Uutiset

Aalto Talent Expo 2019 täytti Otahallin

Messuille osallistui 142 organisaatiota eri toimialoilta ja yli 4 000 taiteen, talouden ja tekniikan alojen opiskelijaa.
Aalto Talent Expo 2019 / Photographer Rasmus Karppinen

Ensimmäiset Aalto Talent Expo -messut järjestettiin Otahallissa 31. lokakuuta 2019. Aalto Talent Expon tavoitteena oli tarjota kaikille Aalto-yliopiston opiskelijoille mahdollisuus luoda kontakteja, joista olisi hyötyä työnhaussa ja urasuunnittelussa. Aiempina vuosina järjestetyt messut eli ICT-alan opiskelijoille kohdennettu TalentIT ja kauppatieteiden opiskelijoille tarkoitetut ARENA-messut jäivät Aalto Talent Expon myötä historiaan. Päivän aikana opiskelijoilla oli mahdollisuus tutustua oman alansa työnantajiin ja työmahdollisuuksiin organisaatioiden osastoilla sekä oheisohjelman myötä.

Osallistuvat organisaatiot antoivat opiskelijoille CV- ja portfolioneuvontaa, pitivät lavalla työnhakuun liittyviä puheenvuoroja sekä ilmoittivat heillä työskenteleviä Aallon alumneja kahdenkeskisiin opiskelija-alumni-mentorointituokioihin. Ohjelmat olivat todella suosittuja ja osallistujilta saadun palautteen mukaan todella hyödyllisiä. Opiskelijat saivat tapaamisista käytännön vinkkejä työllistymisensä tukemiseen sekä paljon myös uusia ja jopa yllättäviä näkökulmia. Monessa palautteessa kiiteltiin neuvojien asiantuntemuksen lisäksi sitä, että tapaamisesta sai paljon enemmän kuin opiskelija olisi etukäteen osannut odottaakaan.

Aalto Talent Expo 2019 / Photographer Rasmus Karppinen

Messuille osallistuneiden organisaatioiden määrä ylitti odotukset niin määrällisesti kuin toimialojen laajuuden osalta. Organisaatioiden edustajilta kysyttiin, minkä koulun opiskelijoita he tulevat ensisijaisesti tapaamaan ja vastausten perusteella yhteiset messut ovat todella tarpeelliset. Eri korkeakoulujen yhdistelmiä oli useita kymmeniä ja vain muutama organisaatio oli valinnut kohderyhmäkseen vain yhden korkeakoulun opiskelijat.

Sekä työnantajat että opiskelijat olivat hyvin tyytyväisiä messuihin ja hyödyllisiä kohtaamisia tapahtui. ”Parhaat messut pitkään aikaan!” Voit lukea messupalautteesta yksityiskohtaisemman koosteen sekä katsoa kuvia messupäivältä tämän sivun kautta: /fi/talent-expo/edelliset-messut.

Ensimmäiset tapahtumat ovat aina oppimiskokemuksia ja vaikka palaute olikin todella positiivista, niin konseptia kehitetään edelleen seuraavalle kerralle. Ensimmäiset messut kuitenkin ehdottomasti lunastivat paikkansa Aalto-yliopiston Ura-ja rekrytointitapahtumien joukossa ja jatkoa seuraa!

Aalto Talent Expo 2019 / Photographer Rasmus Karppinen

Aalto Talent Expo 2019

Tutustu vuoden 2019 Aalto Talent Expon palautteeseen sekä messupäivän kuviin!

Tutustu messujen palautteeseen ja katso kuvia
Aalto Talent Expo 2019 illustration. Red background. Designer Babi Brasileiro.

Talent Expo

Rekrytointi- ja kontaktointitapahtuma tuo yhteen talouden, taiteiden ja suunnittelun sekä tekniikan alojen työnantajat ja opiskelijat.

Tutustu Aalto Talent Expo -messuihin
Keltainen tausta, jossa lukee 'Talent Expo' suurilla valkoisilla kirjaimilla, joita ympäröi pinkki.
  • äٱٳٲ:
  • Julkaistu:
Jaa
URL kopioitu

Lue lisää uutisia

Kaksi ihmistä reppujen kanssa seisoo auringonkukkien ja vihreyden keskellä kaupunkialueella, taustalla rakennuksia.
۳ٱ𾱲ٲö, Tutkimus ja taide Julkaistu:

Hiiliviisauden jäljillä – kätköreitit opastavat tuntemaan kaupunkiluontoa paremmin

Kaupunkivihreää tutkivan CO-CARBON-hankkeen tutkijat ovat suunnitelleet pääkaupunkiseudulle neljä eri teemaista kätköreittiä, jotka vievät etsijän hiiliviisauden aarrejahtiin.
Kuulokkeita käyttävä opiskelija pitkän pöydän ääressä katsoo ryhmäkeskustelun dioja kannettavalta
۳ٱ𾱲ٲö, Yliopisto Julkaistu:

Osallistu Unite!-webinaareihin: European Student Card, European Degree Label ja yhteisopetuskurssit

Kesäkuussa järjestettävät verkkotilaisuudet on suunnattu opetus- ja hallintohenkilöstölle, jotka työskentelevät digitaalisen kampuksen kehittämisen, yhteistutkinto-ohjelmien ja yhteisopetuksen parissa.
Testing the drone in the PdP team Isaware project
۳ٱ𾱲ٲö Julkaistu:

Avaruudesta opiskelijainnovaatioon Isawaren ja PdP:n yhteistyössä

Aallon ja Design Factoryn kansainvälisen verkoston opiskelijat tekivät yhteistyötä Isawaren kanssa Product Development Project -kurssilla kehittääkseen ratkaisuja laittomien kaivosten havaitsemiseen.
Legacy Awakens -seminaari Professor Tapani Vuorisen kunniaksi. 
From left to Right: Olavi Pikka, Senior Advisor, Tapani Vuorinen, Ainomaija Haarla and Pirjo Kääriäinen, Professor in Design and Materialities
۳ٱ𾱲ٲö Julkaistu:

Ainomaija Haarla: ”Kriittinen keskustelu jää puuttumaan, jos kaikki ovat samaa mieltä”

Jos aikoo olla kehityksessä mukana ja päästä tavoitteisiin, pitää uskaltaa tehdä poikkeuksellisia ratkaisuja, sanoo monitieteisyyden voimaan uskova Ainomaija Haarla.