Uutiset

Alumni Anne Tolonen: Kansainvälisellä uralla rohkeus ja kova työ kantavat hedelmää

Alumnimme Anne Tolonen tiesi aina lähtevänsä ulkomaille töihin valmistuttuaan. Vietettyään nyt yli 5 vuotta ulkomailla erilaisissa johtamisen tehtävissä hän on oppinut arvostamaan innostavia ja välittäviä johtamistapoja.
School of Business alumna: Anne Tolonen

Kuka olet? Mitä opiskelit Aalto-yliopiston kauppakorkeakoulussa ja milloin valmistuit?

Olen Anne Tolonen. Opiskelin Kauppiksessa pääaineena johtamista ja sivuaineina markkinointia ja matkailualaa (Matkailualan verkostoyliopiston kautta). Otin myös runsaasti työpsykologian ja johtamisen kursseja teknillisen korkeakoulun (TKK) puolella. Valmistuin kesällä 2013.

Miksi halusit opiskella johtamista?

Mietin johtamisen ja markkinoinnin välillä, kummasta tulisi pääaine ja kummasta sivuaine. Päädyin johtamiseen, sillä johtajilla on iso merkitys, ei vain organisaation tulokseen vaan myös henkilöstön kehittämiseen ja innostamiseen. Lisäksi teema tuntui tärkeältä ja relevantilta organisaatiosta, funktiosta, maasta ja toimialasta riippumatta. Myös äitini yli 15 vuoden esimiestyökokemus toimi minulla esikuvana. Viime aikoina olen alkanut miettiä väitöskirjan tekemistä tiimien johtamisesta.

Mistä on ollut erityisesti hyötyä opintojen aikana työllistymisen näkökulmasta?

Eniten hyötyä oli johtamisen valinnaiskurssista (nk. Johtamisen Erityishanke), jolla teimme 14-hengen voimin opintomatkan Singaporeen. Oli iso kunnia vetää tätä hanketta ja projektitiimiä, ja onnistua yhdessä erittäin taitavien kauppiskollegojen kanssa. Keräsimme reilun 6 kuukauden aikana yli 30 000 euroa rahoitusta, josta yli puolet saimme yrityksiltä myymällä heille konsultointipalveluja. Itse olin tekemässä yhdessä 4 tiimiläisen kanssa johtamisen kehittämisen caseä KONE:lle. Hanke selvästi boostasi itseluottamustani ottaa vastuulleni isoja johtamisen kehittämisen ja koulutusmaailman projekteja ja auttoi myös uskomaan kykyihini myydä ja vaikuttaa. Uskon, että Singapore-hankkeen tuoma “uranoste” vaikutti myös siihen, että sain hankkeen aikana gradupaikan Finnairille ja työtarjouksen korkeakouluharjoitteluun Suomen suurlähetystöön Slovenian Ljubljanaan. Käsittääkseni moni muukin meidän porukasta sai vastaavia hienoja mahdollisuuksia tämän jälkeen.

Mieleeni on jäänyt myös Liikkeenjohdon konsultointi  -kurssi: kun rakensin hiljattain nykyisessä työssäni innovaatiojohtamisen räätälöityä ohjelmatarjousta norjalaiselle yliopistolle, ajattelin myös tätä kurssia ja tuolloin käsiteltyjä Open Innovation -teemoja.

Tekisitkö jotain toisin opinnoissasi?

Käytin monta hyvää työvuotta kandivaiheeseen opiskellen vähän kaikkea; jälkikäteen olisi ollut helpompi nähdä, mihin kannattaisi keskittyä ja valmistua nopeammin. Opintojen aikana kaipasin markkinoinnin ja johtamisen eli oman alani työkokemusta, mutta tätä oli vaikeaa saada ja siten työskentelin yhteensä neljä kesää taloushallinnossa julkisella ja yksityisellä sektorilla. Toivoisin enemmän tukea varsinkin johtamisen ja markkinoinnin opiskelijoiden oman alan työkokemuksiin jo opintojen aikana, mutta ehkä tilanne onkin jo parempi tänä päivänä.

CEMS-tutkinto kuulosti myös kiinnostavalta. Jos nyt tekisin maisteritutkintoa, tuplamaisteritutkinnon tekeminen Aallosta ja vaikkapa London School of Economicsista olisi erittäin kiinnostava ajatus.

Millainen on nykyinen työtehtäväsi ja miten päädyit nykyisen tehtävääsi?

Olen toiminut Program Managerina Münchenin teknillisessä yliopistossa, Executive Education Centerissä, kesästä 2018 alkaen. Vastaan meidän koko Degree-myyntialueen kehittämisestä ja koordinoinnista. Tämän lisäksi suunnittelen ja toteutan räätälöityjä koulutusohjelmia kansainvälisille asiakkaille ja vedän erilaisia projektitiimejä. Tammikuussa 2020 sain kunnian puhua pohjoismaisesta naisjohtajuudesta meidän ensimmäisessä Women Eventissä.

Ratkaisevassa asemassa tähän tehtävään päätymiseen olivat varsinkin edeltävät johdon koulutusalan kokemukseni Portugalista ja Alankomaista. Näin ilmoituksen Indeed.de -verkkosivuston hakutuloksissa ja hain siitä huolimatta, että ilmoitus oli saksaksi ja siinä pyydettiin saksan osaamista. En osaa tänäkään päivänä juurikaan saksaa, mutta puhuin sitä kuitenkin hieman haastattelussa kohteliaisuussyistä. Keskustelustamme jäi todella hyvä fiilis, en ole koskaan nauranut yhtä paljon työhaastattelun aikana. Skype-haastatteluiden jälkeen lähetin heille vielä saksaksi käännetyn version Samu Haberin (Saksassa erittäin suosittu henkilö) tulkitsemasta suomalaisesta biisistä saateviestin kera. Tämä kombo asiantuntijuutta ja tunnetta toi työtarjouksen!

Olet työskennellyt ulkomailla useassa maassa. Miten alun alkaen päädyit ulkomaille töihin? Miten helppoa on sopeutuminen uuden maan (työ)kulttuuriin?

Tiesin aina, että lähden ulkomaille töihin. Kun aloin hakea ulkomaan töitä, eniten kiinnostusta profiililleni tuli Briteistä, varsinkin Lontoosta ja sen läheisistä yliopistoista. Kesällä 2014 olinkin hyvin lähellä aloittaa työt Cambridgen yliopistossa, mutta valitettavasti paikallinen Executive Education -tiimi menetti pian valintani jälkeen tehtävään varatun rekrytointibudjetin. Otin sitten väliaikaisen työn muodossa vauhtia myynti- ja markkinointitehtävistä TripAdvisorilla Lontoossa. 

Vaikeinta minulle on ollut sopeutua ei niinkään maan kulttuuriin, vaan esimieskohtaiseen johtamistapaan; esimiehellä ja tehtävien mielekkyydellä on ollut iso vaikutus viihtyvyyteeni eri maissa. Johtamisen ammattilaisena tunnistan nopeasti innostavat ja välittävät esimiehet ja tämän vastakohdat. Nykyinen kannustava ja arvostava saksalainen esimieheni (itseäni nuorempi nainen, joka myös luki HR-alaa pääaineena), on yksi urani parhaista tähän asti.

Kansainvälisellä uralla rohkeus ja kova työ kantavat kyllä hedelmää, kun vaan jaksaa olla sinnikäs, eikä anna periksi, vaikka ensimmäiset ulkomaan vuodet saattavat olla aika vaikeita.

Lopuksi:

Jaan mielelläni kansainvälisiä kokemuksiani ja näkemyksiä johtamisesta kaikille kiinnostuneille kauppislaisille ja erilaisille organisaatioille. Älä siis epäröi ottaa yhteyttä esimerkiki ԰Ծä, jos haluaisit jutella vaikkapa johtamisesta tai kansainvälistymisestä!

Tutustu tarkemmin Annen urapolkuun !

  • äٱٳٲ:
  • Julkaistu:
Jaa
URL kopioitu

Lue lisää uutisia

Aalto Design Factory’s three staff members stand in front of a Product Development Project banderol
Cooperation Julkaistu:

From deep space to dental care: Product Development Project creates value across industries

From space technology to healthcare, Aalto Design Factory’s Product Development Project helps companies explore ideas, solve complex challenges and find new talent through multidisciplinary collaboration.
Lavalla KY:n hallituksen puheenjohtaja Vilma Paavola ja alumnivastaava Tatu Lehtisyrjä, yleisössä vuosikurssilaisia istumassa pöytäriveissä.
۳ٱ𾱲ٲö Julkaistu:

Aalto-yliopiston kauppakorkeakoulussa pilotoitiin usean vuosikurssin yhteistä vuosikurssijuhlaa

Tasan 30, 20 ja 10 vuotta sitten aloittaneet vuosikurssit kokoontuivat juhlatunnelmissa vanhalle Kauppikselle Töölöön.
Alumni Maija Kirveennummi
۳ٱ𾱲ٲö Julkaistu:

Kiinnostus globaaleista toimitusketjuista vei alumnimme Maija Lehnerin ulkomaille

Maija Lehner suoritti Aalto-yliopiston kauppakorkeakoulussa ensin kandiopinnot Business Technology -pääaineessa ja sitten kaksoistutkinnon CEMS Global Managementin ja strategian maisteriohjelmissa.
Kaksi pientä vihreää tainta mullassa, vieressä sana ”unite!” vihreällä taustalla
Palkinnot ja tunnustukset, ۳ٱ𾱲ٲö Julkaistu:

Unite! Seed Fund 2026 - Aaltolaisia mukana 8 hankkeessa

Vuoden 2026 Seed Fund -haussa 22 ehdotusta valittiin rahoitettaviksi. Aalto on mukana 8 projektissa ja koordinoi yhtä niistä.