Uutiset

Ääni on mukava tutkimuskohde

Eero-Pekka Damskägg kehitti diplomityössään äänimikroskoopin, jolla ääntä voidaan soittaa eri nopeudella ilman, että ääni muuten kuulostaa erilaiselta.
Vapaa-ajallaan Eero-Pekka soittaa kitaraa ja tuottaa musiikkia.

”Äänimikroskoopilla äänen taajuussisältö säilyy, vaikka ääntä soitetaan eri nopeudella. Ääni pilkotaan 10-100 millisekunnin pituisiksi palasiksi ja sen jälkeen tutkitaan, mitä taajuuksia pienissä paloissa on. Liikutamme palasia kauemmas tai lähemmäs toisistaan ja saamme näin äänen hidastumaan tai nopeutumaan. Lisäksi muokkaamme palasissa olevien taajuuskomponenttien vaiheita niin, että liikutetut palaset liittyvät sulavasti toisiinsa. Tätä tekniikkaa kutsutaan vaihevokooderiksi”, Eero-Pekka kertoo.

Vaihevokooderiin perustuva äänen aika-asteikon muokkaus keksittiin jo 1960-luvulla, mutta siitä ei ole koskaan saatu täydellistä. Useat menetelmät tuottavat hyvänlaatuisia tuloksia ainoastaan melko pienillä nopeuden muutoksilla. Eero-Pekan kehittämällä systeemillä pyritään siihen, että äänen laatu säilyy samanlaisena, vaikka ääntä muokkaisi jopa kymmeniä tai satoja kertoja hitaammaksi.

”Diplomityö on ollut projekti, jossa olen päässyt ongelmaratkaisutaitojen lisäksi hyödyntämään aikaisemmin oppimiani signaalinkäsittelyyn liittyviä asioita.”

Äänimikroskooppia esiteltiin syyskuussa tiedekeskus Heurekassa innostuneille koululaisille, jotka pääsivät mikroskoopin testauksen lisäksi arvuuttelemaan erilaisten muokattujen äänten alkuperää.  

Monipuolisia oppimismenetelmiä

Eero-Pekka aloitti Aallossa opiskelemalla elektroniikkaa ja sähkötekniikkaa Sähkötekniikan korkeakoulussa. ”Akustiikasta innostuin kandivaiheen signaalinkäsittelyn kurssilla, jossa teimme muun muassa ääneen liittyviä harjoitustöitä. Akustiikan lisäksi opiskelen Machine Learning and Data Mining -sivuainetta. Koen, että sivuaineesta on paljon hyötyä, koska koneoppiminen on tulossa yhä enemmän audiotutkimukseen mukaan. Kone voidaan esimerkiksi opettaa tunnistamaan ääniä. Tein syksyllä koneoppimisen kurssiin liittyvää projektityötä, jossa tietokone opetetaan tunnistamaan eri musiikkikappaleiden genret.”

Mikä on ollut parasta opiskelussa Aallossa?

”Kurssit ovat hyvin järjestettyjä ja todella kiinnostavia. Niillä käytetään monipuolisia oppimismenetelmiä. Tentissä menestyminen ei välttämättä saa paljon painoarvoa arvosanassa, vaan erilaisilla harjoitus- ja ryhmätöillä kannustetaan oppimaan kurssin asiat”, Eero-Pekka kertoo.

Eero-Pekka ei ole vielä miettinyt, mitä tekee, kun valmistuu.

”Olisi kiva, jos tulevaisuuden työ liittyisi jollain lailla musiikkiin. Voisin vaikka olla kehittämässä sovelluksia, joita tuottajat ja muut musiikin ammattilaiset voisivat hyödyntää työssään.”

Akustiikkaa voi opiskella Master's Programme in Computer, Communication and Information Sciences - Acoustics and Audio Technology -ohjelmassa, lue lisää ja hae nyt!

Korkeakoulujen yhteishaku 14.–28.3.2018. 

  • äٱٳٲ:
  • Julkaistu:
Jaa
URL kopioitu

Lue lisää uutisia

Kesko-projektin ryhmä, kevät 2026
۳ٱ𾱲ٲö, Opinnot Julkaistu:

K-ryhmä kehitti nuorten työelämätaitojen verkkokoulutuksen Aalto-yliopiston opiskelijoiden kanssa tehdyn yhteistyön pohjalta

Nuoret odottavat työelämältä merkityksellisyyttä, kehittymismahdollisuuksia sekä hyvinvointia tukevaa työympäristöä.
Hymyilevä, vaaleakiharainen Arttu Jääskeläinen mustassa paidassa tumman puuseinän ja valkoisten ympyröiden edessä.
Opinnot Julkaistu:

Alanvaihtaja Arttu Jääskeläinen laajentaa energiamarkkinoiden osaamistaan

Energy Systems and Markets -pääaineessa Arttu Jääskeläinen haluaa keskittyä energiamarkkinoiden strategisen tason osaamiseen.
Henkilö oranssissa takissa ja isossa huivissa poseeraa järvipolulla kaislikon ja lehdettömien puiden keskellä
Opinnot Julkaistu:

Laaja-alaiset tekniikan opinnot antavat opiskelija Tonya Yastrebovalle mahdollisuuden löytää oma ala

Tonya Yastrebovalle laaja-alaisen tutkinnon valitseminen tarkoitti, että ovet pysyivät avoinna erilaisille mahdollisuuksille samalla, kun hän pääsi syventymään matematiikkaan, ohjelmointiin ja mallintamiseen. Aallossa opintojen vapaasti räätälöitävä rakenne on auttanut häntä löytämään uusia kiinnostuksenkohteita, kartuttamaan teknistä osaamistaan ja rakentamaan omaa polkuaan kohti tulevaisuutta.
Abstrakti lähikuva värikkäästä lasista, jossa on pyörteisiä kuvioita oranssin, sinisen ja violetin sävyissä.
Tutkimus ja taide, Opinnot Julkaistu:

Ota tohtoriopintojen uusi THOPS-työkalu käyttöön – tukiklinikat apunasi syyskuussa

Uusi digitaalinen THOPS-työkalu tohtoriopiskelijoiden henkilökohtaisen opintosuunnitelman tekemiseen ja käsittelyyn on saatavilla kaikille tohtoriopiskelijoille MyStudies-työpöydällä.