Aallon johtamalle konsortiolle Blockchains for Social Good -palkinto
Aalto-yliopiston johtama tutkimuslaitosten ja yritysten yhteenliittymä GMeRitS on saanut merkittävän Blockchains for Social Good -palkinnon. Enhanced European Innovation Council (EIC) myönsi miljoonan euron arvoisen palkinnon GMeRitSille konsortion tekemästä lohkoketjuteknologian sosiaalista vaikuttavuutta tutkivasta työstä.
”Digitaalisen talouden uusia ominaisuuksia ei pystytä täysimääräisesti hyödyntämään talouden nykyvälineillä. Toisin kuin aineelliset hyödykkeet, jotka kuluvat käytössä, monet digitaaliset hyödykkeet paranevat, kun niitä käytetään ja jaetaan. Näiden aineettomien arvojen vaihtoa ei kuitenkaan pystytä vielä täysin mittaamaan, eikä vaihdannan kautta syntyvää arvoa pystytä tehokkaasti jakamaan tai verottamaan. Konsortiossamme tehty lohkoketjututkimus ja käytännön kokeilumme ovat luoneet pohjaa uudenlaisille kannustin-, kirjanpito- ja jopa verotusinnovaatioille”, kertoo työelämäprofessori Pekka Nikander Sähkötekniikan korkeakoulusta.
EIC:n Blockchains for Social Good -palkinnon tavoitteena on tukea työtä, joka tähtää lohkoketjuteknologian hyödyntämiseen myös sen nykyisten käyttöalueiden ulkopuolella. Lohkoketjuteknologiaa voidaan hyödyntää myös sosiaalisissa innovaatioissa, kuten esimerkiksi julkisten prosessien läpinäkyvyydessä, julkisten tietojen hallinnoimisessa, tai demokraattiseen päätöksentekoon osallistumisessa.
Aallon johtamaan konsortioon kuuluvat lisäksi italialainen Politecnico di Milano -yliopisto sekä startup- ja scaleup-yritykset Novact (Barcelona), Mesensei, (Otaniemi, A-Grid), ja Merits (Milano).
”Aallon osuus miljoonan euron palkintosummasta on 250 000 euroa. Käytämme palkinnon ennen kaikkea uusiin kokeiluihin, yhteistyöverkostojen rakentamiseen ja opetuksen kehittämiseen. Konsortiomme ratkomat kysymykset ovat niin suuria ja vaativia, että haluamme edistää aihealueemme osaamista yhteisöllisesti”, sanoo yliopistonlehtori Ville Eloranta Kauppakorkeakoulusta.
äپdz:
Yliopistonlehtori Ville Eloranta
Aalto yliopiston kauppakorkeakoulu, johtamisen laitos (IDBM)
ville.eloranta@aalto.fi
040 706 7012
Toimitusjohtaja Tuukka Ylälahti
Mesensei Oy (A Grid)
tuukka@mesensei.com
040 041 0315
GMeRitS-konsortion verkkosivut:
Linkit palkintoa koskeviin tiedotteisiin:
Lue lisää uutisia
Vuosikatselmus loi katsauksen menneeseen vuoteen
Taiteiden ja suunnittelun korkeakoulun vuosikatselmuksessa tehtiin kattava katsaus kuluneeseen vuoteen ja palkittiin ansioituneita yhteisön jäseniä.
Vuoden alumni Anna Brotkin: ”Tarvitsemme moderneja tarinoita tästä ajasta”
Taiteiden ja suunnittelun korkeakoulun Vuoden alumniksi 2026 valittu käsikirjoittaja Anna Brotkin uskoo paikallisuuden voimaan ja toivon merkitykseen kriisiaikoina.
Rahoituksen professori Petri Jylhä on Vuoden Opettaja 2026
Kauppakorkeakoulun opiskelijat äänestävät joka syksy parasta opettajaa, joka palkitaan KY:n vuosijuhlassa.