ºÚÁÏÍø

Uutiset

Aalto-yliopiston meritekniikka ylsi 27. sijalle maailmassa

Seitsemän Aallon alaa sijoittui sadan parhaan joukkoon arvostetun ShanghaiRankingin arvioinnissa.
Mustaa tekstiä sinisellä taustalla: #27 ShanghaiRanking Global Ranking of Academic Subjects 2025

Aalto-yliopisto menestyi jälleen hienosti maailman yliopistoja vertailevan arvostetun ShanghaiRankingin alakohtaisissa listauksissa. Vertailussa Aallon meritekniikka sijoittui 27. sijalle maailmassa. Sadan parhaan joukkoon ylsivät Aallosta myös tekstiilitiede ja -tekniikka, liiketaloustiede, kaivos- ja mineraalitekniikka, kirjastotiede ja informaatiotutkimus, sähkötekniikka sekä tietoliikennetekniikka.

ShanghaiRanking on tieteenalakohtainen maailmanlaajuinen vertailu, jota on julkaistu vuodesta 2017 lähtien. Vertailussa tarkastellaan muun muuassa tutkimuksen laatua ja vaikuttavuutta, huippututkimusta, kansainvälistä yhteistyötä sekä akateemisia tunnustuksia ja johtotehtäviä. Tänä vuonna vertailussa oli mukana noin 2 000 yliopistoa 92 maasta tai alueelta. Vertailtavia tieteenaloja oli yhteensä 57. Aalto-yliopistolle tärkeät taiteet ja suunnittelu eivät olleet mukana vertailussa.

Rankingit

Aalto-yliopisto on saavuttanut vahvoja sijoituksia kansainvälisillä yliopistoja vertailevilla ranking-listoilla. Paras alakohtainen sijoituksemme on 9. sija maailmassa taiteen ja muotoilun alalla, ja...

Lue lisää
Aalto University students enjoying sunny weather
  • ±Êä¾±±¹¾±³Ù±ð³Ù³Ù²â:
  • Julkaistu:
Jaa
URL kopioitu

Lue lisää uutisia

Yritykset raportoivat kyberturvallisuudesta
Tutkimus ja taide Julkaistu:

Yritykset raportoivat kyberturvallisuudesta enemmän, mutta markkinat eivät reagoi

Yhdysvaltalaiset yritykset raportoivat kyberturvallisuudestaan entistä tarkemmin, mutta osakemarkkinoilla reaktiot jäävät vaisuiksi. Vaasan yliopiston ja Aalto-yliopiston uusi tutkimus osoittaa, että pakollinen kyberraportointi ei innosta sijoittajia tai osakeanalyytikkoja. Sen sijaan suurin hyöty näyttää syntyvän yritysten sisällä.
Sotilaita maastopuvuissa metsässä, edessä naissotilaan kasvot
Palkinnot ja tunnustukset, Tutkimus ja taide Julkaistu:

Yasmin Najjarin lyhytelokuva TJ28 on valittu Cannesin La Cinef -sarjaan

Aalto-yliopistolla on toista vuotta perättäin lyhytelokuva Cannesin opiskelijaelokuvasarjassa.
Tutkimus ja taide Julkaistu:

Tutkimusportaalin PDF-tiedostot eivät avaudu

ACRIS-tutkimustietojärjestelmän tutkimusportaalin (research.aalto.fi) PDF-tiedostot eivät tällä hetkellä lataudu. Vikaa tutkitaan parhaillaan.
A dog and two researchers. Photo: Aalto University/Mikko Raskinen
Tutkimus ja taide Julkaistu:

Avustajakoira tulkitsee sanattomasti hoivaamansa ihmisen tarpeita

Tuore tutkimus osoittaa, että avustajakoirat eivät vain auta ihmisiä käytännön tehtävissä, vaan osallistuvat aktiivisesti hoivaan.