvät.
Sijoittamalla taidekasvatuksen ja taiteilijapedagogiikan laajempiin yhteiskunnallisiin, kulttuurisiin ja poliittisiin yhteyksiin PEAR edistää tutkimusta, joka tarkastelee kriittisesti, miten taiteelliset ja pedagogiset käytännöt muovaavat, haastavat ja uudistavat yhteiskuntaa.
Observatoriossa tutkimusverkostoa edustavat professori Kai Lehikoinen ja yliopistotutkija Tuulikki Laes.
on taiteen perusopetuksen yhteinen ääni, asiantuntija ja aktiivinen vaikuttaja, joka nostaa esiin monialaisen koulutusmuodon merkitystä ja vaikutuksia muuttuvassa yhteiskunnassa.
TPO-liiton viisi valtakunnallisesti toimivaa jäsenjärjestöä edustavat yhteensä noin 190 taiteen perusopetusta antavaa jäsenoppilaitosta, jotka antavat arkkitehtuurin, kuvataiteen, käsityön, mediataiteiden, musiikin, sanataiteen, sirkustaiteen, tanssin ja teatteritaiteen taiteen perusopetusta.
Vuonna 2008 perustettu liitto on alusta ja moottori taiteenalojen väliselle keskustelulle ja koulutusmuodon kehittämiselle.
edustajana Observatoriossa toimii opetusneuvos Alma Muukka-Marjovuo.
rahoittaa observatorion toimintaa.