Uutiset

Alumni Mikko Jääskeläinen: Opiskelu Kauppiksessa on avannut työuran kannalta monia ovia

Rahoitusta ja Creative Sustainability -pääainetta opiskellut alumnimme Mikko Jääskeläinen päätyi valmistumisen jälkeen töihin liikkeenjohdon konsultointiin. Siellä hän innostui liikenne- ja kiinteistöinfrastruktuurihankkeista, jonka myötä hän hakeutui kaupunkitalouden ja maankäytön yleissuunnittelun tehtäviin Helsingin kaupungille, ja sieltä liikenne- ja viestintäministeriöön. Parasta hänen työssään on mielenkiintoiset tehtävät sekä asiantuntevat ja hauskat kollegat.
Mikko Jääskeläinen
Kauppiksen alumni Mikko Jääskeläinen.

Kuka olet? Mitä olet opiskellut Kauppiksessa ja milloin valmistuit?

Olen Mikko Jääskeläinen ja opiskelin Aalto-yliopiston kauppakorkeakoulussa vuosina 2008–2014. Tein kanditutkinnon rahoituksesta ja valmistuin maisteriksi Creative Sustainability -ohjelmasta.

Miten kiinnostuit opiskelemisesta Kauppakorkeakoulussa?  Minkälainen opiskelukokemuksesi oli?   

Ennen Kauppista opiskelin vuoden taloustiedettä Nottinghamin yliopistossa Isossa-Britanniassa, jonne oli mahdollista hakea opiskelemaan ilman pääsykoetta paperihaulla. Ajattelin, että haluan kuitenkin luoda urani Suomessa, joten päätin pyrkiä opiskelemaan silloiseen Helsingin kauppakorkeakouluun. Onneksi pääsin sisään, sillä hyödyllisen tutkintokokonaisuuden lisäksi tutustuin Kauppiksessa moniin nykyisiin parhaisiin ystäviini. 

Miten opiskelu Kauppakorkeakoulussa valmisti sinua työelämään?

Yleisesti ottaen opiskelu Kauppakorkeakoulussa on avannut työuran kannalta monia ovia. Yksittäisinä asioina nostaisin case-harjoitukset, ryhmätyöt sekä poikkitieteelliset kurssit, jotka valmistivat työskentelemään erilaisten ihmisten kanssa vaihtelevien työtehtävien parissa. Lisäksi rahoituksen kursseilla opin käyttämään Exceliä, mistä on ollut paljon konkreettista hyötyä eri työtehtävissä. 

Viimeisenä asiana haluan vielä mainita vaihto-opiskelukokemuksen, joka oli itselleni hyppy tuntemattomaan maanosaan uuden kielen parissa Perun Limaan. Vaihto-opiskelun kaltaiset kokemukset kasvattavat ihmisenä selviämään myös työelämässä vastaan tulevista haasteista.

Minkälainen urapolkusi on ollut?

Opintojen aikana työskentelin muun muassa myyntitehtävissä aTalent Recruitingissa sekä harjoittelijana Pöyryllä energia-alan liikkeenjohdon konsultoinnissa. Opiskelujen jälkeen halusin energia-alan lisäksi tutustua myös muihin aloihin, joten päädyin Deloittelle liikkeenjohdon konsultointiin. Deloittella olin mukana eri toimialojen hankkeissa, mutta innostuin erityisesti liikenne- ja kiinteistöinfrastruktuurihankkeista, joissa pääsin toteuttamaan vaikutusten arviointeja. Tämä sai minut hakeutumaan kaupunkitalouden erityisasiantuntijan tehtäviin Helsingin kaupungille maankäytön yleissuunnitteluun sekä edelleen erityisasiantuntijan tehtävään liikenne- ja viestintäministeriöön.

Vaihto-opiskelun kaltaiset kokemukset kasvattavat ihmisenä selviämään myös työelämässä vastaan tulevista haasteista.

Kauppakorkeakoulun alumni Mikko Jääskeläinen.

Työskentelet erityisasiantuntijana Liikenne- ja viestintäministeriössä. Miten päädyit työhösi ja mikä on parasta työssäsi?

Olen työskennellyt erityisasiantuntijana liikenne- ja viestintäministeriössä (LVM) vajaat kaksi vuotta vaikutusarviointi- ja kehitysyksikössä, jossa kollegoinani on myös muita ekonomisteja. Vastuualueisiini kuuluu liikennehankkeiden rahoitusmalleihin ja liikennehankkeiden laajempien taloudellisten vaikutusten arviointiin liittyvä kehitystyö. Lisäksi tehtäviini kuuluu LVM:n organisaation tukeminen tutkimus-, selvitys- ja kehityshankkeissa sekä vaikutusten arvioinneissa. Päädyin tehtävään tuttuni ansiosta, joka vinkkasi avoimesta tehtävästä silloisessa LVM:n ekonomistitiimissä. 

Viihdyn tehtävässäni mainiosti. Parhaita puolia työssäni on sekä erittäin mielenkiintoiset tehtävät liikennejärjestelmän strategisten kysymysten äärellä että asiantuntevat ja hauskat kollegat. On myös inspiroivaa, että opinnoissa ja aiemmissa työtehtävissä saamistani opeista on hyötyä nykyisessä työssäni, jossa yhdistyvät liikennejärjestelmän ja maankäytön suunnittelun taloudelliset ja kestävään kehitykseen liittyvät näkökulmat.

Mitkä ovat olleet sinulle urasi kohokohtia? 

Kun katson taaksepäin työurani eri vaiheisiin, niin yksittäisiä onnistumisen hetkiä on useita. Uralla etenemisen kannalta tärkeä vaihe oli se, kun pääsin jo opiskeluaikana tekemään Pöyryllä haastavia tehtäviä energia-alan yritysten arvonmääritysten parissa. Valmistumisen jälkeen jokainen työtehtäväni on antanut mahdollisuuksia oppia uutta, mistä on ollut hyötyä aina seuraavissa tehtävissä. Kaikki tämä on lopulta johtanut nykyiseen työhöni liikenne- ja viestintäministeriössä, jossa yhdistyvät pitkäaikaiset kiinnostuksenkohteeni liikenteeseen ja taloustieteeseen.

Minkä neuvon antaisit itsellesi, jos opiskelisit nyt?

Kehottaisin nauttimaan opiskeluajasta ja opiskelijaelämästä, joka on uniikki ajanjakso elämässä. Lisäksi kannustaisin opiskelemaan koodausta, joka ei ollut vielä yhtä pinnalla omien opintojeni aikaan kuin nykyisin.

Mitä tykkäät tehdä vapaa-ajalla?

Sään salliessa harrastan leijasurffausta, tosin nykyään aiempaa harvemmin perhe-elämän kiireiden takia. Vapaa-aikani onkin nykyään suuntautunut enemmän perheen yhteisiin mökki- ja veneilyharrastuksiin. 

Tutustu tarkemmin Mikon urapolkuun !

Kauppakorkeakoulun alumneille
  • äٱٳٲ:
  • Julkaistu:
Jaa
URL kopioitu

Lue lisää uutisia

Kaksi ihmistä lennättää leijaa ulkona, taustalla moderni rakennus. Toisella on keltainen paita, toisella punainen takki.
۳ٱ𾱲ٲö, Tutkimus ja taide, Yliopisto Julkaistu:

Vahva tulos Akatemian talvihausta

Akatemiatutkija- tai akatemiahankerahoituksen sai yhteensä 54 aaltolaista. Aalto-yliopistolle myönnetty rahoitus on yhteensä 33,2 miljoonaa euroa.
Valkolakkinen valmistuja seisoo purppurojen alppiruusujen edessä vehreässä puistossa
Opinnot Julkaistu:

Kandiopinnot auttoivat Maisa Pousaria löytämään oman alan

Maisa Pousar valitsi Kestävät yhdyskunnat -kandiohjelman sen laaja-alaisuuden vuoksi – eikä vielä tiennyt, mikä ala kiinnostaisi eniten. Opintojen aikana oma suunta löytyi vesitekniikasta, ja samalla opiskelijaelämästä tuli tärkeä osa arkea Aallon kampuksella.
PrintElec-kooste: Wrocław, kasvot peitetyt tutkijat, taipuisa piiri ja laboratorioelektroniikkaa
۳ٱ𾱲ٲö, Yliopisto Julkaistu:

Aalto ja eurooppalaiset kumppanit kehittävät kansainvälistä kurssia painetun ja joustavan elektroniikan alalle

Yhdessä Wrocław University of Science and Technologyn, Politecnico di Torinon ja Grenoble INP-UGA:n kanssa Aalto kehittää kansainvälistä kurssia painetun ja joustavan elektroniikan alalle.
Tummaan pukuun ja siniseen solmioon pukeutunut mies seisoo sisällä suuren valaistun A-kirjaimen edessä
۳ٱ𾱲ٲö Julkaistu:

Amerin Kulttuurisäätiö tukee Aallon Radikaalin luovuuden keskusta: ”Pelkkä hienosäätö ei enää riitä”

Amerin Kulttuurisäätiö lahjoittaa 600 000 euroa Aalto-yliopiston Radikaalin luovuuden keskukselle.