ºÚÁÏÍø

Tapahtumat

Väitös sähkö- ja energiatekniikan alalta, DI Kiia Einola

Väitös Aalto-yliopiston sähkötekniikan korkeakoulusta, sähkötekniikan ja automaation laitokselta
Kuvitus puhujakorokkeesta ja sen yläpuolella olevasta tohtorinhatusta.

Väitöskirjan nimi: Bridging workplace flexibility and building efficiency: the role of high-resolution occupancy data

³Õä¾±³Ù³Ù±ð±ô¾±Âáä: Kiia Einola
³Õ²¹²õ³Ù²¹±¹Ã¤¾±³Ù³ÙäÂáä: Dr. Suvi Nenonen, Helsingin yliopisto
Kustos: Prof. Jaakko Ketomäki, Aalto-yliopiston sähkötekniikan korkeakoulu

Joustavat työtavat, kuten etätyö ovat tehneet toimistojen käyttöasteista muuttuvia ja vaikeasti ennustettavia. Tämä luo haasteita toimitilajohtajille, käyttäjille ja rakennusautomaatiolle. Esimerkiksi toimitilajohtajien on sopeuduttava nopeasti muuttuviin käyttöasteisiin tilojen osalta, käyttäjien voi olla vaikea löytää vapaita työpisteitä kiireisinä päivinä ja rakennusautomaatio kuluttaa ylimääräistä energiaa, jos se on suunniteltu korkeammille käyttöasteille. Tämä väitöskirja tutki miten korkearesoluutioinen läsnäolotieto voi tukea joustavien työtapojen käyttöönottoa parantamalla käsitystä tilojen käytöstä.

Väitöskirja osoitti, että ajan, tilan ja läsnäolon suhteen korkearesoluutioinen käyttöastetieto voi edistää parempaa tilasuunnittelua, auttaa käyttäjiä toimimaan joustavissa työtiloissa ja tukea rakennusautomaatiota. Työn keskeinen kontribuutio on passiivisen läsnäolon esittely. Passiivinen läsnäolo on kriittinen, mutta usein unohdettu läsnäolon tila, jolla on työn mukaan merkittävä vaikutus käyttöasteiden laskemiselle ja työpisteiden saatavuudelle. Passiivinen läsnäolo tarkoittaa tilannetta, jossa kukaan ei ole fyysisesti työpöydän luona, mutta työpiste ei ole muiden käytettävissä henkilökohtaisten tavaroiden vuoksi. Passiivisen läsnäolon huomioiminen laskelmissa lähes kaksinkertaisti käyttöasteen. Lisäksi sen huomioon ottaminen paransi läsnäolodatan tarkkuutta vapaiden työpisteiden tunnistamisessa noin 17 prosenttiyksiköllä.

Tulokset korostavat korkearesoluutioisen käyttöastetiedon käytännön arvoa organisaatioille, jotka pyrkivät optimoimaan toimistotiloja, parantamaan käyttökokemusta ja vähentämään energiankulutusta. Vaikka tulokset korostavat läsnäolotiedon merkitystä, ne myös osoittavat, että tulevaisuudessa käyttäjähyväksyntää ja datankeruun taloudellista toteutettavuutta on tutkittava lisää. 

Avainsanat: toimistoläsnäolo, tilojen käyttöaste, etätyö, passiivinen läsnäolo

Linkki väitöskirjan sähköiseen esittelykappaleeseen (esillä 7 päivää ennen väitöstä):

Sähkötekniikan korkeakoulun väitöskirjat

Suuri valkoinen 'A!' veistos Otaniemen Kandidaattikeskuksen katolla. Taustalla puu ja muita rakennuksia.

Sähkötekniikan korkeakoulun väitöskirjat ovat saatavilla yliopiston ylläpitämässä avoimessa Aaltodoc-julkaisuarkistossa.

Zoom pikaopas
  • ±Êä¾±±¹¾±³Ù±ð³Ù³Ù²â:
  • Julkaistu:
Jaa
URL kopioitu