Aalto-yliopiston bioinnovaatiokeskus julistaa haettavaksi viisi tohtorikoulutettavan paikkaa  
Aalto-yliopiston Bioinnovaatiokeskus etsii lahjakkaita ja poikkeuksellisen motivoituneita opiskelijoita, jotka ovat innokkaita jatkamaan tohtoriopintojaan biopohjaisten materiaalien innovointiin tähtäävässä monitieteisessä ympäristössä. Opiskelijoita, joilla on tausta, joka sopii yhteen (tai useampaan) alla kuvatuista viidestä hankkeesta, kannustetaan jättämään hakemuksensa.  
Lue lisää uutisia
Vahva tulos Akatemian talvihausta
Akatemiatutkija- tai akatemiahankerahoituksen sai yhteensä 54 aaltolaista. Aalto-yliopistolle myönnetty rahoitus on yhteensä 33,2 miljoonaa euroa.
Kandiopinnot auttoivat Maisa Pousaria löytämään oman alan
Maisa Pousar valitsi Kestävät yhdyskunnat -kandiohjelman sen laaja-alaisuuden vuoksi – eikä vielä tiennyt, mikä ala kiinnostaisi eniten. Opintojen aikana oma suunta löytyi vesitekniikasta, ja samalla opiskelijaelämästä tuli tärkeä osa arkea Aallon kampuksella.
Suomen Arvopaperimarkkinoiden Edistämissäätiö palkitsee Juho Tuuliaisen ja Ville Virkkusen erinomaisesta rahoituksen alan pro gradu -lopputyöstään
Molemmat opiskelijat saavat 3 500 euron stipendin.