Aalto Sustainability Hub lanseeraa uuden Green Nudge Team -ohjelman opiskelijoille
Aalto Sustainability Hub lanseeraa uuden Green Nudge Team -ohjelman, jonka tarkoituksena on lisätä opiskelijoiden mahdollisuuksia vaikuttaa kestävään kehitykseen Otaniemen kampuksella. Ohjelman nimi juontuu ”green nudge” sanasta, jolla kuvataan pieniä muutoksia toimintaympäristössä, jotka hellävaraisesti ohjaavat tekemään kestävämpiä valintoja. Ohjelma lanseerataan yhteistyössä Aalto-yliopiston ylioppilaskunnan (AYY) ja Aalto-yliopistokiinteistöt oy (ACRE) kanssa.
”Nudging on positiivinen tapa saada aikaan muutosta ja kannustaa tekoihin”, Aalto Sustainability Hubin erityisasiantuntija Meri Löyttyniemi kertoo. ”Esimerkiksi kasvisruuan sijoittaminen ruokalassa jonon ensimmäiseksi lisää tutkitusti kasvisruuan menekkiä. Tätä toteutetaankin jo kampuksella.”
Green Nudges on Yhdistyneiden kansakuntien ympäristöohjelman (UNEP) aloite, jonka puitteissa julkaistiin syyskuun alussa . Julkaisu esittelee 40 nudgia yliopistomaailmasta ja sisältää myös kaksi esimerkkiä Aalto-yliopistosta. -öäǰᲹܲ辱ٱ ja pyöräparkit Otaniemen kampuksella kannustavat opiskelijoita ja henkilökuntaa polkemaan yliopistolle. Toinen UNEP:in julkaisuun nostettu esimerkki Aalto-yliopistosta on opiskelijoiden perustama . Foodl vähentää hävikkiä kampuksella mahdollistamalla ylijäämäruokien jakamisen.
Opiskelijoita kannustetaan osallistumaan
Green Nudge Team -ohjelma hakee parasta aikaa yksittäisiä opiskelijoita ja valmiita ryhmiä suunnittelemaan ja toteuttamaan green nudge -tuuppauksia Aalto-yliopiston kampuksella. Ohjelmassa työskennellään 4-6 hengen ryhmissä ja yksittäisille hakijoille etsitään sopiva ryhmä.
”COVID-19 tilanteeseen ja uuteen normaaliin sopeutuminen tarjoaa loistavan hetken rakentaa uusia, kestävämpiä käyttäytymismalleja”, sanoo Löyttyniemi. ”Nyt kun kampus on rajoitetusti käytössä, on tärkeää löytää uusia keinoja edistää kestävää kehitystä Aalto-yhteisössä.”
Ohjelman aloitustyöpaja (verkossa) ja tiimien ensimmäiset tapaamiset järjestetään torstaina 29.10. 16.00 - 19.00. Tiimien projektien suunnittelu, pilotointi ja reflektointi toteutetaan marraskuusta joulukuuhun. Hanke jatkuu mahdollisesti myös keväällä 2021. Aalto Sustainability Hub, AYY ja ACRE toimivat tiimien mentoreina ja tukiverkostoina ohjelman ajan.
(webropol)
äپٴᲹ:
Jasmin Järvinen, Aalto Sustainability Hub
jasmin.jarvinen@aalto.fi
Nudges towards more sustainable behaviour on campus: Lessons from Green Nudge Team programme
Tule mukaan Green Nudge Team -ohjelman viimeiseen online-tapaamiseen kuulemaan opiskelijatiimien innostavista nudge-ideoista, jotka edistävät kestävää kehitystä Aalto-yliopistossa.
Lue lisää uutisia
Hae vierailevaksi professoriksi tai tutkijaksi Université Grenoble Alpes:iin
Unite!-yliopistoallianssiin kuuluva Université Grenoble Alpes (UGA) on avannut haun kansainvälisten tutkijoiden lyhytaikaisille vierailuille.
Kahden miljoonan lahjoitus Aalto-yliopiston uuteen monialaiseen kandidaattiohjelmaan – lahjoittajina Matti Alahuhta, Sari Baldauf, Antti Herlin ja Jorma Ollila
Monialainen kandidaattiohjelma yhdistää tekniikkaa, kauppatieteitä, taiteita ja suunnittelua.Ohjelman ensimmäinen vuosikurssi aloittaa syksyllä 2027.
Uusi podcast: Leading for Interdisciplinary Creativity
IDBM-ohjelman podcastissa keskustellaan luovuuden johtamisesta, monialaisesta tiimityöstä ja muotoiluintensiivisen liiketoiminnan tulevaisuudesta.