ºÚÁÏÍø

Uutiset

2025 on kvanttitieteen ja -teknologian vuosi – mitä se tarkoittaa Suomelle?

Kvanttiteknologian tutkimus ja kehitys ottaa tänä vuonna ison harppauksen, niin Suomessa kuin maailmalla.
Kollaasi mustavalkoisia valokuvia, joissa tiedemies työskentelee raskaan koneiston ja monimutkaisen laitteiston parissa.
Kuvat: Vasemmalla ylhäällä ja alhaalla Mikko Raskinen / Aalto-yliopisto; alhaalla oikealla Aalto-yliopiston arkisto; kuvittuskuva Gavin Pugh / Aalto-yliopisto

YK:n kasvatus-, tiede- ja kulttuurijärjestö UNESCO on julistanut vuoden 2025 . 

Juhlavuoden kunniaksi myös Suomen kovimmat kvanttialan osaajat järjestävät lukuisia erilaisia tapahtumia sekä tutkijoille ja yrityksille että suurelle yleisölle – ja julkaisevat uutta tutkimusta enemmän kuin koskaan.

"Institute Q:lla ja jäsenillämme on suuria suunnitelmia vuodelle 2025. Organisaatioomme liittyy uusia tutkimus- ja teollisuuskumppaneita, mikä mahdollistaa sekä yhteistyön tehokkaamman koordinoinnin kansallisella tasolla että suomalaisen kvanttialan tutkimus- ja teknologiaosaamisen viemisen osaksi opetusta ja kansalaisten tietoon aivan uudella tavalla", sanoo kansallisen kvantti-instituutin Institute Q:n johtaja, Aalto-yliopiston professori Jukka Pekola.

Vuonna 2025 julkaistaan myös. 

Lue lisää vuodesta ja sen ohjelmasta (englanniksi) ³Ùää±ô³Ùä.

  • ±Êä¾±±¹¾±³Ù±ð³Ù³Ù²â:
  • Julkaistu:
Jaa
URL kopioitu

Lue lisää uutisia

Apulaisprofessori Shaya Vosough
Nimitykset Julkaistu:

Shaya Vosough nimitetty liikennetekniikan apulaisprofessoriksi

Shaya Vosough tutkii matkustuskäyttäytymistä ja siihen vaikuttamista.
Apulaisprofessori Sampsa Laakso
Nimitykset Julkaistu:

Sampsa Laakso nimitetty valmistusprosessien ja -järjestelmien apulaisprofessoriksi

Apulaisprofessori Sampsa Laakso on virtuaalisen valmistuksen asiantuntija.
Text Leading for Interdisciplinary Creativity with Aalto logo.
³Û³ó³Ù±ð¾±²õ³Ù²âö Julkaistu:

Uusi podcast: Leading for Interdisciplinary Creativity

IDBM-ohjelman podcastissa keskustellaan luovuuden johtamisesta, monialaisesta tiimityöstä ja muotoiluintensiivisen liiketoiminnan tulevaisuudesta.
SemiSummer 2026. Hae puolijohteiden kesätöihin. Yritysten ja Aalto-yliopiston logot. Liity mukaan.
³Û³ó³Ù±ð¾±²õ³Ù²âö Julkaistu:

Puolijohdealan kesätyöpaikkoja avoinna tutkimusryhmissä

Semi-Summer 2026 -ohjelman kesätyöpaikat tarjoavat mahdollisuuden kartuttaa osaamista, jota tarvitaan kasvavalla ja kansainvälisellä puolijohdealalla.