Uutiset

Alumnipäivä toi sukupolvia yhteen – monien mieliin ovat jääneet vappuaatot ja yhdessä tekeminen

Monen teekkarin tie on vienyt myös ulkomaille. Kemian tekniikan korkeakoulu tarjoaa laajat työkalut työelämään ja yrittäjyyteen.
The Dean Kristiina Kruus speaking in front of alumni day attendees
Dekaani Kristiina Kruus toivottaa alumnit tervetulleeksi tapahtumaan

Kemian tekniikan korkeakoulun ensimmäistä alumnipäivää vietettiin lokakuun lopussa. Otaniemeen kokoontui noin 200 alumnia, joista vanhimmat olivat aloittaneet opintonsa jo 1950-luvulla. Eri sukupolvia yhdistäviksi kokemuksiksi Kemian tekniikan opinnoista ovat muodostuneet erityisesti vappuaatot sekä yhdessä tekeminen. 

Päivän aikana tutustuttiin alan viimeisimpään tutkimukseen sekä kiltojen toimintaan. Moni asia on Otaniemessä vuosien varrella muuttunut, mutta kaikille yhteistä on edelleen se, että kemian tekniikka ja sen eri erikoistumisalat antavat erinomaiset, laajat valmiudet tulevaisuuden työelämään Suomessa ja maailmalla.

Vuonna 1994 diplomi-insinööriksi valmistunut Marko Fabritius muistelee erityisellä lämmöllä laboratoriotöitä ja kaikkea sitä, mitä on tehty isolla porukalla yhdessä. Valmistumisen jälkeen Fabritius on työskennellyt savukaasujen puhdistuksen parissa.
”Eihän se koskaan ole niin, että et valmistuisi täältä mihinkään. Aina pitää pystyä omaksumaan uusia taitoja ja kehittyä siinä työtehtävässä, missä tulee olemaan.”

Kirsi-Maria Teppo valmistui vuonna 1999. Tämän jälkeen tie vei ulkomaille. Hän kertoo kuitenkin viettäneensä vappua Kaivopuistossa vielä muutaman kerran valmistumisen jälkeenkin.

Lähtö Müncheniin pantenttitutkijaksi oli Kirsi-Marian mukaan helppo, kiitos Suomessa kehittyneen kielitaidon.

”Halusin heti lähteä, kun olin oppinut täällä niin hyvin kieliä. Halusin käyttää niitä. Suomalaiselle lähteminen on helppoa, koska kaikki kirjat ovat englanniksi. Ulkomailla asuttuaan huomaa, että muille ihmisille se on paljon isompi askel, kun oppikirjat ovat olleet oman maan kielellä.”

Vuonna 2015 valmistuneelle Tuomo Tarvaiselle vaihto-opiskelu oli hieno kokemus. Tarvainen opiskeli Puerto Ricossa.
Valmistumisen jälkeen tie vei yrittäjäksi ja myöhemmin elintarviketeollisuuden kautta Postin palvelukseen business manageriksi.

Lapsi ja vanhemmat tekevät yhdessä biohajoavaa slimeä
Nuorimmat alumnipäivän osallistujat saivat tilaisuuden valmistaa bioslimeä.
Alumni in laboratory
Alumnit pääsivät tutustumaan laboratorioihin ja verkostoitumaan vuosikurssilaistensa sekä muiden alumnien kanssa.
Opiskelijat keskustelevat alumnien kanssa
Opiskelijajärjestöt olivat mukana tapahtumassa ja alumnit pääsivät virkistämään muistojansa opiskeluajoista.
Alumni in laboratory
Käynnissä oli myös Ioncell™ -laitteisto. Laite kehrää lankamaista kuitua selluloosasta.
  • äٱٳٲ:
  • Julkaistu:
Jaa
URL kopioitu

Lue lisää uutisia

Kolme ihmistä puistossa, taustalla vuoria. Yksi istuu penkillä, kaksi seisoo maisemaa katsellen.
۳ٱ𾱲ٲö, Tutkimus ja taide, Opinnot, Yliopisto Julkaistu:

Hae vierailevaksi professoriksi tai tutkijaksi Université Grenoble Alpes:iin

Unite!-yliopistoallianssiin kuuluva Université Grenoble Alpes (UGA) on avannut haun kansainvälisten tutkijoiden lyhytaikaisille vierailuille.
""
Opinnot, Yliopisto Julkaistu:

Kevät tuo uutuuksia UniSportiin – katso, mitä on luvassa!

Uusi vuosi alkaa UniSportilla energisesti ja tuo mukanaan paljon uutuuksia Aalto-yliopiston henkilökunnalle ja opisekelijoille – mm. pilates-tunnit Kandidaattikeskuksessa, Viikin liikuntakeskuksen suunnitelmat, ilmainen haaste ja paljon muuta.
Oppimiskeskus
Kampus, Yliopisto Julkaistu:

Aistiystävällinen lepohuone nousi opiskelijoiden suosikki-ideaksi

Vuoden 2025 osallistavan budjetoinnin äänestyksen voittaja selvisi marraskuun lopussa.
Keskellä valokuva Eloi Molinerista ja tiimitovereista konferenssin lavalla, ympärillä kuvat palkinnoista.
Palkinnot ja tunnustukset, Tutkimus ja taide Julkaistu:

Tutkijatohtori Eloi Moliner on tehnyt historiaa viisinkertaisena palkinnonsaajana

Eloi Moliner on yksi Aalto-yliopiston palkituimmista väitöskirjatutkijoista; haluamme juhlia hänen menestystään ja panosta signaalinkäsittelyn alalla.