Aalto-yliopiston Jaakko Honko -professuuriin nimetty Teemu Malmi
Teemu Malmi on toiminut ensin Helsingin kauppakorkeakoulussa ja sittemmin Aalto-yliopiston kauppakorkeakoulussa laskentatoimen professorina.
Professori Jaakko Honko (1922–2006) toimi Kauppakorkeakoulun professorina vuodesta 1960 sekä myöhemmin rehtorina ja kanslerina vuosina 1969–1989. Nimetyllä professuurilla kunnioitetaan Hongon toimintaa suomalaisen yhteiskunnan rakentamisen ja talousajattelun kehittämisen vaikuttajana.
Honko ansioitui kansainvälisesti toimien vierailevana professorina useissa huippuyliopistoissa. Hänet nimettiin viidesti kunniatohtoriksi Suomessa, Ruotsissa, Saksassa ja Venäjällä. Hän oli myös lukuisten tiedeakatemioiden jäsen Euroopassa ja USA:ssa.
Aalto-yliopisto perusti Jaakko Honko -professuurin huomioidakseen Liikesivistysrahaston tuen Kauppakorkeakoulun tieteellisen tutkimustyön edistämiseen. Professori Jaakko Honko oli erittäin keskeisessä roolissa Liikesivistysrahaston toiminnassa.
Jaakko Honko -professuuri symboloi Liikesivistysrahaston ja Aalto-yliopiston pitkäjänteistä yhteistyötä sekä yhteisiä tavoitteita suomalaisen liiketaloustieteellisen tutkimuksen ja koulutuksen edistämiseksi. Liikesivistysrahaston tuki suomalaisen liiketoimintaosaamisen kehittämiseksi on jatkunut jo 95 vuotta.
Teemu Malmi on valmistunut Helsingin kauppakorkeakoulusta tohtoriksi 1997. Hän on työskennellyt Aalto-yliopiston kauppakorkeakoulussa laskentatoimen professorina vuodesta 2001 lähtien ja laskentatoimen laitoksen johtajana vuodesta 2013. Malmi on tutkimuksessaan erikoistunut kustannus- ja kannattavuuslaskentaan, suorituksen mittaamiseen, johtamisjärjestelmiin ja strategioiden toimeenpanoon.
Hänen tutkimuksiaan on julkaistu alan parhaissa kansainvälisissä lehdissä ja hän on lukuisten kansainvälisten lehtien toimituskunnan jäsen. Malmi toimii kouluttajana useissa avoimissa ja yrityskohtaisissa koulutusohjelmissa. Hänellä on kokemusta hallitustyöskentelystä sekä listatuissa että listaamattomissa yrityksissä.
³¢¾±²õä³Ù¾±±ð³Ù´ÇÂá²¹:
Teemu Malmi
teemu.malmi@aalto.fi
puh. 040 5100 827
Aalto-yliopiston kauppakorkeakoulu
Lue lisää uutisia
Laaja selvitys OmaKannasta kertoo: Potilastiedot voivat loukata – etenkin mielenterveyteen hoitoa saaneet herkkiä sanavalinnoille
Virheet, epäkunnioittava kieli ja tarpeettomaksi koettu tieto voivat loukata sähköisissä potilastiedoissa.
Kauppakorkeakoulun juhlava promootio näkyy Töölön katukuvassa toukokuussa
Arvokas juhla järjestetään viiden vuoden välein. Yleisö voi seurata näyttävää promootiokulkuetta Töölössä perjantaina 22. toukokuuta iltapäivällä.
Tutkijat mittasivat tseptojoulen, eli energiamäärän, jolla punasolu liikkuu nanometrin
Uusi tapa mitata äärimmäisen pieniä energiamääriä voi tehostaa esimerkiksi kvanttitietokoneita ja pimeän aineen metsästystä.