ºÚÁÏÍø

Uutiset

Aalto auttaa koronaviruspandemian keskellä – jo yli 40 ideaa käsittelyssä

Kokoamme yhteisöltä ideoita ja ratkaisuja viranomaisten ja muiden toimijoiden hyödynnettäviksi.
Laboratorioväline ja kädet

Yhteiskuntamme kamppailee parhaillaan valtavan pandemiahaasteen kanssa. Aalto-yliopisto on avannut verkkosivun aalto.fi/aalto-auttaa, johon kootaan tietoa koronaviruspandemiaan liittyvistä aloitteista ja hankkeista, jotka ovat käynnissä yliopistossa.

Aalto-yhteisöstä löytyy monenlaista osaamista, jolle on nyt kriisin keskellä kiireellistä käyttöä. Voisitko sinä auttaa jotenkin? Lähetä oma ideasi alasivulla aalto.fi/haluammeauttaa olevalla lomakkeella. Kerro suunnitelmasi, miten se toimisi ja ketä se erityisesti auttaisi. Ideat käydään läpi ja niiden esittäjiä pyydetään tarvittaessa tekemään yhteistyötä toistensa kanssa. Yliopisto tekee parhaansa, jotta apu löytää oikean kohteensa.  

Ensimmäisen viikon aikana olemme saaneet yhteisöltä jo yli 40 ideaa, joita parhaillaan käsittelemme.
   
Päämääränä on viedä ideoita mahdollisimman nopeasti eteenpäin yhteistyössä viranomaisten ja muiden toimijoiden kanssa. Keräämme ehdotuksia keskitetysti siksi, että monet viranomaiset ovat hyvin kuormittuneita ja he toivovat, että organisaatiot tarjoaisivat apuaan kootusti.  

Tulemme pian julkaisemaan Aalto auttaa -sivulla listan projekteista, jotka ovat jo käynnistyneet. 

Aalto.fi/haluammeauttaa (lomake ideoiden lähettämiseen tällä sivulla)
Aalto.fi/aalto-auttaa

  • ±Êä¾±±¹¾±³Ù±ð³Ù³Ù²â:
  • Julkaistu:
Jaa
URL kopioitu

Lue lisää uutisia

Punainen palvelukatkon ilmoitus IT-palveluista, jossa edistymispalkki
Yliopisto Julkaistu:

Zoom huolto 13.6. ja 20.6. klo 00.00 - 07.00

Huollon aikana uusien kokousten avaus ja niihin liittyminen ei välttämättä onnistu
Aalto University logo at Alvarin aukio / Photo by Aalto University, Anni Kääriä
Poikkeustilanteet, Yliopisto Julkaistu:

Vaara ohi: Terveydelle vaarallista savua Espoossa 3.6.2026

Viranomaisen vaaratiedote Espooseen 3.6.2026.
Punainen palvelukatkon ilmoitus IT-palveluista, jossa edistymispalkki
Yliopisto Julkaistu:

Tehty: Lyhyitä huoltokatkoja Linux-järjestelmäpalvelimilla 4.6. ja 5.6.2026

Huoltokatkot sisältävät lyhyitä uudelleenkäynnistyksiä.
Ira Matilainen
Yliopisto Julkaistu:

Ira Matilainen uskoo, että erilaisille tarinoille altistuminen luo perustan merkityksellisille kohtaamisille

100 sanaa -sarjassa Sähkötekniikan korkeakoulun viestintäpäällikkö kertoo, miten hän edistää yhdenvertaisuutta, monimuotoisuutta ja inklusiivisuutta työssään.