Aallon opiskelijat kartoittivat Nokian tekoälyhankkeita ja virtuaalista osaajaverkostoa
Aalto-yliopiston kurssilla Designing Adaptive and Creative Organizations on tavoitteena soveltaa organisaatioiden suunnittelun teoreettisia viitekehyksiä yritysten omiin hankkeisiin. Tuotantotalouden laitoksella on pitkät perinteet yritysyhteistyöstä, ja maisteritason kurssilla on tavoitteena auttaa yrityksiä ratkaisemaan haasteita, ja samalla antaa opiskelijoille mahdollisuus kehittää osaamista ja kokemusta. Professori Marina Biniari vastaa kurssista, ja tohtorikoulutettava Lauri Pietinalho taas vastaa yrityshankkeiden onnistumisesta.
”Kurssilla teoria yhdistyy yrityselämän haasteisiin, ja tällä kurssilla keskityimme erityisesti haasteisiin, joita saattaa seurata digityökalujen tai –strategian soveltamisesta. Toisinaan yhteistyö jatkuu opiskelijoiden ja yritysten välillä kurssin jälkeen esimerkiksi harjoittelun tai lopputyön merkeissä”, kertoo Marina Biniari.
Opiskelijat tekivät keväällä 2020 kurssiyhteistyötä muun muassa Nokian, Wärtsilän, Osuuspankin, Tiedon ja Fortumin kanssa.
Solution Manager Pauliina Erätuuli edusti kurssilla Nokiaa tuoden opiskelijaryhmälle yrityksen tekoälyhankkeet kartoitettaviksi. Tavoitteena oli saada opiskelijoilta ulkopuolista näkemystä tekoälyyn liittyvistä kehityshankkeista ja niihin liittyvän tiedon hyödyntämisestä organisaation toiminnan tehostamiseksi. Opiskelijat tekivät haastatteluja Nokia Software -divisioonassa datatieteen, tuotehallinnan ja –kehityksen parissa.
”Olin tosi positiivisesti yllättynyt yhteistyöstä opiskelijoiden kanssa. Vaikka heillä ei ollut kokemusta konsultoimisesta, he pääsivät aiheeseen hyvin kiinni. Työn jälki oli hyvää kautta linjan ja heidän kanssaan oli ilo tehdä yhteistyötä.”
Pauliina Erätuulen kanssa työskentelivät opiskelijat Mazen Bahaa-El-Din, Angélica Méndez Reyes, Juho Valkola ja Rasmus Hakala. Opiskelijat ja myös Pauliina Erätuuli kokivat lisäarvoa ja uusia ehdotuksia syntyneen muun muassa teorian soveltamisesta yrityksen tilanteeseen.
Johanna Reunasen, Nokian Softwaren Agile Transformation Lead, vastuulla olevassa hankkeessa opiskelijat pääsivät analysoimaan ja kehittämään kymmeniä erikoisosaajia käsittävän globaalin virtuaalisen osaajaverkoston (Lean-Agile Center of Excellence) toimintaa. Haastatteluja tehtiin Nokian kotimaan toimintojen lisäksi etänä muun muassa Intiaan ja Yhdysvaltoihin.
”Opiskelijat saivat haastatteluista esiin hyviä löydöksiä, esimerkiksi miten kommunikointia voitaisiin kehittää ja standardisoida tai miten virtuaalista osaajaverkoston toimintaa tai yhteistyön tapoja voisi kehittää. Toisaalta he löysivät esimerkkejä myös siitä, mikä toimii hyvin, jotta hyviä käytäntöjä voidaan laajentaa.”
Nokian virtuaalista osaajaverkostoa kartoittivat opiskelijat Afnan Ahmed, Clément Gobin, Aleksandr Nariadchikov, Leonidas Karavanas Papadimos ja Severi Huuki. Ryhmä oppi erityisesti, kuinka kommunikoida yrityksen edustajien kanssa sekä tehdä selkeitä ja ytimekkäitä ehdotuksia.
”Haastatteluissa saatiin kaikkien ääni kuuluviin. Parannusehdotuksissa oli hyvää luokittelu lyhyeen, keskipitkään ja pitkään tähtäimeen, jolloin on helpompaa nähdä mihin kannattaa ensin keskittyä”, Johanna Reunanen sanoo.
Kevään koronatilanne ei juurikaan vaikuttanut kurssin toteutukseen eikä yritysprojektien laatuun tai edistymiseen. Yritysten projektivastaavien ja työntekijöiden joustava asenne mahdollisti datan oikea-aikaisen keräämisen. Marina Biniari myös valmensi jatkuvasti kaikkia opiskelijaryhmiä projektien valmistumiseen saakka.
Aalto-yliopiston strategisia yrityskumppaneita ovat Nokia, Saab, ABB ja Neste. Seuraava Designing Adaptive and Creative Organizations -kurssi toteutetaan alkukeväästä 2021.
äپٴᲹ:
Designing Adaptive and Creative Organizations – kurssi
Tutustu Aallon muihin opintoprojektikursseihin
Yrityssuhteiden tiimin yhteystiedot löydät äää
Lue lisää uutisia
Lainauskorvaukset Sanastosta
Lainataanko teostasi kirjastosta? Olet oikeutettu lainauskorvaukseen.
Laaja-alaiset tekniikan opinnot antavat opiskelija Tonya Yastrebovalle mahdollisuuden löytää oma ala
Tonya Yastrebovalle laaja-alaisen tutkinnon valitseminen tarkoitti, että ovet pysyivät avoinna erilaisille mahdollisuuksille samalla, kun hän pääsi syventymään matematiikkaan, ohjelmointiin ja mallintamiseen. Aallossa opintojen vapaasti räätälöitävä rakenne on auttanut häntä löytämään uusia kiinnostuksenkohteita, kartuttamaan teknistä osaamistaan ja rakentamaan omaa polkuaan kohti tulevaisuutta.
Ota tohtoriopintojen uusi THOPS-työkalu käyttöön – tukiklinikat apunasi syyskuussa
Uusi digitaalinen THOPS-työkalu tohtoriopiskelijoiden henkilökohtaisen opintosuunnitelman tekemiseen ja käsittelyyn on saatavilla kaikille tohtoriopiskelijoille MyStudies-työpöydällä.