ºÚÁÏÍø

Uutiset

Aalto Magazinen teemana yrittäjyys

Aalto University Magazine 17 kertoo yrittäjyydestä.
Aalto University Magazine 17 cover. Photo: Kalle Kataila.

Vararehtori, professori Eero Eloranta toteaa lehden Avauksia-palstalla, että yliopisto on kyennyt toteuttamaan sille asetettua kansallista erityistehtäväänsä menestyksekkäästi. Tässä hän näkee tärkeinä tekijöinä opiskelijat ja heidän perustamansa yrittäjyysyhteisön Aaltoesin. Niiden merkitystä ei Elorannan mukaan voi korostaa liikaa.

Lehden pääartikkelissa pohditaan, millainen on yrittäjän mieli ja miten yliopisto voi sitä tukea. Aihetta valottavat kasvuyrittäjyyden apulaisprofessori Mikko Jääskeläinen, sarjayrittäjä ja mentori Kaija Pöysti sekä hiljattain yrittäjäksi ryhtynyt, opintojaan viimeistelevä Martim Gois.

Sijoittaja, bisnesenkeli Timo Ahopelto uskoo yrittäjyyden renessanssiin ja korostaa kaveriporukoiden merkitystä tällä tiellä.

Kuka-palstalla matkataan Pariisiin, jossa sijaitsee suunnittelutoimisto Ahonen & Lamberg. Graafiset suunnittelijat Anna Ahonen ja Katariina Lamberg tutustuivat opiskeluaikoinaan ja työskentelevät nyt tiiviisti yhdessä, kuin yhdenlainen aviopari.

³§¾±±ð±ô±ôä-jutussa tapaamme kolme yrittäjää, Kristo Ovaskan, Annina Koskiolan ja Pekka Laurilan, joiden markkina-alueena on maailma.

Kolumnissa ³¾²¹³Ù°ì²¹¾±±ô³Ü²â°ù¾±³Ù³ÙäÂáä Johanna Vierros kertoo, miten pohjaton idealistin tuska voi johtaa yrityksen perustamiseen.

Lehden pääartikkelin ja kannen kuvat ovat valokuvaaja Kalle Katailan sarjasta Landscapes and Contemplations, joka tarkastelee maisemaa ja meditaatiota.

Aalto University Magazine on saatavilla Aalto-yliopiston kampuksilla. Näköislehti on luettavissa . Lehti on tällä kertaa kokonaan suomenkielinen, mutta artikkeleiden englanninkielisiä käännöksiä on osoitteessa aalto.fi/magazine.

  • ±Êä¾±±¹¾±³Ù±ð³Ù³Ù²â:
  • Julkaistu:
Jaa
URL kopioitu

Lue lisää uutisia

Attendees networking at Demo Day
Kampus, Yliopisto Julkaistu:

Vuoden 2026 Demo Day rikkoo ennätyksiä: Tältä näyttää Otaniemen nopeiten kasvavassa startup-tapahtumassa

Aalto Startup Centerin ja A Gridin järjestämä Demo Day toi yhteen lähes 800 kävijää, 90 startup-ständiä ja yli 75 sijoittajaa. Vuonna 2018 käynnistetty ruohonjuuritason tapahtuma on kasvanut yhdeksi Suomen suurimmista startup-tapahtumista.
Ihmisten siluetit kävelemässä ja vuorovaikuttamassa, harmaalla taustalla oransseja maalitäpliä.
Yliopisto Julkaistu:

Tilaa luovuudelle yhdenvertaisuusrahoituksen avulla

Tim Moesgen halusi käynnistää kehollisuuteen liittyvät työpajat Aalto-yliopistossa, sillä hän tiesi liikkeen ruokkivan luovuutta.
Kaksi ihmistä kantavat kylttiä, jossa lukee 'IT Services' ja  jossa on lisäksi suurennuslasin kuva.
Yliopisto Julkaistu:

Mobiilitulostuksen tulostusportaali myPrint avattu aalto open- ja eduroam-verkkoihin

Portaalin kautta voit muokata mobiilitulostuksen asetuksia
Ryhmä ihmisiä pitelee todistuksia sisätiloissa valkotaulun edessä.
³Û³ó³Ù±ð¾±²õ³Ù²âö, Opinnot, Yliopisto Julkaistu:

Unite! Opiskelijat vahvistivat viestintä ​​ja yhteistyötaitoja kansainvälisissä työpajoissa

Aallon opiskelijat osallistuivat yhdessä viiden muun eurooppalaisen yliopiston opiskelijoiden kanssa työpajoihin ja keskusteluihin yhteistyöstä, viestinnästä ja vastuusta.