Uutiset

Aalto-yliopisto Juniorin sisältöjä nyt suurimmissa päivälehdissä

Aalto-yliopisto Junior on tehnyt tämän vuoden aikana menestyksekästä yhteistyötä Helsingin Sanomien Lasten uutisten ja Huvudstadbladet Juniorin kanssa.
Etualalla pöydällä Helsingin Sanomien mikrofoni. Taka-alalla sumeana laboratoriotila, jossa kuvausryhmä.

Koronan tuomat rajoitteet saivat pohtimaan uusia tapoja lasten ja nuorten tavoittamiseksi, kun kampuksella vieraileminen, lähitapahtumat ja kouluryhmien työpajat pysähtyivät täysin keväällä 2020. Kaikki aktiviteetit vietiin virtuaalimaailmaan ja sen ympärillä tutkittiin mahdollisuuksia mielekkäälle toiminnalle.

۳ٱ𾱲ٲö Helsingin sanomien kanssa oli ollut jo pitkään ajatuksissa. Yksittäisiä asiantuntijalausuntoja annettiin Lasten tiedekysymyksiin, mutta laajempaa yhteistyötä jouduttiin odottamaan. Jutta Kasslin Aallon markkinoinnista viritteli kesällä 2020 keskustelua päivälehden suuntaan ja tämän vuoden alussa päästiin vihdoin kuvaamaan ensimmäisiä Lasten Uutisten videoita ja ensimmäinen lähetys tuli ulos keväällä. Tiede- ja taidetestailut ilmeistyvät uutislähetysten lisäksi Youtube -kanavalla sekä printtilehdessä. Helsingin Sanomien Lasten uutiset -lehteä tilaa yli 20 000 kotitaloutta ja Youtube-kanavalla on kahdeksan tuhatta tilaajaa. Moni opettaja seuraa uutislähetyksiä yhdessä luokkansa kanssa osana mediakasvatusta, joten tämä on mainio tapa innostaa lapsia tieteen ja taiteen pariin ympäri Suomen.
 

Lähipiirini lapset kilpailevat siitä, kuka saa hakea lehden postilaatikosta. Toivon, että tämä into tiedettä kohtaan säilyy läpi elämän.

Greta Salonen

Salonen innostui palautteesta niin, että hän ehdotti yhteistyötä Huvudstadbladetin suuntaan. Ruotsinkielisestä päivälehdestä oli jo aiemmin otettu Aalto-yliopisto Junioriin yhteyttä mahdollisesta synergiasta. Nyt lehdestä löytyy kokeile kotona - osio, jossa perheen pienimmät, mutta myös vähän vanhemmat pääsevät testaamaan miten tiede, taide ja teknologia toimii käytännössä. “Helposti kotioloissa toteutettavat testit toimivat mainiona keskustelun avaajana. Esimerkiksi biomuovin valmistaminen herättää lapsissa paljon ajatuksia muovien haasteista ja kierrättämisestä, joten keskustelua on helppo virittää kohti tulevaisuuden ratkaisuja, tutkimusta sekä uusia materiaaleja” kertoo Salonen.

۳ٱ𾱲ٲössä mukana Aalto-yliopisto Juniorista ovat olleet myös Pilvi Saaristo, Ida Ruuth ja Susanna Ahola. Ahola on nykyään Bioinnovaatiokeskuksen koordinaattori ja Ruuth toimii kuvataiteen opettajana. Tiedetestien ohjaajina toimivat Aallon eri alojen opiskelijat Erlea Melgosa, Olli Silvennoinen ja Heidi Ollitervo. Kiitos myös Lasten Uutisten todellisille tähdille, innokkaille tieteilijöille ja taiteilijoille Hilmalle, Oliverille, Lennille ja Markukselle.

Aalto-yliopisto Junior tarjoaa taidetta, tiedettä, teknologiaa ja taloutta lapsille, nuorille ja opettajille.

Teksti: Veli-Matti Ikävalko
Lisätietoja: Greta Salonen greta.salonen@aalto.fi

  • äٱٳٲ:
  • Julkaistu:
Jaa
URL kopioitu

Lue lisää uutisia

Aalto Design Factory’s three staff members stand in front of a Product Development Project banderol
Cooperation Julkaistu:

From deep space to dental care: Product Development Project creates value across industries

From space technology to healthcare, Aalto Design Factory’s Product Development Project helps companies explore ideas, solve complex challenges and find new talent through multidisciplinary collaboration.
Lavalla KY:n hallituksen puheenjohtaja Vilma Paavola ja alumnivastaava Tatu Lehtisyrjä, yleisössä vuosikurssilaisia istumassa pöytäriveissä.
۳ٱ𾱲ٲö Julkaistu:

Aalto-yliopiston kauppakorkeakoulussa pilotoitiin usean vuosikurssin yhteistä vuosikurssijuhlaa

Tasan 30, 20 ja 10 vuotta sitten aloittaneet vuosikurssit kokoontuivat juhlatunnelmissa vanhalle Kauppikselle Töölöön.
Alumni Maija Kirveennummi
۳ٱ𾱲ٲö Julkaistu:

Kiinnostus globaaleista toimitusketjuista vei alumnimme Maija Lehnerin ulkomaille

Maija Lehner suoritti Aalto-yliopiston kauppakorkeakoulussa ensin kandiopinnot Business Technology -pääaineessa ja sitten kaksoistutkinnon CEMS Global Managementin ja strategian maisteriohjelmissa.
Kaksi pientä vihreää tainta mullassa, vieressä sana ”unite!” vihreällä taustalla
Palkinnot ja tunnustukset, ۳ٱ𾱲ٲö Julkaistu:

Unite! Seed Fund 2026 - Aaltolaisia mukana 8 hankkeessa

Vuoden 2026 Seed Fund -haussa 22 ehdotusta valittiin rahoitettaviksi. Aalto on mukana 8 projektissa ja koordinoi yhtä niistä.