Aalto hyppäsi sijalle 21 maailmassa nuorten yliopistojen vertailussa
Aalto-yliopisto nousi 21:nneksi maailmassa arvostetulla nuoria yliopistoja vertailevalla ranking-listalla. Times Higher Educationin (THE) Young University Rankings listaa maailman parhaat alle 50-vuotiaat yliopistot. Viime vuonna Aalto-yliopiston sijoitus oli 40.
Vertailussa oli mukana 673 alle 50-vuotiasta yliopistoa ympäri maailman. Ensimmäisen sijan nappasi singaporelainen Nanyangin teknillinen yliopisto.
Arvioinnissa käytettiin 18 indikaattoria, jotka mittaavat muun muassa tutkimusta, opetusta, kansainvälisyyttä ja yritysyhteistyötä. Metodologia on muuttunut hieman edellisvuodesta, jolloin indikaattoreita oli 13. Nuorten yliopistojen ranking perustuu THE:n laajempaan yleisrankingiin THE World University Rankings, jossa Aalto-yliopiston sijoitus oli edellisessä vertailussa välillä 201–250.
Maailmassa on laskutavasta riippuen noin 17 000–22 000 yliopistoa, joista Euroopassa on noin 1 000.
Lue lisää:
Rankingit
Aalto-yliopisto on saavuttanut vahvoja sijoituksia kansainvälisillä yliopistoja vertailevilla ranking-listoilla. Paras alakohtainen sijoituksemme on 8. sija maailmassa taiteen ja muotoilun alalla, ja olemme sadan parhaan joukossa myös monilla muilla aloilla eri rankingien mukaan. Tältä sivulta löydät tietoa sijoittumisestamme tunnetuimmissa yliopistorankingeissä.
Lue lisää uutisia
Korjattu: Panopto-videopalvelussa laaja toimintahäiriö
Palvelu toimii jälleen normaalisti
Ilmoittaudu Unite! Training Programme on Sustainability for Prospective Leaders -koulutusohjelmaan
Kansainvälinen verkkokoulutus opiskelijoille, opetushenkilöstölle ja johtajille, jotka haluavat edistää kestävän kehityksen aloitteita omissa organisaatioissaan. Ilmoittaudu viimeistään 13. helmikuuta 2026.
Aallon elämänlaajuinen oppiminen paransi vaikuttavuuttaan vuonna 2025
Niin osallistujien, kurssien kuin suoritettujen opintopisteiden määrät nousivat verrattuna edellisvuoteen.