Uutiset

Aalto-yliopiston ja kiinalaisen Xidianin yliopiston yhteislaboratorio tutkii seuraavan sukupolven langatonta tekniikkaa

Yhteislaboratorio avattiin virallisesti 21.11.2018. Sen tutkimusaiheena on 5G:n jälkeinen ja 6G-sukupolven langaton tekniikka ja sen tarvitsema tietoturva.
Aalto University, Xidian University

Aalto-yliopiston sähkötekniikan korkeakoulu ja Xidian yliopisto allekirjoittivat keväällä viisivuotisen yhteistyösopimuksen, jonka mukaan ne perustavat yhteislaboratorion tutkimaan ja kehittämään seuraavan sukupolven, eli 5G:n jälkeistä ja 6G-sukupolven langatonta tekniikkaa ja sen tarvitsemaa tietoturvaa. Yhteislaboratorio avattiin virallisesti 21.11.2018. Kuvassa ovat tietoliikenne- ja tietoverkkotekniikan laitoksen johtaja, professori Riku Jäntti ja dekaani, professori Shen Bazhong Xidianin yliopistosta.

Yhteislaboratorion tavoitteiksi on määritelty yhteiset kansainvälisesti vertaisarvioidut korkean tason julkaisut, tutkijavierailut ja yhteisten projektien hankkiminen ja toteuttaminen. Tavoitteena on myös Aallon kehittämän avoimen lähdekoodin AaltoCore-ohjelmistoa kehittävän yhteisön laajentaminen ja ohjelmiston käyttö tutkimuksen apuna. Koska ohjelmisto on avointa, sitä voivat käyttää kaikki halukkaat, joilla on sitä varten sopiva ympäristö.

”Tulevaisuuden langattomien järjestelmien kokeellisessa tutkimuksessa avoin lähdekoodi on tärkeä työväline, koska tutkijat voivat sitä muokata lisäämällä uusia verkkoalgoritmeja ja rajapintoja tutkimustarpeen mukaan. Tämä auttaa tuottamaan tuloksia, jotka myös omaksutaan laajempaan käyttöön”, sanoo tietoverkkotekniikan professori Raimo Kantola. Aallon lisäksi ohjelmistoa hyödyntävät jo Helsingin yliopisto, VTT ja Jyväskylän yliopisto. Tutkimusta on rahoittanut TEKES.

Aalto-yliopiston tietoliikenne- ja tietoverkkotekniikan laitos ja Xidian yliopiston School of Cyber Engineering ovat tehneet tiiviisti yhteistyötä jo usean vuoden ajan. Laitoksella työskentelee Suomen Akatemian rahoittamana Research Fellow, professori Zheng Yan, jolla on noin 30 hengen tutkimusryhmä Xidian yliopistossa ja pienempi ryhmä Aallossa. Professori Yan on erikoistunut maine- ja luottamusjärjestelmiin sekä kryptologisiin sovelluksiin.

Xidian yliopisto on Shanghain tiedealakohtaisessa vertailussa telecom engineering -alueella numero 7. Tietoturvan alueella se on Kiinan johtava teknillinen yliopisto. Aalto-yliopiston sijoitus telecom-alueella on vuoden 2017 Shanghain listalla numero 31.

äپٴᲹ:

Raimo Kantola
Professori
Aalto-yliopisto
raimo.kantola@aalto.fi
p. 040 750 1636

  • äٱٳٲ:
  • Julkaistu:
Jaa
URL kopioitu

Lue lisää uutisia

Metakidepaneeli ohjaa langatonta verkkoa sisäkatossa olevasta reitittimestä kulman takana olevan käyttäjän tarpeeseen.
Mediatiedotteet Julkaistu:

Edullinen ratkaisu 6G-katveeseen: tutkijoiden kehittämät metakidepaneelit ohjaavat langattomia signaaleja myös kulman taakse

Tutkijoiden kehittämät paneelit ohjaavat radioaaltoja fyysisten esteiden ympäri – ilman ylimääräistä elektroniikkaa, virtalähteitä tai aktiivista viritystä.
Kaksi ihmistä reppujen kanssa seisoo auringonkukkien ja vihreyden keskellä kaupunkialueella, taustalla rakennuksia.
۳ٱ𾱲ٲö, Tutkimus ja taide Julkaistu:

Hiiliviisauden jäljillä – kätköreitit opastavat tuntemaan kaupunkiluontoa paremmin

Kaupunkivihreää tutkivan CO-CARBON-hankkeen tutkijat ovat suunnitelleet pääkaupunkiseudulle neljä eri teemaista kätköreittiä, jotka vievät etsijän hiiliviisauden aarrejahtiin.
Kuulokkeita käyttävä opiskelija pitkän pöydän ääressä katsoo ryhmäkeskustelun dioja kannettavalta
۳ٱ𾱲ٲö, Yliopisto Julkaistu:

Osallistu Unite!-webinaareihin: European Student Card, European Degree Label ja yhteisopetuskurssit

Kesäkuussa järjestettävät verkkotilaisuudet on suunnattu opetus- ja hallintohenkilöstölle, jotka työskentelevät digitaalisen kampuksen kehittämisen, yhteistutkinto-ohjelmien ja yhteisopetuksen parissa.
Aalto-yliopiston tutkijoita työssään laboratoriossa
Tutkimus ja taide, Yliopisto Julkaistu:

Aalto-yliopisto on mukana neljässä tutkimushankkeessa Business Finlandin merkittävässä rahoitushaussa

Näytönpaikka-rahoituksen saaneissa hankkeissa kehitetään valtakunnallinen terveydenhuollon tekoälymalli, teknologiaa kvanttitietokoneiden skaalaamiseen, uuden tarkkuustason kuvantamista ja kvanttilaskentaa monimutkaisten biologisten ongelmien ratkaisuun.