Uutiset

Aalto-2-satelliitin laukaisu pääsiäisen jälkeen

Uudeksi laukaisupäiväksi on ilmoitettu tiistai 18. huhtikuuta.
capecanaveral_valmiina_www_fi_fi.jpg

Cape Canaveralin laukaisualusta 41 kuvattuna 20. maaliskuuta 2017. Atlas V -kantoraketti Cygnus nokassaan on hallin sisällä. Siellä on myös Aalto-2. Kuva: Jari Mäkinen

Aalto-yliopistossa opiskelijavoimin suunniteltu ja rakennettu Aalto-2-satelliitti odottaa valmiina laukaisua Yhdysvalloissa Cape Canaveralin avaruuskeskuksessa. Satelliitti pakattiin Atlas 5 -kantoraketin nokassa olevan Cygnus-rahtialuksen sisälle jo muutamia viikkoja sitten. Laukaisu Floridassa on siirtynyt useaan kertaan, viimeksi hydraulisten häiriöiden takia laukaisujärjestelmissä.

Onnistuneen Falcon 9 -raketin laukaisun jälkeen seuraavaksi on vuorossa Atlas 5 -raketti. Uudeksi laukaisupäiväksi on ilmoitettu tiistai 18. huhtikuuta. Näillä näkymin laukaisu tapahtuu Suomen aikaan illalla, jolloin Kansainvälinen avaruusasema lentää Cape Canaveralin laukaisualustan yli.

”Hyviä uutisia Floridasta. Toivottavasti laukaisu onnistuu pääsiäisen jälkeen, mutta varaudumme edelleen mahdollisiin muutamien päivien viivästyksiin. Laukaisussa tärkeintä on varmistaa, että rahtialus pääsee turvallisesti avaruusasemalle”, professori ja satelliittiprojektin johtaja Jaan Praks toteaa.

Cygnus-rahtialus laukaistaan Atlas 5 -kantoraketilla ja se telakoituu Maata kiertävälle Kansainväliselle avaruusasemalle noin kolmen päivän kuluttua laukaisusta. Astronautit vapauttavat rahtina saapuneet piensatelliitit omalle kiertoradalle noin kuukauden kuluessa.

Aalto-2 osallistuu kansainväliseen QB50-missioon, jonka tarkoituksena on tuottaa ensimmäistä kertaa kattava malli Maan ilmakehän ja avaruuden välisen rajakerroksen termosfäärin ominaisuuksista. Missioon osallistuu kymmeniä eri puolilla maailmaa rakennettuja satelliitteja. Koska Aalto-2 on osa suurempaa kokonaisuutta, se rekisteröidään Belgiaan lupakäytäntöjen helpottamiseksi muiden projektiin osallistuvien satelliittien tapaan.

(spacecraft.aalto.fi)

Uutinen 6.3.2017:

äپٴDz:
Jaan Praks
professori, projektin vetäjä
Aalto-yliopisto
jaan.praks@aalto.fi  
p. 050 420 5847

QB50 project has received funding from TEKES and the European Union’s Seventh Framework Programme for Research and Technological Development under grant agreement no [284427]. This publication reflects the views only of the authors, and the European Union cannot be held responsible for any use which maybe made of the information contained therein.

  • äٱٳٲ:
  • Julkaistu:
Jaa
URL kopioitu

Lue lisää uutisia

Opiskelijaryhmä juttelee ja työskentelee kannettavilla kirkkaassa toimistotilassa
Tutkimus ja taide, Opinnot Julkaistu:
Talotekniikka murroksessa
Tutkimus ja taide Julkaistu:

Talotekniikka murroksessa: data, vastuullisuus ja uudet liiketoimintamallit muuttavat alaa

Talotekniikka on nopeasti kehittyvä kokonaisuus, jossa yhdistyvät energia, data, käyttäjäkokemus ja liiketoimintamallit. Vuoden 2025 Talotekniikka 2030 -visiomittaus kertoo lukuina alan kehityksestä ja muutoksen vauhdista.
Juha Gogulski, kuva: Matti Ahlgren, Aalto-yliopisto
Tutkimus ja taide Julkaistu:

Juha Gogulski kehittää räätälöityä aivostimulaatiohoitoa masennukseen

Aalto-yliopiston tutkijatohtori ja Instrumentariumin tiedesäätiön Fellow-apurahan saanut Juha Gogulski kehittää tutkimusta, jonka tavoitteena on räätälöidä masennuspotilaille yksilöllistä aivostimulaatiohoitoa.
Moderni näyttelysali, mannekiineilla vihreitä ja valkoisia vaatteita, kulhoja ja beige kylpyamme jalustoilla
Tutkimus ja taide Julkaistu:

Suomalaisia puupohjaisia innovaatioita esillä Lontoossa

Näyttely esittelee suomalaisia biotalouden ratkaisuja niin teollisuuden kuin kuluttajan arkeen. Origamipohjaiset FOLD-materiaalit tarjoavat kestävämpiä ratkaisuja pakkausten ohella myös moneen muuhun käyttötarkoitukseen.