Uutiset

Aalto-yliopisto jälleen Suomen ykkönen QS:n yliopistovertailussa

Maailman yliopistoista Aalto oli sijalla 114.
#1 yliopisto Suomessa (QS World University Rankings) punaisella taustalla.

Aalto-yliopisto menestyi jälleen kansainvälisessä  ja säilytti paikkansa Suomen parhaana yliopistona. Maailmanlaajuinen sijoitus oli 114. Viime vuoden sijoitus oli 113. maailmassa.

QS on arvioinut Aallon Suomen ykköseksi nyt kolmena perättäisenä vuonna, Se on juuri 15 vuotta täyttäneeltä yliopistolta upea suoritus, sanoo rehtori Ilkka Niemelä.

”Aaltolaiset ovat työskennelleet kovasti laadun ja vaikuttavuuden puolesta. On hienoa, että QS tunnistaa tällaisen nuoren ja tiettyihin aloihin erikoistuneen yliopiston myös yleisrankingissaan ja pitää meitä Suomen ykkösyliopistona, aivan maailman top 100:n kannoilla”, Niemelä iloitsee.

QS-rankingissä yliopistoja arvioidaan kokonaisuutena ja käytössä on yhdeksän indikaattoria, joilla kullakin on hieman erilaiset painoarvot. Yliopistoja arvioidaan tutkimusviittausten, akateemisen maineen, työnantajamielikuvan, kansainvälisen akateemisen henkilöstön määrän, valmistuneiden työllistymisen, kestävyyden, kansainvälisten tutkimusverkostojen, opiskelija-opettaja-suhdeluvun sekä kansainvälisten opiskelijoiden suhteellisen määrän perusteella.  

Viime vuoteen verrattuna Aalto paransi pisteitään erityisesti työnantajamielikuvassa sekä kansainvälisissä tutkimusverkostoissa.

QS:n ranking-listalle on valikoitu mukaan 1 500 parasta yliopistoa maailmassa. Ensimmäisellä sijalla oli tänä vuonna Massachusetts Institute of Technology (MIT).

Maailmassa arvioidaan olevan laskutavasta riippuen noin 17 000–22 000 yliopistoa.  

QS (Quacquarelli Symonds) on yksi merkittävimmistä yliopistovertailuista. Yleisrankingien lisäksi QS tuottaa tieteenalakohtaisia ja alueellisia ranking-listoja. Ala- ja aihekohtaiset ranking-listat ovat Aallolle relevantimpia kuin yleisrankingit, koska yliopisto on erikoistunut tekniikkaan, talouteen ja taiteeseen. 

Rankingit

Aalto-yliopisto on saavuttanut vahvoja sijoituksia kansainvälisillä yliopistoja vertailevilla ranking-listoilla. Paras alakohtainen sijoituksemme on 8. sija maailmassa taiteen ja muotoilun alalla, ja olemme sadan parhaan joukossa myös monilla muilla aloilla eri rankingien mukaan. Tältä sivulta löydät tietoa sijoittumisestamme tunnetuimmissa yliopistorankingeissä.

Lue lisää
Aalto University students enjoying sunny weather
  • äٱٳٲ:
  • Julkaistu:
Jaa
URL kopioitu

Lue lisää uutisia

Mustakattoinen puusauna korkeiden puiden keskellä lämpimän auringonvalon valaisemana.
Palkinnot ja tunnustukset Julkaistu:

Puusauna voitti Wallpaper Design Award 2026 – Life-Enhancer of the Year -palkinnon

Arkkitehti Jaakko Torvisen suunnittelema Puusauna on saanut Wallpaper Design Awards 2026 -palkinnon Life-Enhancer of the Year -kategoriassa.
Kaksi ihmistä seisoo huoneessa, jossa on siniset, piikikkäät seinät ja lattia, todennäköisesti kaiuton huone akustiikan testaukseen.
Yliopisto Julkaistu:

Seuraa Sähkötekniikan korkeakoulua LinkedInissä!

LinkedInin lisäksi löydät meidät Facebookista, Instagramista ja TikTokista.
Henkilö, jolla on värikäs paita ja ruskea hattu, puhuu mikrofoniin, taustalla kuva metsänäkymästä.
Tutkimus ja taide Julkaistu:

Tutkimus hyvinvoinnista osoittaa: vapaus valita tekee onnellisemmaksi – erityisesti vauraissa ja yksilökeskeisissä maissa

Autonomia eli kokemus siitä, että voi vaikuttaa omaan elämäänsä on yhteydessä hyvinvointiin kaikkialla maailmassa. Tuore tutkimus kertoo, että sen merkitys onnellisuudelle korostuu vauraissa ja yksilökeskeisissä maissa.
Apulaisprofessori Shaya Vosough
Nimitykset Julkaistu:

Shaya Vosough nimitetty liikennetekniikan apulaisprofessoriksi

Shaya Vosough tutkii matkustuskäyttäytymistä ja siihen vaikuttamista.