Opiskelu Aallossa
Aalto-yliopisto on rohkeiden ajattelijoiden yhteisö, jossa tiede ja taide kohtaavat tekniikan ja talouden. Koulutamme muutoksentekijöitä ratkaisemaan yhteiskunnan suuria haasteita ja luomaan hyvinvointia.
Aalto-yliopisto vastaanotti 7513 hakemusta 2.1.2026 päättyneessä haussa maisteriohjelmiin. Hakijoita oli yhteensä 5084. Hakemuksista suurin osa, 4213, kohdistui tekniikan alan ohjelmiin. Taiteiden alan ohjelmiin tuli 2163 hakemusta ja kauppatieteiden alalle 1137.
Puolella hakijoista on muu kuin Suomen kansalaisuus. Yhteensä Aaltoon tuli hakemuksia 106:n eri maan kansalaisilta. Suomen ja muiden EU/ETA-maiden kansalaisilta tulleiden hakemusten määrä kasvoi, mutta näiden maiden ulkopuolelta saapuneiden hakemusten määrä laski edelliseen maisterihakuun verrattuna.
Tammikuun alussa päättynyt hakuaika koski Aalto-yliopiston kaksivuotisia maisteriohjelmia, joiden opinnot alkavat syksyllä 2026. Luvut eivät sisällä Aalto-yliopiston omien kandidaattiohjelmien opiskelijoita, jotka siirtyvät suoraan maisteritasolle. Maisterihaussa oli nyt ensimmäistä kertaa käytössä 100 euron hakemusmaksu, joka koskee muita kuin EU- ja ETA-maiden sekä Sveitsin kansalaisia. Haun tulokset julkaistaan 8.4.2026.
Kansainvälisten yhteistutkinto-ohjelmien hakuajat poikkeavat muista Aallon maisteriohjelmista. Hakuajat kerrotaan jokaisen ohjelman omalla verkkosivulla.
Hakuaika englanninkielisiin kandidaattiohjelmiin on 7.–22.1.2026. Hakuaika suomen- ja ruotsinkielisiin kandidaattiohjelmiin on 10.–24.3.2026.
Aalto-yliopisto on rohkeiden ajattelijoiden yhteisö, jossa tiede ja taide kohtaavat tekniikan ja talouden. Koulutamme muutoksentekijöitä ratkaisemaan yhteiskunnan suuria haasteita ja luomaan hyvinvointia.
Aalto-yliopisto tarjoaa kansainvälisessä yhteistyössä toteutettavia yhteistutkinto-ohjelmia yli kymmenessä maassa. Ohjelmien hakuajat ja valintamenettelyt poikkeavat muista Aallon maisteriohjelmista.
Aalto-yliopiston elämänlaajuisen oppimisen tarjonta auttaa sinua kehittämään osaamistasi alati muuttuvassa ympäristössä.