Uutiset

Aivomittausten mukaan lasten keskittymiskyky kärsii hälyssä aikuisia enemmän

Tuore aivotutkimus vertasi cocktailkutsuilmiötä aikuisten ja lasten välillä. Tarkoituksena on ymmärtää, miten lapset selviytyvät hälyisissä kasvu- ja oppimisympäristöissä.
Image: Jean-Marc Bodson, Erasme.
Kuva: Jean-Marc Bodson, Erasme.

Aalto-yliopiston ja belgialaisen Erasme-sairaalan neurotieteilijät tutkivat aikuisilla ja lapsilla niin sanottua cocktailkutsuilmiötä eli kykyä keskittyä yhteen puhujaan taustahälyssä. Lapsilla aivotoiminta seurasi puhujan ääntä huonommin kuin aikuisilla, erityisesti taustahälyn voimakkuuden kasvaessa.

”Hälyisässä ympäristössä, kuten meluisassa luokkahuoneessa, lasten kyky keskittää huomionsa opettajaan häiriintyy, ja se taas voi vaikuttaa oppimistuloksiin”, Aalto-yliopiston tutkija Veikko Jousmäki sanoo.

Arvostetussa Journal of Neuroscience -lehdessä julkaistussa tutkimuksessa verrattiin aikuisia ja 6–9-vuotiaita lapsia. Aivotoimintaa seurattiin magnetoenkefalografialla (MEG) samalla, kun tutkittavat seurasivat yhtä puhujaa taustahälyn keskeltä. Taustahäly koostui toisten puhujien tarinoista ja sen voimakkuutta muunneltiin kokeen eri osissa.

Hälyisässä ympäristössä lasten kyky keskittää huomionsa opettajaan häiriintyy, ja se taas voi vaikuttaa oppimistuloksiin.

Veikko Jousmäki
Värilliset aivoalueet ohjautuvat tarkkailtavan puheen vaikutuksesta. Aivotoiminnan ohjautumisessa nähdään huomattava ero aikuisten ja lasten välillä. Kuva: Jean-Marc Bodson, Erasme.
Kuva: Jean-Marc Bodson, Erasme.

Värilliset aivoalueet ohjautuvat tarkkailtavan puheen vaikutuksesta. Aivotoiminnan ohjautumisessa nähdään huomattava ero aikuisten ja lasten välillä.

Jos ympäristössä ei ole hälyä, keskittymiskyky säilyy sekä aikuisilla että lapsilla. Jos taustahälyä lisätään, aikuinen pystyy edelleen seuraamaan puhetta, mutta lapsella tarkkaavaisuus heikkenee melko nopeasti.

Tutkimuksen mukaan kyky keskittyä yhteen äänivirtaan taustahälyn keskellä kehittyy iän myötä. Kouluiässä lasten on vielä vaikea valikoida tarkkailtavaa puhetta taustahälyn seasta. Aivomittaukset tukevat aikaisempaa havaintoa siitä, että lasten on vaikea ymmärtää puhetta meluisissa ympäristöissä.

”MEG-mittauksen avulla näimme puhujan puheen rytmin ohjaavan kuulijan kuuloaivokuoren toimintaa. Kun taustahälyä lisättiin, aikuisten aivot pystyivät seuraamaan puhetta yhtenäisenä äänivirtana, kun taas lapsilla puheen seuraaminen häiriintyi herkästi”, Jousmäki kertoo.

Tutkimus on jatkoa tutkimussarjalle, jossa aluksi kehitettiin aivotoiminnan ja äänivirran väliseen koherenssiin perustuva menetelmä luonnollisen puheen synnyttämien aivotapahtumien mittaamiseen. Jo vuonna 2013 Aalto-yliopiston ja Erasme-sairaalan tutkijaryhmä osoitti, kuinka terveen ihmisen kuuloaivokuori reagoi puheen eri rytmeihin. Menetelmää on sittemmin sovellettu myös autismikirjon häiriöistä kärsivillä henkilöillä.

”Seuraavaksi tavoitteena on etsiä uusia keinoja auttaa lapsia selviytymään hälyisissä kasvu- ja oppimisympäristöissä”, Jousmäki sanoo.

Jousmäen lisäksi tutkimuksessa oli mukana akateemikko Riitta Hari Aalto-yliopistontaiteen laitokselta.

äپٴᲹ:

Artikkeli: Cortical tracking of speech-in-noise develops from childhood to adulthood, 

Veikko Jousmäki
Tutkija, dosentti
Aalto-yliopisto
veikko.jousmaki@aalto.fi
puh. 0400 952 525

  • äٱٳٲ:
  • Julkaistu:
Jaa
URL kopioitu

Lue lisää uutisia

Henkilö, jolla on värikäs paita ja ruskea hattu, puhuu mikrofoniin, taustalla kuva metsänäkymästä.
Tutkimus ja taide Julkaistu:

Tutkimus hyvinvoinnista osoittaa: vapaus valita tekee onnellisemmaksi – erityisesti vauraissa ja yksilökeskeisissä maissa

Autonomia eli kokemus siitä, että voi vaikuttaa omaan elämäänsä on yhteydessä hyvinvointiin kaikkialla maailmassa. Tuore tutkimus kertoo, että sen merkitys onnellisuudelle korostuu vauraissa ja yksilökeskeisissä maissa.
Piirroskuva älupuhelinta katsovasta ihmisestä, jonka pään yllä leijuu stressiä kuvaava pilvi.
Tutkimus ja taide Julkaistu:

Miljoonat klikkaukset paljastavat: nettishoppailu lisää stressiä, uutiset ja aikuisviihde voivat lievittää sitä

Kymmenien miljoonien verkko- ja sovelluskäyntien analyysi kertoo, miten netin käyttö näkyy hyvinvoinnissa.
SemiSummer 2026. Hae puolijohteiden kesätöihin. Yritysten ja Aalto-yliopiston logot. Liity mukaan.
۳ٱ𾱲ٲö Julkaistu:

Puolijohdealan kesätyöpaikkoja avoinna tutkimusryhmissä

Semi-Summer 2026 -ohjelman kesätyöpaikat tarjoavat mahdollisuuden kartuttaa osaamista, jota tarvitaan kasvavalla ja kansainvälisellä puolijohdealalla.
Kaksi miestä puvuissa istuu pöydän ääressä asiakirjojen kanssa. Takana on peili ja maljakko kukilla.
۳ٱ𾱲ٲö Julkaistu:

Helsingin kaupungin ja Aalto-yliopiston uusi yhteistyösopimus vahvistaa kestävää, elinvoimaista ja osaavaa kaupunkia

۳ٱ𾱲ٲön pääteemat ovat elinvoima, innovaatiot ja yrittäjyys sekä tutkimusyhteistyö ja osaava työvoima. ۳ٱ𾱲ٲö pohjautuu vahvasti Aallon tutkimukselliseen ja opetukselliseen osaamiseen.