Neurotieteen ja lääketieteellisen tekniikan laitos
Tutkimme ihmisaivojen, -mielen ja -elimistön dynaamisia toimintoja.
Vuosittain jaettava Aalto Pioneering Excellence Award -palkinto on tarkoitettu tiimeille, jotka kehittävät Aalto-yliopiston huippututkimusta, koulutuksen vaikutusta ja yhteiskunnallista vaikuttavuutta. Palkinnon tavoitteena on innostaa Aallon yhteisön jäseniä luomaan kulttuuria, joka on sitoutunut suorituskyvyn parantamiseen ja samalla joustava, mukautuva ja kykenevä kehittymään tulevaisuutta varten.
Aalto Pioneering Excellence Award -palkinto myönnetään vuonna 2025 Biodesign Finland -tiimille. Tiimi on tehnyt erinomaista työtä eri tieteenalueiden rajat ylittävän osaamisen sekä muun erinomaista menestystä ruokkivan ja valmentavan toimintakulttuurin kehittämiseksi Aalto-yliopiston yhteistoimintaverkostossa. Biodesign Finland on tarvelähtöisen terveysteknologian koulutus- ja innovaatio-ohjelma, joka haluaa tarjota parhaat lähtökohdat uusien terveysteknologiayritysten perustamiseen. Uusiin startupeihin tähtäävien innovaatioaihioiden lisäksi tiimi on kehittänyt yhteisen tarvealustan, jolla ohjelmassa tunnistettuja tarpeita voidaan hyödyntää esimerkiksi opiskelijaprojekteissa. Kaupallistettavien innovaatioiden lisäksi Biodesignista syntyy palveluinnovaatioita ohjelmaan osallistuvien terveydenhuollon yksiköiden käyttöön.
Biodesign Finlandin työn vaikuttavuus ulottuu Aallon ulkopuolelle pääkaupunkiseudun innovaatioekosysteemiin ja ohjelmaa on pilotoitu myös Pohjois-Pohjanmaalla yhteistyössä Pohteen, Oulun yliopiston ja Business Oulun kanssa. Tulevaisuudessa tavoite on, että ohjelma pyörisi kaikkien Suomen yliopistosairaaloiden yhteydessä toimivissa yliopistoissa ja hyvinvointialueilla. Kaikki ohjelman vaikuttavuus ei ole vielä toteutunut, vaan potentiaalia on jäljellä vielä paljon.
”Tunnustuspalkinnolla on iso merkitys. Olemme tehneet tätä työtä jo vuodesta 2016 lähtien. Haluamme kiittää kaikkia, jotka ovat mahdollistaneet ohjelman. Erityisesti haluamme nostaa esiin innovaatiotutkijat, jotka kehittävät ohjelmassa yrittäjämäisellä asenteella tarvelähtöisiä innovaatioita yhdessä kliinikoiden ja korkeakoulujen tutkijoiden kanssa. Me tämän palkitsemistilaisuuden osallistujat olemme fasilitaattoreita, jotka mahdollistamme innovaatiotutkijoiden toiminnan. Terveysteknologia-startupien rinnalla kehitämme sairaalan toimintaa palveluinnovaatioiden kautta. Lisäksi tuomme tarvealustalle sairaalasta nousseita tarpeita opiskelijoille lopputyöaiheiksi ja projekteiksi esimerkiksi Aallon PdP-kurssille”, tiimiläiset kertovat.
Biodesign Finlandin operatiiviseen tiimiin kuuluvat Biodesign Finland -ohjelman johtaja Heikki Nieminen (Aalto), ohjelmapäällikkö Salla Keränen (Aalto), vaikuttavuuden koordinaattori Otto Olavinen, entinen Biodesign Finland -koordinaattori Jaakko Nieminen, entinen opettaja Biodesign Finland -ohjelmassa Håkan Mitts (Aalto), Anne Patana (Neurobiodesign) ja aktiivinen mentori Sakari Soini.
Biodesign Finland -pioneereja ovat Risto Ilmoniemi (Aalto), Markku Mäkijärvi (HUS) ja Risto Renkonen (Helsingin yliopisto). Nykyiseen johtoryhmään kuuluvat Matti Hämäläinen (Aalto), Pekka Kahri (HUS) ja Taneli Raivio (HUS).
Biodesign Finland on Aalto-yliopiston perustieteiden korkeakoulun, HUSin ja Helsingin yliopiston lääketieteellisen tiedekunnan strateginen aloite, jota on kehitetty yhteistyössä Metropolia-ammattikorkeakoulun ja Helsingin kaupungin kanssa, ja jonka kotipaikkana toimii Aalto-yliopiston neurotieteen ja lääketieteellisen tekniikan laitos (NBE).
Aalto Pioneering Excellence -kunniamaininta myönnetään vuonna 2025 Perustieteiden korkeakoulun tietotekniikan laitoksen ohjelmoinnin opetuksen kehittäjille ja toteuttajille. Verkko-opetuksen alustan ja verkko-opetuksen pedagogian kehittämisen lisäksi tiimi on tuottanut ohjelmoinnin oppisisältöjä sekä oppimista ja opetusta tukevia ohjelmistoja, joita Suomessa käyttävät muutkin yliopistot, kuten Tampereen yliopisto. Lisäksi ryhmä on tuottanut ohjelmoinnin verkkokursseja muun muassa FITech-verkoston käyttöön ja kehittänyt käytäntöjä, joilla Aallon ulkopuoliset opiskelijat voivat suorittaa Aallon kursseja väliaikaisella opiskeluoikeudella. Ryhmä on tehnyt myös tutkimusta ohjelmoinnin verkko-opetuksen kehittämisestä, mistä on syntynyt jo yli 20 väitöskirjaa ja satoja tieteellisiä artikkeleita.
”Korkeakoulutettujen ohjelmoijien kysyntä ei ole pelkästään teknistä. Kun tekoäly generoi koodin puolestamme, syntyy kasvava kuilu sen välillä, mitä järjestelmämme tekevät ja mitä ymmärrämme niiden tekevän. Ohjelmoinnin oppiminen on ajattelun rakenteiden omaksumista – algoritmista päättelyä, abstraktiokerrosten hallintaa, kompromissien arviointia. Nämä syntyvät vain hitaassa prosessissa, jossa kohtaa ongelmia, ratkoo niitä ja ymmärtää, miksi jokin ratkaisu toimii. Nykyiset kielimallit toimivat tilastollisena peilinä: ne heijastavat olemassa olevia koodikäytäntöjä, vahvistaen vallitsevia paradigmoja, mutta harvoin kyseenalaistaen niitä. Tämä johtaa kahteen riskiin: ongelmanratkaisukyvyn surkastumiseen ja innovaatioiden paikallaan junnaamiseen – jos uusi koodi perustuu vanhaan, mistä tulevat paradigman muutokset? Meidän on kasvatettava ohjelmoijia, jotka eivät vain käytä työkaluja vaan ymmärtävät niiden rajoitteet – ja osaavat rakentaa sen, mitä työkalut eivät voi”, kertoo kunniamaininnan saaneesta tiimistä yliopistonlehtori Arto Hellas.
Ryhmän jäsenet ovat professori Lauri Malmi, vanhempi yliopistonlehtori Juha Sorva, vanhempi yliopistonlehtori Ari Korhonen, vanhempi yliopistonlehtori Arto Hellas, vanhempi yliopistonlehtori Kerttu Pollari-Malmi, yliopistonlehtori Otto Seppälä, vanhempi yliopistonlehtori Tommi Junttila, yliopistonlehtori Lukas Ahrenberg, yliopistonlehtori Sanna Suoranta, yliopistolehtori Barbara Keller, apulaisprofessori Juho Leinonen, professori Jukka Suomela,professori Petri Vuorimaa ja tutkija Anni Rytkönen.
Edellä mainittujen henkilöiden lisäksi toimintaan on osallistunut muitakin henkilöitä vuosien varrella, väitöskirjatutkijoina ja ohjelmistokehittäjinä. CS-laitoksen IT-tiimi tarjoaa tärkeää tukea järjestelmien ylläpidolle ja kehitykselle.
Palkinnon mahdollistaa vuorineuvos Matti Sundbergin perustama, Aalto-yliopiston huippuosaamisen tukemiseen keskittyvä rahasto. Palkitsemistilaisuus pidettiin 26. marraskuuta Kauppakorkeakoululla. Palkinnot arvioi ja jakoi arviointikomitea. Komiteaan kuuluvat Orionin hallituksen puheenjohtaja Veli-Matti Mattila sekä professorit Tua Björklund, Tuuli Mattelmäki ja Risto Rajala Aalto-yliopistosta.
Tutkimme ihmisaivojen, -mielen ja -elimistön dynaamisia toimintoja.
Tietotekniikka yhdistää kaikkia aloja. Aalto-yliopistossa tietotekniikan tutkimus yhdistyy tieteen käytännönläheisiin sovelluksiin.