ºÚÁÏÍø

Opiskelijan opas

Uutiset

Aalto-yliopisto kestävän liikkumisen edelläkävijänä

Aalto-yliopisto haluaa kuulua kestävän liikkumisen edelläkävijöihin. Koko yhteisön kanssa yhteistyössä laadittu kestävän liikkumisen toimintasuunnitelma luo pohjaa kampuksen kehittämiselle.
Cyclists
Kuva: Mikko Raskinen / Aalto-yliopisto

Meneillään olevassa liikkumisen muutoksessa Aalto-yliopisto haluaa olla edelläkävijä ja tarttua rohkeasti kansainvälisiin megatrendeihin, kuten jakamistalouteen sekä sähköiseen ja automaattiseen liikenteeseen. Edelläkävijyys tarkoittaa liikkumisen tarkastelua myös kestävän kehityksen näkökulmasta ja sitä edistäen.

Otaniemen kampukselle on nyt julkaistu kestävän liikkumisen toimintasuunnitelma, joka kytkeytyy myös Aallon elävään strategiaan. Suunnitelma on laadittu käyttäjälähtöisesti ja tiiviissä yhteistyössä koko yhteisön kanssa. Suunnitelman pohjana on käytetty muun muassa laajaa liikkumistapakyselyä, työpajoja sekä opiskelijahaastatteluja.

Investointi hyvinvointiin ja viihtyisyyteen

Kestävän liikkumisen toimintasuunnitelman tavoitteena on kasvattaa kestävillä liikkumistavoilla tehtyjen matkojen osuutta Otaniemen kampuksella. Se sisältää paitsi vision ja tavoitteet, myös konkreettisia ehdotuksia suunnitelman toteuttamiseen.

"Visiomme on, että jokaisen - opiskelijan, henkilökunnan jäsenen tai vierailijan - on miellyttävää ja helppoa saapua Otaniemen kampukselle kestävillä liikkumistavoilla. Monipuolisilla ja esteettömillä reiteillä mahdollistetaan tasa-arvoinen mahdollisuus liikkua kampusalueen sisällä. Parhaimmillaan kestävä liikkuminen on investointi ihmisten hyvinvointiin ja kampuksen viihtyisyyteen", sanoo projektipäällikkö Aapo Pihkala ACRE:sta.

Koko kampuksen kehittämisen lähtökohtana on toteuttaa viihtyisä ympäristö, jossa innovaatiot palvelevat ihmisiä ja turvaavat alueen kulttuurisen ominaislaadun sekä luonnon monimuotoisuuden säilymisen. Myös kestävän liikkumisen toimintasuunnitelma toimii yhtenä ohjeena ja lähtötietona tulevissa kampuskehityshankkeissa.

Otaniemen kampuksen kestävän liikkumisen toimenpidesuunnitelmaraporttiin pääset tutustumaan täältä.

A student taking a book from a shelf in Aalto University's library.

Kestävä kehitys

Aalto-yliopiston tehtävänä on kestävän tulevaisuuden rakentaminen. Yliopistossa tuotetaan tietoa ja ymmärrystä sekä luodaan ratkaisuja, jotka mahdollistavat hyvinvointia yhden maapallon rajoissa.

School of business students sitting in front of the campus and laughing

Kampus

Aalto-yliopiston kampus Otaniemessä on yliopiston innovatiivisen yhteisön koti. Tutustu kampukseen virtuaalikierroksella osoitteessa virtualtour.aalto.fi.

Opiskelijoita Kauppakorkeakoulun edessä

Aalto-yliopistokiinteistöt - ACRE

Aalto-yliopistokiinteistöt (ACRE) ylläpitää, kehittää ja vuokraa Aalto-yliopiston tiloja Otaniemessä ja Töölössä.

Kampus
Kesä kampuksella

Otaniemen kestävän liikkumisen toimintasuunnitelma

Aalto-yliopisto pyrkii olemaan kestävän liikkumisen edelläkävijä, ja Otaniemen kampus on tälle tavoitteelle täydellinen testialusta. Kestävän liikkumisen toimintasuunnitelma on laadittu käyttäjälähtöisesti ja vuorovaikutuksessa Aallon yhteisön kanssa.

Kestävä kehitys
  • ±Êä¾±±¹¾±³Ù±ð³Ù³Ù²â:
  • Julkaistu:
Jaa
URL kopioitu

Lue lisää uutisia

A hazy person in Väre lobby at Aalto University
Yliopisto Julkaistu:

Väre-rakennuksen aulan ilmoitustaulupinnat määritelty

Kolme seinäpintaa otetaan ilmoitustaulukäyttöön.
Two persons holding doctor's hats
³Û³ó³Ù±ð¾±²õ³Ù²âö, Opinnot, Yliopisto Julkaistu:

Harkitsetko tohtoriopintoja? Tule mukaan 21. huhtikuuta

Mietitkö tohtoriopintoja maisterin tutkinnon jälkeen? Tule mukaan kuulemaan tutkijoiden kokemuksia eri puolilta Eurooppaa ja tutustumaan siihen, millainen ura tutkijana Aallossa voi olla.
Otakaari 3
Kampus, Opinnot Julkaistu:

Kampus saa kolmannen Learning Loungen

Learning Lounge tekee uuden aluevaltauksen Ravintola Aalto Kvarkkiin 16.3.
Mediterranean salad
Kampus, Opinnot, Yliopisto Julkaistu:

Vastaa ravintolakyselyyn 9. - 15.3.2026

Kyselyyn vastanneiden kesken arvotaan mm. lounaslippuja. Kyselyn toteuttaa Aalto-yliopiston ravintolatoimikunta.