Uutiset

Aalto-yliopiston kesätyömessut yhdistivät opiskelijoita ja potentiaalisia työnantajia

Vuoden 2024 Summer Job Day -messut toivat Otaniemen kampukselle 35 työnantajaa esittelemään Aallon opiskelijoille tarjoamiaan työmahdollisuuksia.
A crowd of people in a lobby where there are roll-ups and branded pop up walls
Summer Job Day 2024 järjestettiin 18. tammikuuta Aalto-yliopiston Kandidaattikeskuksessa (Otakaari 1)

Tilastokeskuksen mukaan työpaikkailmoitusten määrä on vähentynyt vuoden 2023 aikana merkittävästi koko Suomessa ja tällä on vaikutuksensa opiskelijoidenkin työnsaantiin. Kun töitä on tarjolla aiempaa vähemmän, korostuu erilaisten rekrytointitapahtumien merkitys. Opiskelijoiden mahdollisuudet kohdata työnantajia, kuulla eri yrityksistä ja niiden tarjoamista mahdollisuuksista sekä verkostoitua nousevat esiin Summer Job Dayn kaltaisissa tapahtumissa, jotka mahdollistavat henkilökohtaisia kohtaamisia.

Messuilla paikalla olleet työnantajat painottivat itsekin kohtaamisten tärkeyttä ja sitä, kuinka merkittävä kohderyhmä Aalto-yliopiston opiskelijat ja alumnit ovat. Monien yritysten pääkonttorit sijaitsevat pääkaupunkiseudulla ja Aallon opiskelijat muodostavat ison osan vuosittain rekrytoitavista työntekijöistä.

”Palkkaamme vuosittain suuren määrän Aalto-yliopiston opiskelijoita ja alumneja, esimerkiksi pelkästään kesätöihin palkkasimme viime vuonna lähes pari sataa Aallon opiskelijaa”, kertoo Maria Pasanen (Employer Branding Country Manager) ABB:ltä, joka on Aalto-yliopiston strateginen yrityskumppani.

Haastavasta taloudellisesta tilanteesta huolimatta yritykset pitävät opiskelijoille esittäytymistä ja kesätöiden tarjoamista ensiarvioisen tärkeinä osina rekrytointitoimintaansa. OP Uusimaan HR-päällikkö Jani Mikanmaa kertoo Kauppakorkeakoulun Premium Partner OP:n tarjoavan tänä vuonna saman verran kesätyö- ja traineepaikkoja kuin aikaisempinakin vuosina. Kesätyöpaikkoja OP:lla on tarjolla koko Suomessa noin 500, joista 200 sijaitsee pääkaupunkiseudulla. 

Messukohtaamisissa on tärkeää, että pääsemme kertomaan opiskelijoille K-ryhmän monipuolisesta liiketoiminnasta

Milla Korhonen, HR Specialist, K-ryhmä

K-ryhmän HR Specialist Milla Korhonen ja Senior HR Specialist Essi Vuorenmaa kertovat, että yrityksen toiminnan esittely opiskelijoille on messujen kohokohta, sillä moni yritys tarjoaa paljon monimuotoisempia mahdollisuuksia kuin opiskelijat ehkä ennalta arvaavat. Kesätyöpaikoista kertominen ja opiskelijoiden ohjaaminen yrityksen urasivuille on myös tärkeää ja K-ryhmä, joka on myös Kauppakorkeakoulun Premium Partner, tarjoaa tänä vuonna jopa 6 000 kesätyöpaikkaa.

Kesätyöt tai harjoittelupaikat tarjoavat usein opiskelijalle ensikosketusta oman alan uranäkymiin ja yritykset pyrkivät tarjoamaan opiskelijoille jatkoa opintojen ohessa mahdollisuuksien mukaan. HR Specialist Lotta Lukka Destialta kertoo, että moni heille kesätöiden merkeissä työllistyneestä opiskelijasta on päässyt tekemään yritykselle opinnäyte- tai diplomityönkin sen tullessa ajankohtaiseksi. Destia on Career Design Labin partneriyritys.

Summer Job Day on osa Aalto-yliopiston urapalveluiden tarjontaa, joka tähtää opiskelijoiden uramuotoilu- ja työnhakutaitojen kehittämiseen. Seuraavat uramessut, Aalto Talent Expo, järjestetään marraskuussa 2024. Yritykset pääsevät ilmoittautumaan toukokuussa.

Career Design Lab

Uramuotoilu on luova tapa rakentaa omaa urapolkua ja työn tulevaisuutta.

Lue lisää
OrangeCDL

Summer Job Day -tapahtuma

Tapahtuma kokoaa yhteen kaupan, taiteen ja muotoilun sekä tekniikan työnantajat ja avoinna olevista kesätyöpaikoista kiinnostuneet Aalto-yliopiston opiskelijat

Lue lisää
Summer Job Day graafinen materiaali

Lue lisää yhteistyömahdollisuuksista

Kaksi naista tekemässä kankaisia rintamerkkejä. Kuva: Marko Oikarinen / Aalto-yliopisto

۰ٲٱ𾱲ٲö

Tutkimusyhteistyö vahvistaa osaamista ja liiketoiminnan kehittämistä. Opintoprojekteissa syntyy uusia tuote- ja palveluideoita. Kampuksemme tarjoaa innostavan toiminta- ja verkostoitumisympäristön.

Tehdään yhteistyötä!

Teemme yhteistyötä työnantajien, alumnien, henkilökunnan ja opiskelijajärjestöjen kanssa kestävien työurien ja elämänlaajuisen oppimisen tukemiseksi. Täältä löydät palvelumme ja mahdollisuuksia yhteistyöhön.

Career Design Lab
Aalto-yliopisto/ ۳ٱ𾱲ٲö

Yrityksille

Kauppakorkeakoulu tarjoaa yrityksille ja organisaatioille niiden tarpeita vastaavia yhteistyön muotoja. Samalla toteutamme koulumme missiota.

Kauppakorkeakoulu
Kahdella henkilöllä on yhteinen keskustelu käynnissä.

ղöԲԳٲᾱ

Tervetuloa tapaamaan Aalto-yliopiston huippuopiskelijoita sekä rakentamaan positiivista työnantajamielikuvaa Aallon opiskelijoiden keskuudessa Aalto-yliopiston suurimmille rekrymessuille!

Talent Expo
  • äٱٳٲ:
  • Julkaistu:
Jaa
URL kopioitu

Lue lisää uutisia

Labratoriossa tutkija mittasi henkilön verenpainetta.
۳ٱ𾱲ٲö, Opinnot Julkaistu:

FITech-verkostoyliopiston uusi rahoitus lisää terveysteknologiaa verkoston kurssitarjontaan

Aalto-yliopiston koordinoima FITech-verkostoyliopisto on saanut uuden rahoituksen, joka laajentaa verkoston maksutonta kurssivalikoimaa terveysteknologian teemoilla.
Ryhmä ihmisiä seisoo rivissä pitäen todistuksia. Projektorinäyttö näkyy heidän takanaan.
Palkinnot ja tunnustukset, ۳ٱ𾱲ٲö Julkaistu:

Aallon tohtorikoulutuspalvelut sai Unite!-palkinnon

KTT Minna Söderqvistin johtama Aallon Unite!-tohtorinkoulutustiimi sai palkinnon pitkäjänteisestä työstään tohtorien liikkuvuuden ja tohtorinkoulutusyhteistyön edistämiseksi Unite!-allianssin sisällä. Palkintoseremonia järjestettiin XII Unite! Dialoguen yhteydessä.
Onnitteluruusut_kuva Teemu Ojala
Palkinnot ja tunnustukset Julkaistu:

Dean’s List -stipendin saavat loistavasti opinnoissaan menestyneet kauppatieteiden opiskelijat

Kauppakorkeakoulun dekaani jakaa Dean's List -stipendejä joka syksy.
Alumni Weekend 2025. Kuva: Kristian Presnal
۳ٱ𾱲ٲö Julkaistu: