ºÚÁÏÍø

Uutiset

Aallon sijoitus nousi Times Higher Educationin rankingissa

Aalto-yliopisto menestyi parhaiten kansainvälisyyttä mittaavalla osa-alueella.

Aalto-yliopiston sijoitus Times Higher Educationin (THE) eilen julkaisemassa yleisrankingissa (World University Ranking 2016–2017) nousi välille 201–250, kun sijoitus viime vuonna oli 251-300.  Vertailuun oli valittu mukaan lähes 1000 yliopistoa 79 maasta, ensimmäiseksi sijoittui Oxfordin yliopisto Isossa-Britanniassa.

Times Higher Educationin ranking mittaa yliopistojen menestystä viidellä osa-alueella: kansainvälisyys, tutkimus, viittaukset, opetus ja yrityksiltä saatava tutkimusrahoitus.  Aalto-yliopisto sijoittui parhaiten kansainvälisyyttä mittaavalla osa-alueella: kansainvälisten opiskelijoiden ja henkilöstön osuus sekä kansainvälisten yhteisjulkaisujen määrä.

Aalto-yliopisto on erikoistunut tekniikkaan, talouteen ja taiteeseen, ja Aallolle relevanteimpia ovatkin ala- tai aihekohtaiset rankingit, joita myös THE julkaisee tämän yleisrankingin lisäksi.

Lue lisää:

  • ±Êä¾±±¹¾±³Ù±ð³Ù³Ù²â:
  • Julkaistu:
Jaa
URL kopioitu

Lue lisää uutisia

Pyöreä vaalea kennokuvioinen alusta ja punottuja koreja kirkkaansinisellä taustalla
Mediatiedotteet, Tutkimus ja taide Julkaistu:

Tutkijat paljastivat kaksi uutta suprajohdetta menetelmällä, jolla voi jatkossa löytää tuhansia lisää

Fyysikoiden tekoälyyn perustuvan menetelmän myötä suprajohtavuuden valtavat energiahyödyt ovat askeleen lähempänä
primo.aalto.fi etusivu
Tutkimus ja taide Julkaistu:

Aalto-Primo uudistui

Aalto-Primo on päivitetty uuteen versioon.
The PulseOn team posing for the camera. 7 men in suits, 5 standing and 2 sitting on the sides
Kampus, Tutkimus ja taide, Yliopisto Julkaistu:

PulseOn Oy syntyi Nokian Bridge-ohjelman ansiosta

Nokia Oyj käynnisti vuonna 2011 laajan Nokia Bridge -ohjelman, jolla tuettiin irtisanottujen osaajien polkua yrittäjyyteen ja työllistymiseen. Aalto Startup Center tarjosi Bridge-ohjelmaan osallistuville yrityskiihdyttämöpalveluja ja valmensi osallistujia innovointi- ja kaupallisprosesseihin.
Ilmakuva modernista punatiili- ja lasikampuksesta, kaarevista teistä, ratikkakiskoista sekä taustan järvestä ja metsästä
Palkinnot ja tunnustukset, Tutkimus ja taide Julkaistu:

EU:n kilpailtu miljoonarahoitus kolmelle Aalto-yliopiston tutkijalle

Tutkimukset pureutuvat atomintarkkaan materiaalitekniikkaan, ledeihin perustuvaan lämpöhallintaan ja kvanttimenetelmiin hajautetuissa verkoissa.